Olenko Sveitsin Alpeilla vai Intian Himalajalla!?

Minibussimme kaasuttaa nykien ylös jyrkkää kapeaa ylämäkeä ennen kuin nytkähtää paikoilleen ison hirsihuvilan pääovien eteen. Mahtipontisten turvatarkastusten jälkeen saavun isoon aulaan, joka huokuu luksusmökkimäistä tunnelmaa. Ruokasalin ikkunoista avautuvat mäntymetsien peittämät kumpuilevat maisemat, joiden taustalla kohoavat Himalajan lumihuippuiset vuoret. Kun vuorten yllä leijaileva pilviverho repeää hetkeksi ja paljastaa takaansa laskevan auringon säteet, koko maisemassa vallitsevat utupilvet maalautuvat eri sävyillä ennen kuin pimeyden usva ottaa taas maisemasta vallan.

Sisäänkirjautumisen jälkeen siirryn hetkiseksi omassa rauhassani ulos luksushotelli The Khyber Himalayan Resort & Span puutarhamaiselle pihalle. Ulkona ei ole muita ihmisiä, ainoastaan pari tummanpuhuvaa korppilintua lehahtaa ohitseni, kun istahdan kivikaiteen päälle. Maisema näyttää jollakin oudolla tavalla tutulta ja silti niin erilaiselta. Voisin helposti kuvitella olevani vaikkapa Keski-Euroopan Alpeilla tai Pohjois-Amerikan pohjoisosien mäntymetsävyöhykkeellä, mutta silti jokin maisemassa erottaa sen kaikesta muusta. En tiedä, mutta jotenkin tuntuu, että maiseman etualan, mäntypuiden peittämät tasapintaiset rinteet, eivät vain korreloi taustalla kohoavien mahtipontisten Himalajan vuorten kanssa. Taustalla olevat puuttomat karun jyhkeät vuorenrinteet näyttävät siltä kuin ne kuiskuttelisivat katsojille omaa voimaansa. Ne eivät tarvitse omantunnon pönkitykseen korkeaa tai tiheää kasvillisuutta, ne lumoavat katsojan yksinkertaisella, uhoavalla voimallaan, sillä jo yhdellä vilkaisulla tajuaa, ettei näiden vuorten ja niiden ympärillä jylläävien luonnonvoimien kanssa kannattaisi leikkiä.

Luksushotellissa siitä ei sinänsä tarvitsisi välittää, sillä täältä jos mistä löytyy kaikki tai vieläkin enemmän mitä koskaan kuvittelisit Intian pohjoisosien Himalajan vuoriston juurelta löytyvän. Täällä voisi viettää päivät hulpeasti spa-osastolla pulikoiden, erilaisissa kauneushoidoissa virkistyen, monipuolisessa ravintolassa herkutellen, loungemaisessa shisha-baarissa chillaillen ja ylellisessä hotellihuoneessa rentoutuen. Mutta mitä teenkään – tunnen itseni levottomaksi. Vuoret näyttävät olevan niin lähellä, mutta silti aivan liian kaukana. Olin jo ajatellut, että täällä Gulmargissa, noin 3000 metrin korkeudessa, olisin jo ollut lähempänä noita mahtipontisia lumihuippuisia Himalajan vuoria, mutta vielä mitä. Rinteelle rakennetun sisäpihan puutarhan reunuksilla jättikokoisia pinkkejä ruusuja ihaillessani minusta kuitenkin tuntui hämmentävästi siltä, että olisin jossakin Alppien, Kalliovuorien ja Himalajan sulatusuunissa, osaamatta kuitenkaan sanoa, millä mantereella olisinkaan.

Vaikka hotellikompleksi on överikaunis ja viihtyisä, sellainen luksusmatkailijoiden keidas keskellä karuja vuoristomaisemia, en jostakin syystä osaa ottaa kaikkea sitä yltäkylläisyyttä vastaan. Tuntuu, että olen vasta aloittanut seikkailuni täällä Pohjois-Intiassa ja vain janoan enemmän jotakin syvällisempää – lisää hengityksen salpaavia maisemia, lisää eläväisten kylien värien ilotulitusta, lisää erikoista kulttuuria, jossa muslimit, hindut ja buddhat elävät rinta rinnan, lisää tiepätkiä, joilla ei näy ristinsielua muutamia aaseja tai jakkeja lukuunottamatta. Intian Himalaja on edelleenkin näyttäytynyt minulle mystisenä ja niin etäisenä, että haluaisin jo näiden matkapäivien jälkeen laittaa sen ruotuun. Ymmärtää paremmin, missä olen ja mitä tämä koko seutu edustaakaan. Mutta täällä luksushotellissa tunnen olevani yhä kauempana siitä, vaikka upea luontomaisema alkaa heti hotellihuoneeni ikkunan toiselta puolelta.

Ehkä osa syynsä jonkinlaiseen levottomuuteeni on illan pimetessä esiin tulevalla kuulla, joka valvottaa ja pakottaa tuijottamaan itsensä myhäilevää naamaa pimeyden keskeltä. Vaikka kyseessä ei ole vielä täysikuu, näyttää se silti saavan hotellivieraissa liikettä aikaan. Eikä aikakaan, kun hiljaisuutta huokuvan hotellin syrjäiselle parkkipaikalle on pystytetty salainen tanssilattia, jonka mukulakivillä bollywood-hitit rytmittävät iltaa ja ainoana valon lähteenä toimivat kännyköiden lisäksi taivaalta mäntylatvojen välistä kelmeänä loistava kuu. Lopulta huomaan vapautuvani pidättyväisyydestäni ja mieltäni vaivaavasta jonkinlaisesta harmituksesta, ja heittäydyn rytmien vietäväksi tanssirinkiin mukaan. Hymy ottaa vallan kasvoiltani enkä enää jaksa pidätellä tanssiliikeitteni kreisiyttä vaan annan musiikin täyttää kehoni ja seuraan edelläni tanssivan intialaisen naisen vauhdikkaita liikkeitä.

* Olen matkalla mukana Goamit Adventuresin kutsumana ja sponsoroimana.