Haaveiletko matkasta Karibialle, mutta käytännönasiat mietityttää? Toteutin itse upean Karibian risteilyn vuonna 2012, jonka jälkeen kirjoitin aiheesta lifestyle-blogini puolelle ja sen seurauksena olen vastaillut vuosien mittaan lukemattomiin kysymyksiin koskien Karibian risteilyjä. Onpa muutamat lukijat lähettäneet minulle myös terveiset, että ovat varanneet matkan Karibialle postaukseni innoittamana. Tässä siis Karibian risteily – infopaketti tärkeimmistä asioista, jos haaveena on lähteä risteilylle Karibialle:
Ei vain eläkeläisille
Oma mielikuvani Karibian risteilyistä liittyi lähinnä amerikkalaisten eläkeläisten ruotsinlaivatunnelmaan, joka onneksi todellisuudessa osoittautui olevan kaikkea muuta. Toki risteilyllä oli mukana myös vanhempia matkailijoita (joiden matkatarinoita oli muuten aivan huikea kuunnella), mutta sen lisäksi lomailemassa oli niin perheitä, pariskuntia kuin kaveriporukoitakin eri ikäluokista. Toki eri risteily-yhtiöiden välillä voi olla eroja ikäjakaumassa. Oma veikkaukseni on, että nykyisin ja varsinkin tulevaisuudessa yhä suurempi osa risteilymatkailijoista on 30 – 40 vuotiaita perheellisiä tai perheettömiä, jotka arvostavat matkanteossa helppoutta ja pientä luksusta matkakohteista tinkimättä.
Olin matkalla yksin, mikä ei varmastikaan ole se optimaalisin vaihtoehto risteilylle, sillä hyttien hinnat olivat samat, oli hytissä sitten yksi tai kaksi matkustajaa. Jos siis haluat säästää, kannattaa matkakaveri huokutella mukaan, mutta jos olet rentouttavan loman tarpeessa ja haluat aikaa itsellesi, kuten minä (lue lisää täältä), suosittelen ehdottomasti lähtemään matkalle yksin. Karibian risteily jos mikä on helppo tapa aloittaa yksinmatkailu vanhemmallakin iällä.
Liikkuva luksushotelli
Olin Karibialla 14 vuorokauden risteilyllä Celebrity Cruises -yhtiön Eclipse-laivalla. Ennen matkaa vertailin monia risteilijöitä, mutta Eclipsessä minut hurmasi laivan sisätilojen moderni ulkonäkö sekä lukuisat reittivaihtoehdot Karibian eri saarilla. Vasta laivaan astuessani minulle selvisi, mitä solstice-luokan risteilyalus tarkoittaakaan – risteilijä oli kuin huipputason hotelli.
Yleiset tilat olivat kuin viiden tähden luksushotellista, sillä sisustukseen oli valittu kaunista ja modernia designia sekä raikkaita värejä. Risteilijältä löytyi lukuisia korkeatasoisia ravintoloita, joista oli vara valita omaan makuun sopiva paikka aina tyylikkäistä fine dining -paikoista rentoihin livemusiikin säestämiin viinibaareihin. Nälkä laivalla ei kyllä koskaan päässyt yllättämään, sillä siitä piti huolen all inclusive -ruokapaketti, johon kuului perusravintoloiden lisäksi buffet-ravintolassa aamusta iltaan tarjolla olleet eri kattaukset. Positiivisenä yllätyksenä minulle tuli, että tähän pakettiin kuului myös illalliset joissakin laivan ravintoloissa, sillä olin kuvitellut vain buffet-tarjoilun kuuluvan hintaan.
Ja se mitä perinteisistä luksushotelleista ei välttämättä löydy, löytyi takuulla Celebrity Eclipsen lukuisten kerrosten sisältä. Yläkannen uima-allasalueella sai rentoutua aurinkotuoleissa niin auringossa kuin varjossa lounge-alueella. Auringonlaskua pystyi mennä ihailemaan vaikkapa picnicille yläkannen viheralueelle tai laivan korkeimmasta kerroksesta löytyvään ulkoilmabaariin drinkeille. Kuntosalilla pystyi treenaamaan omatoimisesti tai osallistumaan ohjatuille tunneille, kuten joogaan, FabAbs-treeniin tai karibialaiselle tanssitunnille, ja aamulenkin pystyi suorittamaan yläkannen juoksuradalla. Kauneushoidot, hieronnat ja ties mitkä muut hyvinvointipalvelut oli saatavilla aamusta iltaan sekä pienet putiikit ja pukuvuokraamot tarjosivat täydennystä matkavarustukseen. Ohjelmaa kaipaaville oli tarjolla kaikkea mahdollista jousikvarteteista, elokuvista, pokeripeleistä, taidehuutokaupoista, uima-allaslentopallosta ja yökerhotunnelmasta aina päivittäiseen pääshow:n, jotka olivat kyllä kokemisen arvoisia lukuisine esiintyjineen ja livebändeineen. Lapsille ja teineille oli järjestetty myös omaa ohjelmaa ja aikuisille varattu omat rentoutumisalueensa.
Ja niin kuin korkeatasoisessa hotellissa kuuluukin, palvelu risteilijällä pelasi niin ravintoloissa, hytissä kuin ihan missä tahansa laivalla liikuinkin. Jopa uima-allasalueella aurinkotuolissa löhöillessä sai nauttia täydestä palvelusta, puhumattakaan kuinka hienosti asiakaspalvelutiskin henkilökunta hoiti lennolla kadonneen matkalaukkuni metsästyksen.
Hyttiluokan valinta
Hyttiluokkia risteilijällä oli monia erilaisia aina kompakteista ikkunattomista sisähyteistä hulppeisiin parvekkeellisiin sviitteihin – sekä tietysti kaikkea siltä väliltä. Itse valitsin halvimman vaihtoehdon, eli ikkunattoman sisähytin, sillä yksin matkalle lähtiessäni maksoin koko hyttimaksun itse. Tosin viimeisellä viikolla ennen matkaa tulin vielä katumapäälle ja yritin vaihtaa hyttiluokkani parvekkeelliseen, mutta risteily oli jo loppuun myyty eikä vaihto enää onnistunut.
Ikkunaton hytti kylläkin yllätti minut positiivisesti, sillä se oli kuin hotellihuone niin kokonsa kuin varustuksensakin puolesta. Matkan aikana myös huomasin, että vietin hytissä niin vähän aikaa, että ainakin tälle matkalle tämä hyttivaihtoehto oli varmasti paras ratkaisu. Toki parvekeellinen hytti olisi mahdollistanut maisemien ihastelun omalta parvekkeelta, ja esimerkiksi ylellisen aamiaisen olisi voinut nauttia parvekkeella Karibian värikästä auringonnousua ihaillen. Karibian matkaa suunnitteleville suosittelenkin siis ensisijaisesti parvekkeellista hyttiä, mutta perus ikkunallinen hytti ei välttämättä tuo paljoa eroa ikkunattomaan hyttiin muuten kuin hinnassa.
Hyttien hinnat ovat hyttikohtaiset, eivät siis matkustajakohtaiset, jolloin samalla hinnalla matkustaa yhden sijaan kaksikin henkilöä. Hyttien hintaan sisältyy all inclusive -ruokailu laivalla ja lisäksi joihinkin hyttiluokkiin kuuluu all inclusive -juomapaketti, joka myöskin on hyttikohtainen.
Matkakohteet ja matkan kesto
Karibialla risteilyt ovat yleensä 7, 10 tai 14 päivän mittaisia ja matkan kestoon vaikuttaa, kuinka monella saarella risteilijä vierailee. Oma risteilyni kesti 14 vuorokautta, ja se oli mielestäni täydellisen mittainen aika risteilylle, sillä sinä aikana ehti hyvin päästä kiinni lomatunnelmaan, mutta myös vierailla useassa eri matkakohteessa sopivaan tahtiin. Ja kun vielä ottaa huomioon suhteellisen pitkät lentomatkat Suomesta, on hieman pidempi loma varmasti perusteltua.
Risteilyni alkoi ja päättyi Floridan Fort Lauderdalesta, ja matkakohteita Karibialla olivat Aruba, Grenada, St. Lucia, Barbados, Antiqua, St. Maarten, Haiti ja Bahama. Risteilyllä kaksi ensimmäistä päivää oli meripäiviä, jotka olivat kyllä täydellisiä loman aloittajaisiksi. Parin päivän aikana pääsi kunnolla lomatunnelmaan, kun kiire ei ollut minnekään ja päivät koostuivat lähinnä nukkumisesta, ruokailusta ja uima-allasalueella kirjojen lueskelusta.
Laiva oli saarien satamassa aamulla noin klo 6-8 aikoina, jolloin saarelle pääsi samantien vierailemaan. Saarilla pystyi vapaasti tekemään mitä halusi joko omatoimisesti tai sitten varaamaan aktiviteetit kätevästi niin risteilijän kautta kuin suoraan satamasta paikallisilta järjestäjiltä. Takaisin laivassa piti olla noin klo 16-18 maissa, joten saarilla pystyi viettämään lähes koko päivän niin halutessaan. Kohteissa oli mielestäni riittävästi aikaa kokea juuri niitä asioita mitä halusikin ja paikasta toiseen pääsi nopeasti pienillä saarilla. Joissakin paikoissa olisi ollut ihana olla yön yli, mutta toisaalta risteilijän avulla pääsi samalla reissulla vierailemaan monessa eri kohteessa. Kaikilta Karibian saarilta löytyy varmasti ne kuuluisat paratiisirannat, mutta jokaisella saarella on myös omat erityispiirteensä, mitkä kannattaa huomioida aktiviteettejä suunnitellessa. Nyrkkisääntönä sanoisinkin, että jokaiselle saarelle kannattaa valita yksi tärkein aktiviteetti ylitse muiden.
Erityisesti pidin Barbadoksesta, Grenadasta ja St. Luciasta sillä niistä löytyi paratiisirantojen lisäksi upeita luontokohteita ja maisemia. Parhaimmat rannat löytyivät Antiqualta, jossa rantahiekka oli valkoistakin valkoisempaa ja merivesi epätodellisen turkoosia. Jos taas matkalta kaipaa shoppailuparatiisejä ja vesiurheiluaktiviteettejä, niihin soveltuvia kohteita olivat varmastikin Aruba ja St. Maarten. Haitissa risteilyvieraat pääsivät käymään vain yksityisellä rannalla, mikä oli mielestäni hieman teennäistä ja Bahama oli aivan tupaten täynnä eri risteilijöiltä rantautuneita turisteja. Mutta kaiken kaikkiaan parin viikon mittaisella risteilyllä pääsi monipuolisesti tutustumaan erilaisiin Karibian kohteisiin, mitä matkaltani halusinkin. Saarilla pystyi tekemään asioita omien toiveiden mukaisesti ja helposti toteuttamaan varsinaisen elämysmatkan kokeilemalla eri aktiviteettejä.
Matkan varaaminen
Varasin matkan suoraan Celebrity Cruises -yhtiön nettisivujen kautta, jossa asiointi oli varsin vaivatonta englanninkielellä. Celebrity Cruises:n emoyhtiö Royal Caribbean Internationalin kautta matkan voi varata myös suomenkielellä ja lisäksi risteilyjä Suomessa myy myös eri matkanjärjestäjät (esim. Risteilykeskus, Kaleva Travel, We Love Cruises ja Tjäreborg).
Lennot ostin omatoimisesti Ebookersilta. Lensin Lontoon kautta Fort Lauderdaleen päivää ennen risteilyn alkamista, ja jälkikäteen suosittelisin olemaan lähtöpisteessä varmuuden vuoksi paria päivää aikaisemmin mahdollisesti myöhässä olevien lentojen tai katoavien matkatavaroiden takia. Risteilyn jälkeen useat suuntasivat suoraan lentokentälle ja kotimatkalle, mutta itse jäin vielä pariksi päiväksi nauttimaan Miamista. Jos siis Florida ei ole vielä tuttu, pystyy Karibian risteilyyn yhdistämään loman Floridan eri paikoissa varsin helposti.
15 Comments
Susanna
10.1.2016 at 20:02Mielenkiintoinen risteily ja kiva että tekemistäkin riitti. Ilmeisesti näissä tulee myös noin 10e laivan palvelutippimaksut aina lisähintana päivittäin? näin olen lukenut. Tämmöisille risteilyille pääsee myös Englannista, Italiasta ja Saksasta lähtevillä risteilyillä 🙂 harkitsen sellaista. Myös maailman ympäri matka on mahdollista laivalla
Anna-Katri
13.1.2016 at 20:08Jos oikein muistan, niin risteilyn lopuksi palvelumaksun pystyi sujauttamaan valmiiseen kirjekuoreen ja jättämään huoneeseen. Tämä oli varsin kätevää, ettei joka paikassa laivalla tarvinnut olla ravintoloissa ym. tippiä jättämässä (jenkkityyliinhän tippiä kuuluu jättää lähes missä vain). Summaa en vain saa millään päähäni, mutta lupaan selvittää sen ja palata vielä aiheeseen. 🙂
Rva Kepponen
11.1.2016 at 09:46Kiva tietopaketti Karibian risteilystä.
Karibian risteily on ollut pitkään haaveenani, mutta lastenhoidon kariutuessa se jääneekin haavelistalle odottelemaan 🙁 Kahden lapsen kanssa risteily olisi ollut mahdollisuuden rajoissa, mutta viidelle joutuu ottamaan kaksi hyttiä. Ajattelin silti jatkaa varovaista katselua, jos vaikka joku kerta eteen osuisi hyvä tarjous risteilyistä ja lennoista samaan aikaan.
Anna-Katri
13.1.2016 at 20:12Olisikohan joillakin risteilyillä jonkinlaisia perhehyttejä tarjolla? Vaikka minulla ei omia lapsia olekaan, niin mielessäni risteilyllä kävi, että se on varmastikin suhteellisen helppo ja turvallinen matkustusmuoto lasten kanssa.
Ja tosiaan noita tarjouksia kannattaa kytätä – voi tehdä todellisia matkalöytöjä, jos hyvä tuuri käy kohdalle!
Tanja
12.1.2016 at 22:55Olipa kiva löytää blogisi ja toivottavasti nähdään matkamessuilla. Olen varannut itselleni 30 vrk risteilyn (tai oikeastaan kaksi, 12+18 päivää) Celebrity Solsticelle maaliskuussa, Sydneystä muutamien pysähdysten kautta Hawajille. Ja myöskin yksin matkalle lähdössä.
Mun reissusta blogi päivittyy osoitteessa http://www.tanjanmatkassa.blogspot.fi
Anna-Katri
13.1.2016 at 20:13Oioi, sinulla on kyllä tulossa aivan mahtava matka! Mielelläni kuulisin lisääkin matkasuunnitelmistasi, joten toivottavasti nähdään messuilla!
Mia / Elämää ja Matkoja matkablogi
13.1.2016 at 21:03Olipa mukava päästä kurkistamaan Celebrity Cruisesin laivaan, joka näyttäisi olevan erittäin hyvä vaihtoehto tulevia matkoja ajatellen.
Meillä on Karibian risteily ollut jo jonkin aikaa ajatuksissa kytemässä, mutta aiemmin olen katsonut vain RC:n ja Norwegianin tarjontaa.
Alus näyttää varsin tyylikkäältä, mitä mieltä olit ruuasta ja palvelusta?
Anna-Katri
13.1.2016 at 21:12Celebrity Cruises ja varsinkin tuo heidän Eclipse on varmasti yksi tyylikkäimpiä risteilijöitä, ja ainakin itseäni viehätti muihin verrattuna laivan moderni sisustustyyli.
Ruoka oli aivan todella hyvää ja tasokasta, ja jopa perus buffet-ravintola oli kuin ravintolataivas lukuisine vaihtuvine tarjoiluineen. Laivastahan myös löytyy pienempiä erikoisravintoloita, joista on vara valita. Palvelu pelasi mielestäni jenkkityyliin aivan moitteettomasti missä tahansa laivalla olikaan, ja olin jopa aivan häkeltynyt miten hienosti laivan henkilökunta hoiti lentoyhtiön kadottaman matkalaukkuni metsästyksen vaikka periaatteessahan se ei olisi ollut heidän ongelma. Minulle jopa tarjottiin käyttörahaa, vuokramekkoa ja survival kit ensimmäiseksi matkaillaksi.
Mia / Elämää ja Matkoja matkablogi
13.1.2016 at 23:41Kiitos, olipa hyvä kuulla kokemuksia Celebrity Cruisesista! Laiva näyttää tyylikkäältä ja vaikuttaa kaikin puolin hyvältä vaihtoehdolta. Tämä on kyllä vahvasti mukana, kun risteily pääsee viimein toteutuksen asteelle!
Miika ♥ Gia | matkakuume.net
13.1.2016 at 23:41Hei!
Osaatko sanoa yhtään siitä miten eettisesti ristelyjen henkilökuntaa kohdellaan? Muistan lukeneeni että henkilökuntaa rekryttäisiin ns. halpatyövoimamaista pienellä rahalla, ja joutuisivat työskentelemään pitkiä päiviä kurjissakin olosuhteissa.
Harva risteilyjä tarjoava taho on ollut halukas kommentoimaan näitä, tai edes avaamaan enempää asiaa medioille.
Anna-Katri
14.1.2016 at 19:08Heippa!
Itseasiassa osaan sanoa jotakin, nimittäin tutustuin muutamien laivan henkilökuntaan kuuluvien kanssa. Suurinosa heistä vaikutti olevan jenkeistä ja ainakin he, joiden kanssa juttelin, tykkäsivät kovin työpaikastaan, sillä saivat majoituksen ja ruuan ilmaiseksi sekä reissasivat ympäri maailmaa. Ei hullumpi tapa viettää vaikkapa välivuotta…
Laivalla oli toki useita eri kansallisuuksia töissä, mutta ainakin oman näkemäni ja kuulemani perusteella Celebrity Cruises olisi varsin eettisesti toimiva työpaikka – ja itseasiassa he toivat tätä myös laivan infossaan esiin, kuinka arvostavat eri kansallisuuksista tulevia työntekijöitään. Uskoisinkin, että varsinkin tällaisilla luksusristeilijöillä ollaan tarkkoja myös imagoseikoista, jolloin työntekijät voivat olla hieman erilaisemmassa asemassa kuin halppisristeilijöillä, joissa hinnat täytyy kaikissa suhteissa painaa alas.
En tietystikään ole virallinen taho tätä kommentoimaan, mutta tällainen vaikutelma minulle risteilyllä tuli. 🙂
Miika ♥ Gia | matkakuume.net
20.1.2016 at 15:53Tosi mukava kuulla että olet kiinnittänyt tähänkin puoleen huomiota!
Joku taho kirjoitteli myös siitä että angloamerikkalaiset saisivat ne näkvyät ja hyvät hommat, ja kulissien takana peli ei olisikaan ihan yhtä puhtoista.
Kun olet tekemisissä näiden tahojen kanssa, läpinäkyvyyden nimissä voisi vinkata että näistä asioista voisi raportoida – olisi ihana hakea tällaisiakin matkakohteita itselle, mutta en kepilläkään suostu koskemaan tahoja joista tiedän tai osaan epäillä että toiminta ei ole eettistä tarkastelua kestävää. Delfiinaariot ja delfiiniuinnit, norsu- ja aasiratsastukset yms. eläimiin liittyvät ovat selkeämpiä kun heti näkee ja tietää etteivät ne ole hyvä juttu, nämä ihmisiin liittyvät vaativat yrityksen tahtoa tuoda asioita esille, ja vielä rehellisesti.
Siitä saisi helposti myös itselleen myyntivaltin ja sen voisi nähdä myös mahdollisuutena profiloitua kilpailijoistaan.
Annn
20.2.2016 at 13:06Eikä miten upea matka sulla on ollut 🙂 Tossa on haavetta sitten joskus tuollainen tehdä. Tarvitsee aiankin sääsätää rahaa. Huvikseni kävin jo katsomassa tuolla celebtirty cruises sivulla risteilyjä ja hintoja.. Löytyykö sieltä vielä samanlaista kuin sinun matkasi oli? Millä hakuehdoin? 🙂
Anna-Katri
27.2.2016 at 13:20Sieltä ei itseasiassa taida enää löytyä ihan samaa matkaa, sillä Celebrity on lisännyt valikoimaansa risteilyitä, joissa saarilla viivytään 1 yön verran. Näin ollen reittejäkin on vähän muuteltu. Mutta monia vastaavia siellä näyttää olevan tarjolla!
Anne
31.12.2017 at 20:10Moikka! Kiitos kivasta kertomuksesta Celebrityllä. Risteilimme yhtiön lippulaivalla Reflectionilla 11/2014 ja se oli kyllä aivan huippureissu. Syy miksi eksyin tänne blogiisi, on se että 02/2018 on edessä matka Summitilla, ja kun matka lähestyy, niin kuume nousee 🙂
Olemme varanneet molemmat matkat matka-messujen aikaan We Love Cruices;n kautta, ja ennakkovaraajana mielestäni saaneet hyvään hintaan. Meidän matkaa vastaavaa myy Tjäreborg (viikkoa aiemmin, eri saaret muuten sama sisältö) liki tuplahinnalla, ja meillä vielä sisältyy ilmainen wifi, plus lentoajoissa säästetään yli vuorokausi!!! Eli jos joku suunnittelee Karibian risteilyä, suosittelen yo. risteilyfirmaa, nappaa sieltä mieluisan risteilyn (varausmaksu 100€ ja jos peruu 1 kk ennen lähtöä, saa 50€ takaisin), surffaa halvat lennot ja hotellin ennen risteilyä, ja mahtava reissu edessä. Vahva suositus Celebritylle jos haluaa risteillä niin että kotiin palattua odottaa jo seuraavaa 😀