Dubai – Päiväretki Omaniin

* Sisältää mainoslinkkejä

Dubai oli yksi kevään matkakohteistani, ja kun sinne matkustin ensimmäistä kertaa, en tiedä miksi minua ei oikein houkutellut kaupungin pilvenpiirtäjien keskellä samoilu. Sen sijaan kaipasin niin aavikolle kameleita pussailemaan kuin haikailin reissusta vieläkin eksoottisimpiin maisemiin aina Omanin puolelle turkoosin meren äärelle Omaninlahdelle. Ensin ajattelin, että olisi varmaan sulaa hulluutta lähteä pelkälle päivävisiitille naapurimaahan tällä lyhyellä Arabiemiraattien reissulla, mutta kun googlailin Omanin matkailutarjontaa, aloin vakuuttumaan siitä, että haluaisin siellä piipahtaa  – vaikka sitten järjestetyn päiväretken turvin. Löysin nimittäin muutamia tour-järjestäjiä, jotka tarjosivat päiväretkiä Dubaista Arabiemiraattien koilliskulmassa sijaitsevaan  Omanille kuuluvaan Musandamin niemimaalle*.

Kohti Musandamin niemimaata

Aamuauringon noustessa hyppäsin hotellini edustalle kaartaneeseen pikkubussiin, ja aloitin parin muun turistin kanssa useamman tunnin ajomatkan kohti Arabiemiraattien ja Omanin rajaa. Aamun väsymyksessä tuntui siltä, että pörräsimme ikuisuuden Dubain suurkaupungin ruuhkaisilla teillä muita turisteja kyytiin poimien, mutta kun vihdoin kaarroimme kaupungista ulos johtavalle moottoritielle, alkoi maisemasta erottaa muutakin kuin loisteliaita pilvenpiirtäjiä. Mitä pidemmälle matka kulki, sitä pienempien kylien haki matkamme kulki. Poissa oli Dubain hämmentävä loisto – pilvenpiirtäjien tilalla oli kuihtuvia yksikerroksisia talotönöjä, rehevien palmupuiden rivistön sijaan maisemaa koristi aavikolta törröttävät kuihtuneet kasvit ja luksusautojen tilalla katukuvassa oli enemmän vanhanaikaisia polkupyöriä. Paikalliset olivat pukeutuneet muslimimaalle tyypillisen konservatiivisesti, katukuvassa ei vilahdellut Dubain kullan kimallusta tai turistien miniasuja.

Vaikka aikainen aamuherätys väsytti, en malttanut nukkua bussimatkalla. Oli mielenkiintoista nähdä, mitä Arabiemiraatit kätkevätkään sisäänsä suurkaupunkien ulkopuolella. Sitä normaalia elämää, elämää jonkinlaisen expat-kuplan ulkopuolella. Ja kun vihdoin saavuimme aavikkomaisemista kohoavien rosovuorten jonojen jälkeen maiden väliselle raja-asemalle ja näin karun kuivien maisemien taustalla välkehtivän turkoosin meren, olin vakuuttunut siitä, että tässä maailman kolkassa, Arabian niemimaalla ja sen sisään kätkeytyvissä maissa riittäisi varmasti nähtävää ennemmän kuin mitä turistien suosikkikohteet antavatkaan ymmärtää.

Perinteisen dwoh-veneen kyydissä

Ennen keskipäivää oli passintarkastus ohi ja nousin Musandam Dibban piskuisesta satamasta perinteisen puisen dhow-veneen kyytiin. Otin heti paikan veneen etuosasta, sen houkuttelevilta itämaisilta tyynysohvilta ja hymyilin taivaalta lempeästi paistavalle auringolle. Mitä pidemmälle satamasta vene lipui, sitä uskomattomammiksi maisemat ympärillä kävivät. En pystynyt irrottamaan katsettani ohi lipuvista näkymistä – Musandamin vuoristoinen niemimaa näytti parastaan mereltä käsin, kun turkoosina välkehtivälle merelle kontrastin loivat suoraan rannasta nousevat jylhät oranssin ruskeat vuoristot. Jossakin poukamassa keskellä ei mitään kohosi pienen kylän silhuetti, jonka monumenttina toimivat moskeijan minareetin valkoiset tornit. Etukannen kaiuttimista kantautui kaihoisa arabimusiikki, kun vene puski eteenpäin merellä. Ilmavirta tuiversi hiuksissani ja veneen keula nostatti päälleni pisaroita merestä. Ohi vilahtavia maisemia katsellessani olin tyytyväinen siihen, että olin lähtenyt tälle päiväretkelle. Vaikken mitään muuta näkisikään kuin nämä Musandamin vuoristoisen niemimaan maisemat, olisin onnellinen. Ja sillä hetkellä jokin sanoinkuvaamaton seikkailufiilis nosti päätään, se sisältä kumpuava riemu siitä, että oli jossakin uudessa eksoottisessa paikassa, menossa eteenpäin tietämättä sitä, mitä edessä vielä olisikaan.

Jossakin vaiheessa vene kaarrettiin parkkiin lahden poukamaan, jonka rosovuorien väliin oli muodostunut ruskeahiekkainen ranta. Loppumatka sinne taitettiin pienemmällä veneellä ja lopulta kahlaten, ja rannalle päästessäni en voinut muuta kuin nipistää itseäni, että oikeasti tällaisia maisemia maailmasta löytyy. Tuntui siltä, että edellisen illan Dubain viiden tähden hotellin loisto parvekkeelta avautuvine pilvenpiirtäjien maisemineen oli kuin toinen todellisuus verrattuna tähän karuun, mutta omalla tavalla erilaisen kauniiseen näkyyn. Enkä saanut tarpeekseni meriveden värin ihastelusta, kuinka kontrastiselta kaikki vaikuttikaan tällä pienen pienellä rantapätkällä. Ja samalla aloin miettimään, kuinkahan paljon muitakin erikoisen upeita ja eksoottisia paikkoja Omaniin kätkeytyykään, ja hetkellisesti koin harmitusta siitä, ettei minulla ollut aikaa reissata maassa enemmän.

Dubai kutsuu jälleen

Laivalle katetun myöhäisen itämaisia herkkuja pursuilevan buffet-lounaan jälkeen venen ankkurit nostettiin ylös ja matka takaisin kohti satamaa aloitettiin. Linnoittauduin takaisin omalle vakkaripaikalleni laivan keulaan, ja katselin kaihoisin mielin laskevan auringon maalaamia maisemia. Kuitenkin mitä lähemmäs satamaa tultiin, sitä enemmän jännityksen kihelmöivä tunne otti sisältäni valtaa – ei, ei siitä syystä että tämä päiväretki tarjoaisi vielä jotakin uutta ja eksoottista, vaan siitä syystä, että nyt suunta olisi takaisin Dubaihin ja siellä odottaville illallisdeiteille.