Donsol Bay – Uimassa valashaiden kanssa

Yksi pitkäaikaisia matkaunelmiani on ollut päästä uimaan valashaiden kanssa. Malediiveillä ollessani jo ilmoittuduin into piukeana vastaavalle tourille, mutta harmikseni retki peruttiin, kun osallistujia ei ollut tarpeeksi. Hitsit, että silloin harmitti! Kotiin päästyäni googlailinkin maailmankarttaa, että missäpäin maailmaa voisin seuraavan kerran tämän kokemuksen mahdollisesti toteuttaa. Ja kun maailmanympärimatkan suunnitelmat veivät lopulta Filippiineille, tarkastin varmasti kymmenen kertaa, että olisiko vielä nyt toukokuussa mahdollista nähdä valashaita Filippiineillä. Sain selville, että Donsol Bayn alueella valashaiden kausi on yleensä joulukuusta toukokuuhun, mutta parasta aikaa on vierailla paikalla helmikuusta huhtikuuhun, jolloin valashaita näkee varmemmin. Oma matkani kuitenkin ajoittui juuri huhti-toukokuun vaihteeseen, joten ei muuta kuin peukut pystyyn että valaita näkyisi!

Kohti Donsol Baytä

Donsol Bayhin matka alkoi Manilan kentältä sisäisellä lennolla Legazpin lentokentälle, josta majapaikkani Vitton & Woodland Beach Resortin paku otti matkalaiset kyytiinsä. Pieniä kiemuraisia teitä pitkin matka autolla Donsoliin kesti reilun tunnin, mutta auton kyydissä keinuessa matka tuntui kyllä paljon pidemmältä! Onneksi perillä resortissa pääsi karistamaan hetkessä matkauupumuksen pois kauniilla uima-altaalla loikoillen ja rauhallista merimaisemaa tuijotellen. Vatsanpohjassa kuitenkin nipisteli tämän tästä – seuraavana aamuna vuorossa olisi vihdoin snorklaushetki valashaiden kanssa!

Aamulla suuntasimme ystäväni Jonnan kanssa ennen seitsemää resortin vieressä olevalle valashairetkiä järjestävän virallisen turistitoimiston pihaan. Turistit jaettiin pieniin kuuden hengen ryhmiin ja snorklausvälineiden sovituksen jälkeen meidät ohjattiin perinteisten filippiiniläisten puupaattien kyytiin. Henkilökunta koostui kapteenin lisäksi parista apupojasta sekä oppaasta, joka tulisi myös uimaan kanssamme. Siinä vaiheessa kun meidät istutettiin puupaarrun päälle odottamaan jump-käskyä, oli jännitys kaikilla varmasti käsin kosketeltavissa. Vähän siinä taisin jo etukäteen panikoida, että miten tulisinkaan reagoimaan nähdessäni nämä merten jättiläiset pinnan alla pulikoidessa. Saimme kuitenkin odotella veteenmenoa hyvän tovin, sillä aiemmin bongattu valas olikin jo suunnannut muille vesille. Uuden paikallistamisen aikana korjailin snorklausmaskiani varmaan kymmenen kertaa, ennen kuin lopulta ponkaisin kauhusta jäykkänä veteen oppaan perässä.

Uimassa merten jättiläisten kanssa

Merivirta vei hetkessä mennessään, ja sain todella tehdä töitä sen eteen, että pysyin oppaan perässä. Mutta uintiponnistelut palkittiin – kohta vedessä allani lipui jättikokoinen valkopilkullinen valashai, eikä sillä näyttänyt olevan kiire minnekään. Sain uida hetken sen yläpuolella ja vain nauttia tästä upeasta luontokohtaamisesta ennen kuin valas katosi näkyvistä syvemmälle. Kun nousin onnesta hihkuen pinnalle, olin törmätä kelluvaan kiinanmuuriin – kiinalaiset turistit räpiköivät kirkkaanvärisissä pelastusliiveissään epämääräisenä kasana, eivätkä uimataidottomina pystyneet tekemään asialle mitään kuin potkimaan villisti räpylöillään joka suuntaan. Mietinkin, että mahtoivatkohan he edes nähdä koko valashaita, kun kaikki energia näytti kuluvan pinnalla olemisen panikointiin. Jostakin ryhmälle heitettiin vielä pelastusrengas esiin ennen kuin he raahattiin takaisin paattiin. Kun olin noussut takaisin veneeseen, tunsin kuinka adrenaliiniryöppy alkoi poistumaan kehosta ja mieli rauhoittumaan. Kiitin opasta onnellisena, mutta hän vastasi minulle hölmistyneenä: “Ei tämä ollut vielä tässä. Maski äkkiä päähän ja takaisin veteen”. Meillä olikin nimittäin vajaa kolmetuntinen varattuna uintihetkeen, huh!

Seuraavilla uintikerroilla kokemus oli vieläkin upeampi kuin ensimmäisellä. Yhdessä vaiheessa noin 5 metrinen valashai ui minua vastaan aivan pinnassa, ja pystyin selvästi erottamaan sen suupielissä puhdistustöissä vilahtelevat pikkukalat kun valas aukaisi suunsa. Vain noin metrin päästä se vaihtoi tyynesti suuntaa, ja olin salaa onnellinen ettei se tullut aivan iholle kiinni. Vaikka nämä jättiläiset ovatkin planktoninsyöjiä, on niiden koko sen verran vakuuttava, etten halunnut jäädä katselemaan kuinka helposti sen suuhun voisi humpsahtaa. Pari kertaa pääsin uimaan valashaiden yläpuolella useiden minuuttien ajan, ja nuo hetket olivat varmasti niitä parhaita – muut turistit olivat jääneet räpiköimään taakse ja pääsin yksin nauttimaan tästä upeasta hetkestä kaikessa rauhassa. Valaat eivät enää tuntuneetkaan pelottavilta, vaan päinvastoin, niiden kanssa vedessä uidessa mielen valtasi jollakin erikoisella tavalla tyyni rauhallisuus.

Yksi parhaimpia matkakokemuksia

Ennen viimeistä uintikertaa olimme jo melkein lähdössä takaisin rantaan, ennen kuin kapteeni teki äkkikäännöksen ja saimme käskyn hypätä veteen. Tällä kertaa pääsimme todistamaan reilun 7 metrisen valashain liikkeitä. Valaan koko oli todella vakuuttava, ja siinä vaiheessa kun se alkoi alapuoleltani lähestyä pintaa, alkoi sydämeni pamppailemaan ja kuulin hengitykseni korisevan snorkkeliputkessa. Valas lipui lähemmäs ja lähemmäs, ja pian tämä jättiläinen oli aivan allani, vain noin puolen metrin päässä. Olisin voinut jopa koskettaa sen samettimaista pintaa, niin lähellä se oli. Hetken jo ehdin ajatella mitä tekisin, jos se nousisi kokonaan pintaan. Sentään ratsastushetkeä valashain kanssa en halunnut, ja onneksi ei sekään, sillä se jäi ensin hitaasti uimaan pinnan tuntumaan ennen kuin parilla pyrstönpotkulla sukelsi takaisin pohjalle. Tämän kokemuksen jälkeen en tiennyt itkeä vai nauraa, olo oli niin epätodellinen jännityksen laannuttua. Hyvillä mielin suuntasin takaisin paattiin, jossa pääsimme ystäväni kanssa vielä yhdessä intoilemaan ja jakamaan kokemuksiani. Ehdottomasti yksi kokokohtia maailmanympärimatkalla!