Epäonnen Chile

Niin. Ei minun ja Chilen välille taida samanlaista rakkaustarinaa syntyä kuin Argentiinan kanssa. Olen nyt viettänyt Chilen pääkaupungissa ehkä hieman vastahakoisesti viikon ajan, oikeastaan vain odottaen lentoa seuraavaan kohteeseen. Vastahakoisesti siksi, että olisin mieluummin halunnut viettää enemmän aikaa Argentiinan pääkaupungissa Buenos Airesissa, mutta en pystynyt enää muuttamaan lentolippujani. Sentään sain viettää 5 tuntisen layoverin Buenos Airesissa matkalla tänne Ushuaiasta. Mutta siihenpä se onni taisi sitten loppuakin.

Lento Santiagoon Buenos Airesista oli myöhässä ja perillä lentokentällä vastassa oli tuskastuttavan pitkät passijonot. Niistä ohi päästyäni rinkkaani ei meinannut löytyä millään, ja asiakaspalvelutiskillä oli tympeääkin tympeämmän oloinen “asiakaspalvelija”. Kentältä ulos päästyäni otin hostellini suositteleman taksiyhtiön, vain todetakseni maksavani siitä todellisen kiskurihinnan. Tiskillä kyytiä maksaessani luottokorttini ei jostakin syystä toiminutkaan, vaikka Buenos Airesin kentällä se oli toiminut normaalisti.

Kello lähtenteli jo kahta aamuyöllä kun väsyneenä raahauduin hostelliini. Hostellissa oli täysi biletys käynnissä, ja työntekijä oli nähtävästi närkästynyt myöhäisestä tulostani (tai siitä, että joutui keskeyttämään biletyksensä vuokseni). Nyrpeästi hän totesi jo antaneensa huonepaikkani jollekin muulle, kun oli ajatellut etten tule ollenkaan. Yritäpä siinä sitten selittää, että olin kyllä pari päivää aikaisemmin laittanut heille viestiä myöhäisestä saapumisajastani, mutta en tietenkään voinut silloin ennustaa lentojen myöhästymistä sun muuta lentokenttäkalabaliikkia. Onneksi sentään hostellista löytyi vuodepaikka, vaikkakin sänkyyn päästessäni olisin ehkä mieluummin jäänyt sohvalle nukkumaan: kerrossängyn yläpedillä makasi isokokoinen kuorsaava mies, ja koko yön pelkäsin sängyn sortuvan hänen allaan tai vähintäänkin kellahtavan kumoon. Hädin tuskin sain muutaman tunnin nukuttua. Kaiken lisäksi aamulla väsyneenä herätessäni karmea kurkkukipu oli päässyt yllättämään.

Aamu kuluikin netistä muita hotelli- ja hostellipaikkoja etsien, mutta koska en halunnut maksaa useampia satasia viikon majoituksesta, päätin hammasta purren jäädä tänne. Onneksi sentään sain seuraaviksi öiksi paremman huoneen naisten dormista, joten sain sentään siellä rauhoituttua – vaikkakin 30 asteen helle ilmastoimattomassa ja ilman tuuletinta varustetussa huoneessa olikin hieman tukalaa. Ja flunssa sen kun vain paheni, ja lopulta päätin lähteä hakemaan lääkäristä helpotusta. Viimeisillä voimillani sönkkäsin google translatorin avustuksella espanjan alkeita sairaalahenkilökunnalle, ja parin yrityksen ja erehdyksen kautta pääsin lopulta englanninkielen taitoisen lääkärin vastaanotolle. Huh! Takaisin hostellille päästessäni lepäilin sisätiloissa pari kokonaista päivää Netflixiä katsellen ja vain nukkuen. Lopulta olin niin kyllästynyt hostellin seinien tuijotteluun, että hurautin Uber-kyydillä Santiagon isoimpaan ostoskeskukseen viettämään päivää. Sentään jotain tekemistä kaupoissa kierrellen ja kahviloissa istuskellen. Ja se ilmastointi tuntui todelliselta luksukselta flunssaisen tukkoiselle ololleni.

Joka ilta nukkumaan mennessä olen toivonut, että seuraavana aamuna olo olisi parempi ja virkeämpi, niin että energiaa riittäisi edes hieman kaupunkiin tutustumiseen. Mutta joka päivä olen huomannut hieman kohentuneesta olostani huolimatta maleksivani hostellilla, ja ainoastaan piipahtavan kierrokselle lähikortteleissa ruokaa hakien. En tiedä voinko tästä saamattomuudestani syyttää enää perusflunssaa, vai vaan omaa asennettani. Ehkä olenkin vain laiska, enkä Buenos Airesin jälkeen halua edes antaa mahdollisuutta Santiagolle. Mene ja tiedä, mikä onkaan perimmäinen syy tähän himmailuun – ehkä välillä pitkällä matkalla ollessa tarvitsee näitä lepotaukoja, ja flunssa on vain merkki siitä, että itselle on annettava aikaa myös lepäämiseen. Ja kieltämättä kaiken kokeman sulattelu, varsinkin Etelämantereen jälkeen, vaatii hieman omaa aikaa.

Oli miten oli, ei minun visiittini Chilessä ole nähtävästi niitä onnistuneimpia. Muistatteko, kun kerroin teille päivästäni San Pedro de Atacaman kaupungissa? Siellä mystinen päänsärkykohtaus pakotti minut viettämään päivän sängyssä ja jättämään autiomaan auringonlaskut väliin. Ja nyt flunssa on vaatinut veronsa täällä Santiagossa. Höh. Nyt olenkin alkanut Santiagon sijaan kallistamaan ajatuksiani kohti seuraavaa matkakohdetta – ehkäpä siellä olo viimeistään piristyy!

Postauksen kuvituksena tällä kertaa vain pelkkiä kännykkäräpsyjä – laiskuuteni vuoksi en ole jaksanut ollenkaan kaivaa esiin isoa järkkäriä.