Postikortti Roomasta

Terveiset Roomasta, ihanasta keväisestä Roomasta! Pari päivää täällä on kulunut aivan siivillä, ja tuntuu siltä, etten vain saa tarpeekseni tästä kaupungista. Jos edellisellä kerralla yhden päivän visiitti jätti kaipuun palata takaisin Roomaan, ovat nämä viimeiset pari päivää iskostaneet mieleeni ajatuksen, että haluan palata tänne uudelleen, vieläkin pidemmäksi aikaa. Mutta riittääkö tavallinen viikonloppuloma tässä kaupungissa koskaan? Onko jopa viikko liian lyhyt aika Roomassa? Entä jos voisinkin viettää täällä yhteen putkeen kaksi viikkoa, entä jopa eläisin täällä kokonaisen kuukauden? Millaistahan olisi viettää kesäloma Roomassa – vastaavasti kuin joitakin vuosia sitten tein silloisen Euroopan suosikkikaupunkini Pariisin kanssa? Oi, miten jännittävän kutkuttava ajatus! Kuinka ihana olisikaan palata tänne pidemmäksi aikaa ja nauttia kaupungista kaikessa rauhassa.

Ehkä voisin viipyillä pidempään rauhallisilla sivukujilla pysähdellen ihastelemaan vanhojen rakennusten julkisivuja ja poiketen toinen toistaan tunnelmallisemmissa ravintoloissa ja kahviloissa. Ehkä ennen hellepäivän saapumista kävisin reippailemassa Rooman vehreissä puistoissa tai poikkeaisin paikallismarkkinoilla. Ehkä viettäisin päivät nähtävyydeltä toiselle kiertäen opaskirjoihin uppoutuen tai sitten vain opettelisin pysymään paikoillani, tutustuen vain omaan kortteliini yhä paremmin ja paremmin. Ehkä oppisin joka päivä muutaman uuden sanan italiaa ravintolatilausteni tai ostosteni lomassa, ehkä jopa osallistuisin kielikurssille. Tai ainakin aloittaisin kokkauskurssista. Ehkä vuokraisin huoneen italialaisen mamman parhaat päivänsä nähneestä periroomalaisesta kodista, toivoen joka ilta hänen kutsuvan minut herkkupatojensa ääreen (ennen kuin omat kokkaustaitoni olisivat parantuneet). Tai ehkä eläisin koko kesän pizzalla ja punaviinillä, nauttien roomalaisten tavoin huolettomasta elämästä toitottaen, että kerran täällä vain eletään. Ehkä viilettäisin pitkin Rooman kiireisiä katuja trendikkään mekkoni helmat hulmuten samalla toivoen, että komea roomalainen olisi kulman takana skootterinsa kanssa minua odottamassa kyydittäen illalliselle. Tai ehkä sittenkin vetäisin punaisen kypärän kiharoideni suojaksi ja hurauttaisin itse vespallani minne haluankaan.

Huh, heräsin haaveistani siihen kun hotellini viereisen kirkon kello kajautti ilmoille ties kuinka monet kellonlyömät. Se nimittäin tietää yhtä asiaa – kohta Trasteveren lukuisat ravintolat avautuvat ja kadut täyttyvät huumaavan herkkullisilla italian keittiön tuoksuilla. Sanoinko jo, että minulla on hieman nälkä? Joten nyt laitan tietokoneen kiinni, lopetan hetkeksi nämä kaukokaipuuta täynnä olevat Rooma-haaveilut, sillä olenhan vielä täällä, ja suuntaan illalliselle ennen kuin joudun palaamaan takaisin Suomeen huomenna. Mutta ehkä vielä joku päivä tulen takaisin Roomaan, ehkä vielä joku päivä pääsen kokemaan Rooman vieläkin paremmin, vieläkin syvemmin. Roomalla on nimittäin kaikki mahdollisuudet tehdä pysyvä paikka sydämeeni.