Kun kesälomalla Pariisissa suurkaupungin vilinä kiihkeine ostoskatuineen ja hiostuttavine hellepäivineen alkoi kyllästyttää, hyppäsin vuokra-autoon, syötin navigaattoriin osoitteeksi etukäteen varaamani majatalon osoitteen ja otin suunnan kohti Champagnen aluetta. Parin tunnin ajomatkan aikana kaupunki- ja teollisuusmaisemat alkoivat pikkuhiljaa vaihtua yhä enemmän maalaismaisemiksi kumpuilevine peltoineen, teitä vierustavine vanhoine puineen ja suloisine kyläkeskittymineen.
Ranskassa Champagnen alueelta löytyy monta toinen toistaan kodikkaampaa pikkumaalaiskylää, joissa tekee mieli viivähtää päivä jos toinenkin mukulakivikaduilla verkkaisesti kierrellen ja niiden tunnelmasta ja kulinarisesta tarjonnasta nauttien. Ehdotonta alueella onkin vuokrata auto, jotta näitä kyliä voi mahduttaa matkaansa edes muutaman. Etukäteissuunnittelu ennen matkaa ei ole reitin osalta tarpeen, sillä kylien läpi kiemurtelevaa Tour de Champagnea seuraamalla löytää varmasti perille syrjäisempäänkin viinikylään, mutta majapaikkojen suhteen kannattaa olla ajoissa liikkeellä, sillä parhaimmat ja sympaattisimmat paikat varataan useita kuukausia etukäteen sesonkiaikana – ja mitä pienempi kylä on kyseessä, sitä vähemmän majapaikkoja on tarjolla.
Useimmat samppanjan ystävät aloittavat reittinsä joko Champagnen pääkaupungiksikin kutsutusta Reimsistä tai hieman pienemmästä Epernaystä. Nämä molemmat ovat kuitenkin ihan oikeita kaupunkeja, joten niistä ei kannata niinkään lähteä hakemaan romanttista ranskalaista maaseututunnelmaa, vaan ennemminkin panostaa niissä samppanjan historiaan tutustumiseen sekä viinin maistelun alkaiden opetteluun isojen samppanjabrändien johdolla, ja sen jälkeen suunnata yhä pienempiin kyliin samppanjan löytöretkelle pientuottajien maailmaan. Jos aikaa Champagnen alueella on vain muutama päivä, suosittelen valitsemaan tukikohdaksi Epernayn, sillä sen lähiympäristössä sijaitsee useita pienempiä samppanjakyliä ja näin ollen autenttiseen maaseututunnelmaan pääsee helposti lähes muutamassa minuutissa. Yksi tällainen käymisen arvoinen kohde on aivan Epernayn kyljessä sijaitseva pienen pieni Ay:n kylä, jonka katuja edes ranskalainen navigaattori ei tuntunut löytävän.
Kesäisenä sunnuntai-iltana Ay vaikutti uneliaalta, mutta aivan uskomattoman suloiselta pikkukylältä. Kävellessäni kapeita mukulakivikatuja, oli etenemiseni lähestulkoon etanavauhtia, sillä pysähdyin tämän tästä ihastelemaan katua reunustavia rosopintaisia maalaistaloja ja niiden takaa avautuvia vehreiden viiniviljelmien postikorttimaisia. Lähes jokaisen rakennuksen kulmalla tai pikkukadun kulmassa oli kyltti mainostamassa samppanjataloa ja kutsumassa samppanjanystäviä maistiaisille. Samppanjataloja olikin kylässä enemmän kuin ravintoloita tai kahviloita, mutta onneksi pääkadun varrelta löytyi suosituksien perusteella mitä mainioin Rotisserie Henry IV -ravintola, jonka sisäpihan suojaisalla terassilla saattoi istua lämmintä kesäiltaa ranskalaisesta kolmen ruokalajin menusta nauttien, ja samppanjaa tottakai siemaillen. Kun ilta oli jo pimentynyt ja jälkiruokalautaset tyhjentuneet, oli aika lähteä tallustelemaan takaisin kohti majapaikkaa. Pikkukylän kadut olivat lähes autiot, ja Pariisin sykkeen jälkeen tuntui rauhoittavalta keskittyä kuuntelemaan liikenteen äänien sijaan vain kylän keskellä olevan mahtipontisen kirkon verkkaista kellojen kumistelua.
No Comments