Duara Travels – Koe Bali uudella tavalla

Yhteistyössä: Duara Travels Oy

Kiristän kypärän leukahihnaa tiukemmalle ja hyppään skootterin kyytiin. Kohta Ubudin ruuhkaiset kadut jäävät taakse, kun Agus ohjaa skootterinsa tottuneesti pienemmille sivuteille. Kapea tie kiemurtelee keskellä vehreitä riisipeltomaisemia, jotka vain jatkuvat ja jatkuvat mäennyppylältä toiselle. Skootterin kyydissä istuessani tunnen olevani kuin keskellä jotakin maailmanmatkaajien seikkailuelokuvaa, niin epätodellisen kauniilta ja autenttiselta ympärillä näyttää.

Vaikka olemme lähellä turistien kansoittamaa Ubudia, täällä turismilaumoista selfiekeppeineen ei ole tietoakaan. Tienlaidalla kävelee lapsia matkalla koulusta kotiin, perheet huristelevat vastaan täyteen lastatuilla skoottereillaan ja jotkut ovat vielä työntouhussa riisipalstoillaan, vaikka aurinko alkaa jo laskea. Lehmät löntystelevät laiskasti riisipellon viertä ruohotuppo suussaan ennen kuin jostakin heidän omistaja ryntää paikalle hätyyttämään eläimet oikeaan paikkaan. Huomaan hymyileväni vastaantulijoille. Hymy tarttuu heihinkin. Joku nostaa kättä vilkuttaakseen. Vilkuttaisin takaisin, jos vain uskaltaisin irrottaa otteeni skootterin penkistä. Agus huikkaa tuulta vasten, että Sebatun kylä, jonne olemme matkalla, on noin puolen tunnin ajomatkan päässä. Saan siis vielä hetken aikaa imeä itseeni tätä Balin kauneutta ennen kuin olisimme hänen kotikylässään.

Duara Travelsin kautta vieraaksi paikalliseen kylään

Maailmanympärimatkani loppupätkällä Balilla ollessani huomasin kaipaavani vaihtelua Canggun rantakylän vilinälle. Surffibaarien, joogastudioiden, trendiravintoloiden ja expattien perustamien putiikkien sijaan teki mieli päästä kokemaan hieman autenttisempi pala Balia. Jotain sellaista, mitä massaturismi ei olisi Balilla vielä valloittanut alleen. Mutta miten ihmeessä Balilta voisi enää löytää tällaisia paikkoja? Ja vielä parempana kysymyksenä – miten voisin varmistua siitä, että omalla valinnallani pystyisin tukemaan kestävämpää turismia Balilla?

Onneksi olin ennen matkaani tutustunut suomalaiseen Duara Travelsiin ja heidän ajatukseensa yhdistää toiminnallaan matkailijat ja kehitysmaiden kyläyhteisöt tavalla, jossa molemmat osapuolet hyötyvät. Avarakatseinen matkailija pääsee kokemaan paikallista arkea majoittuen isäntäperheen kotona ja näin samalla työllistäen paikallisia. Jo parin yön aikana matkakohde voi tarjota unohtumattoman elämyksen, jota turistialueilla ei ole tarjolla – viettää päivät perheen seurassa ja osallistua heidän tavallisiin arkiaskareisiinsa. Kun sain kuulla Duara Travelsilla olevan kotimajoitusta tarjoavia perheitä myös Indonesiassa, tiesin löytäneeni oikean paikan päästä tutustumaan aitoon balilaiseen elämään. Ja ennen kaikkea eettisesti. Duara Travelsin tavoite on nimittäin tarjota uusia tulovirtoja ja työllistymistä syrjäisempiinkin kyliin, ottaen kuitenkin huomioon myös matkailun kestävyysnäkökulman.

Mukana perheen päiväaskareissa

Niinpä löysin itseni skootterimatkan jälkeen Ubudin lähistöllä sijaitsevasta Sebatun kylästä. Duaran paikallinen yhteyshenkilöni Agus oli järjestänyt minulle majoituksen setänsä Wayanin luota. Tai Balillahan usein koko suku asuu samassa perheyhteisössä, joten pihapiiristä löytyi useamman perheen kodit. Sainkin kuulla, että usein perheen pojat jäävät asumaan perheyhteisöön vaimojensa kanssa, perheen tytöt taas muuttavat sitten sulhasten perässä toisiin perheisiin. Jokaisella perheellä on oma pikkukoti, mutta samassa yhteisössä asuvien sukulaisten kanssa jaetaan usein esimerkiksi kylpyhuone ja keittiö. Sekä tietenkin kaikkein tärkeimpänä hindulainen perhetemppeli, joka löytyy paraatipaikalta rakennusten keskeltä. Oma huoneeni sijaitsi parin perheen jakaman keittiön yhteydessä, mikä osoittautuikin ehkä koko rakennuskompleksin parhaimmaksi paikaksi näin ulkopuolisen silmin, sillä huoneeni edessä olevalla tasanteella istuskellessani pystyin tarkailemaan koko pihapiirin menoa.

Aamuisin heräsin kirjaimellisesti kukonlaulun aikaan, mutta huoneeni oven avatessani oli perheyhteisössä jo täysi tohina päällä. Lapset juoksentelivat pihalla valmiina lähtemään kouluun, keittiössä valmistettiin kiivaasti rinnakkain niin aamiaista kuin lounastakin jo valmiiksi, pihamaata lakaistiin ja siistittiin, pyykkejä levitettiin kuivumaan, lemmikkilintujen häkkejä aseteltiin paikoilleen yön jäljiltä ja skoottereita käynnisteltiin valmiina lähtöön. Ensimmäisenä aamuna olin hieman hämilläni, että mitä minun kuuluisi tehdä – voisinko auttaa joissakin aamuaskareissa vai olisinko pahimmillaan vain tiellä. Onneksi Wayan huikkasi minut mukaansa lintuhäkkejä kantamaan, ja samalla pääsin ihastelemaan rakennusten katolle puiden takaa nousevaa aamuaurinkoa.

Sillä aikaa Wayanin vaimo oli tehnyt aamiaista ja istahdin sitä syömään Aguksen seuraan. Hän kertoili minulle sujuvalla englannilla perheyhteisöstä ja vertailimme hieman eroavaisuuksia suomalaisten ja balilaisten perheiden välillä. Vaikka olin ollut täällä vasta yhden yön verran, huomasin jo selvästi eroja – täällä eletään kiinteästi isossa perheessä ja huolehditaan toinen toisistaan. Perheen tärkeys vain korostui, kun lähdin seuraavaksi Wayanin vaimon skootterin kyydissä heidän puuverstaalleen. Verstaalla nimittäin kaikki töissä käyvät olivat sukulaisia keskenään, eli toisten auttaminen ulottui myös työelämään saakka. Teki mieli tarttua myös puupalikkaan ja alkaa sitä maalaamaan nauravien naisten avuksi, mutta katsellessani heidän taidokasta kädenjälkeään tajusin todennäköisesti vain pilaavani heidän päivän tuotannon. Jonkin aikaa vain istuskelin verstaalla ja katselin perheen sujuvaa yhteistyötä välillä muutamia sanoja Wayanin kanssa vaihtaen.

Lounasaikaan hurautimme lyhyen matkan skoottereilla takaisin kotiin, ja muutamassa minuutissa keittiöstä alkoi leijailemaan äärimmäisen houkutteleva indonesialaisen ruuan tuoksu. Perhe pyöritteli riisipalloja tottuneesti käsissään, mutta minulle ojennettiin ensialkuun haarukka ja lusikka kaveriksi. Nopeutti kummasti ruokailuani. Ruokatauon jälkeen Wayan lähti vielä vaimonsa kanssa takaisin verstaalle töihin ja minä jäin odottelemaan heidän poikansa heräämistä yöuniltaan, sillä hän lähtisi minulle esittelemään läheisiä riisipeltoja. Ja kun vihdoin pääsin peltojen varteen kulkemaan, en ollut uskoa näkyä todeksi – siinä missä Ubudin lähistön suositut Tegelalangin riisiterassit pursuilevat turisteja aamusta iltaan, ei näillä silmänkantamattomiin jatkuvilla pelloilla ollut liikkeellä juuri ketään. Mitä nyt muutamat lapset leikkivät riisipeltojen laidalla virtaavassa purossa, ja muutamat kyläläiset olivat uurastamassa peltopalstoillaan. Riisipeltojen läpi kävelyyn vierähti huomaamatta useampi tunti ja iminkin sinä aikana itseeni kaiken sen lumoavan energian mitä näihin maisemiin kätkeytyi.

Takaisin perheen luokse saapuessani oli koko porukka lapsia myöten jo saapunut päivämenoistaan takaisin pihapiiriin, joka täyttyi samanlaisella kuhinalla kuin aamulla. Tänään ohjelmassa oli kuitenkin tavallisesta illasta poikkeavaa – vain paria päivää aiemmin balilaisilla hinduilla oli ollut pyhäpäivä, jolloin jokaisessa perheessä oli rukoiltu erityisesti perheen mutta myös koko maailman suojelua sekä pitkää ja tervettä elämää. Tänään ohjelmassa olisi noiden seremonioiden lahjojen ja muun rekvisiitan polttaminen pääkadun varrella – tämän tarkoitus oli kuulema karkoittaa pahoja henkiä. Niinpä siirryin muun perheen mukana katsomaan seremoniaa, enkä voinut olla ihmettelemättä kuinka maagiseksi koko katu oli muuttunut roihuista nousevan savun ja siihen sekoittuvien suitsukkeiden voimasta. Kun pimeys jo laskeutui kadun ylle, roihusivat tulet vielä siellä täällä ennen kuin oli aika vetäytyä takaisin kodin pihapiiriin.

Illalla puuhastelin Wayanin vaimon kanssa keittiössä ja vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan, hän otti minut mukaansa askartelemaan seuraavan päivän temppelilahjoja. Ja voi taivas, miten pikkutarkkaa hommaa hän tekikään – työvaiheita oli useita, ja käytettäviä tarvikkeita toinen mokoma, mutta niin vain hän taikoi käden käänteessä useat kauniit lahjakorit sekä niiden symboliset täytteet. Oma roolini oli lähinnä ojennella bambunversoja oikealla hetkellä. Tämän jälkeen olikin aika vetäytyä huoneeseeni yöunille, jotta seuraavana aamuna jaksaisin taas herätä auringon noustessa.

Kokemus, jota haluan suosia jatkossakin

Vietin Wayanin perheen luona Sebatun kylässä yhteensä kolme yötä, ja majoitukseen kuului oman huoneen lisäksi kaikki ruokailut aamiaisen, lounaan ja illallisen muodossa. Lisäksi pystyin halutessani osallistumaan perheen päivittäisiin askareisiin ja olipa perheen teinipoika houkuteltu seurakseni päivisin, kun muut perheen jäsenet olivat kiireisiä. Riisipeltovierailun lisäksi hän kyyditti minut muun muassa katsomaan kuuluisan Luwak-kahvin valmistusta sekä ihmettelemään Batur-vuoren maisemia. Lisäksi vierailin perheen mukana lauantaimarkkinoilla ennen kuin palasin takaisin Ubudiin.

Ensimmäisenä päivänä hieman arastelin osallistumista perheen päiväpuuhiin, mutta onneksi pikkuhiljaa pääsin yli tunteesta, että olin vain tiellä tai vaivaksi. Päinvastoin nimittäin koko perheyhteisö oli lopulta äärimmäisen kiinnostunut uudesta vieraastaan, täälläpäin kun ei kuulema turisteja ihan joka päivä vieraile. Lähtöaamuna tuntuikin yllättävän haikealta sanoa hyvästit perheelle. Agus sekä Wayan sanoivat yhteen ääneen vierailuni kuluneen aivan liian nopeasti ja mielellään olisivat pitäneet minut täällä kauemminkin perheessään. Herkistyneenä kiitin heitä vieraanvaraisuudesta koko sydämestäni. Kun Wayanin vaimo vielä sujautti mukaani Aguksen äidin tekemiä makeita herkkupaloja, oli minun pakko kääntää katseeni syrjään, ettei hän huomaisi silmiini kohonneita kyyneleitä. Täällä keskellä Balin maaseutua, köyhän perheen luona, tunsin oloni vieraanvaraisemmaksi ja yltäkylläisemmäksi kuin monen tähden hotelleissa.

Tämän kokemuksen jälkeen tiedän, mitä haluan entistä enemmän matkoillani suosia. Hetkiä paikallisten seurassa, aitoja kohtaamisia, välittämistä. Niistä ovat parhaat matkakokemukset tehty.

Mikä Duara Travels?

Duara Travels on kolmen suomalaisen naisen perustama yritys, jonka toiminnan tavoitteena on tarjota uusia tulonhankkimistapoja matalan tulotason kyliin erityisesti Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Tällä hetkellä heiltä löytyy mukaan valittuja kyläyhteisöjä niin Tansaniasta, Sri Lankasta, Indonesiasta kuin Vietnamista. Kolmen yön majoituspaketti kustantaa kohteesta riippuen 120 – 150 € matkailijalle, ja tästä summasta 60 % menee kohdekylään: 40 % matkailijan majoittavalle perheelle, 10 % kylän yhteyshenkilölle ja 10 % koko kylän yhteiseen säästörinkiin. Lopusta summasta 30 % jää Duaralla ja 10 % menee rahansiirtopalveluihin. 

Sen lisäksi, että Duara Travels tarjoaa matkailijoille mahdollisimman autenttisia kokemuksia, kiinnitetään matkailijan vastuullisuuteen myös huomiota. Matkalle lähtiessä mukaan annetaan Duaran Survival Guide, johon on koottu useita eettisiä ohjeita ja neuvoja vierailulle kylässä, jossa ei välttämättä ole ennen käynyt yhtään turistia. 

Jos kiinnostuit Duaran tarjoamista majoitusvaihtoehdoista, niin kannattaa huikata varausta tehdessä blogini nimi Adalmina, niin saat -5 % alennuksen.