Lomalla auringossa makoilee mielellään muutaman päivän tekemättä mitään, mutta sitten ainakin oma levoton matkailijaluonteeni vie usein voiton, ja on pakko päästä liikkeelle näkemään ja kokemaan jotain uutta. Eilatin rannalla päivisin lähes +35 asteeseen noussut lämpötila oli siedettävä aina silloin, kun mereltä päin puhalsi leuto tuuli, joten rantapäivien jälkeen alkoi mieli tehdä merelle nauttimaan enemmänkin tästä virkistävästä merituulesta. Pienen Eilatin tarjontaan tutustumisen jälkeen löysin houkuttelevan kuuloisen päivä Punaisella merellä -veneretken, jonka pystyikin kätevästi varaamaan suoraan hotellin aulassa olleesta aktiviteettipisteestä vielä samalle päivälle. Ei muuta kuin hellemekko päälle, bikinit rantakassiin, sandaalit jalkaan, aurinkolasit nenälle ja suunta kohti satamaa sekä edessä olevaa meripäivää!
Satamaan päästyäni ilahduin, kun näin veneeni olevan perinteisen turistipaatin sijaan vanha puinen purjevene, joka henki arvokasta tunnelmaa isojen valkoisten purjeiden hulmuten puurunkoisissa mastoissa. Lisäksi huokaisin helpotuksesta, kun purjehdusretkelle kanssani suuntasi vain noin kymmennen muuta turistia, kun taas viereisessä satamassa diskopaatti lastasi kyytiin kymmenittäin turisteja. Purjehduksella aurinkoisesta meripäivästä pystyi nauttimaan etukannella maisemia ihaillen ja keulan patjoilla tai aurinkotuoleilla rentoutuen.
Neljän tunnin aikana purjevene seilasi verkkaisesti Israelin rannan tuntumassa sekä käväisi niin Jordanian kuin Egyptinkin rajan läheisyydessä. Karuja vuoristomaisemia vasten merivesi näytti sinistäkin sinisemmältä ja keskeltä aavikkoa nousevien rakennusten viheralueet uskomattoman vehreiltä. Jossakin vaiheessa ankkuroiduimme ulapalle ja pysähdyksen aikana oli mahdollisuus pulahtaa Punaiseen mereen snorklailemaan. Snorklauksen jälkeen merellä tarjoiltiin runsas buffet-lounas, mikä maistui kyllä taivaalliselta ulkosalla herkutellen ja jääkylmää valkoviiniä siemaillen. Takaisin satamaa kohti purjehtiessa köllöttelin vatsa täynnä veneen keulassa, ja tuulen pyöritellessä hiuksiani en voinut muuta kuin todeta tämän olleen paras lopetus viikon kestäneelle rentoutumislomalleni.
No Comments