Safariseikkailu Sambiassa

Auringon alkaessa laskemaan Sambiassa, avojeeppimme kaartoi South Luangwan luonnonpuiston porteista sisään. Vuorossa olisi iltasafari, joka auringonlaskun ja sundownersien jälkeen muuttuisi varsinaiseksi seikkailuksi – yösafariksi nimittäin. Olen aiemmin Keniassa ja Tansaniassa reissatessani tehnyt lukemattomia päiväsafareita ja nähnyt kuuluisan big fiven näiden safareiden aikana, joten kun tällä kertaa tarjolla oli myös mahdollisuus päästä luontoon pimeän aikaan, ajattelin tämän olevan sopivaa vaihtelua jo näkemälleni ja kokemalleni. Ja oikeassa olin.

Safarijeeppi kaasutteli kettärästi pienillä hiekkateillä poiketen välillä tieltä syrjään eläimien perässä – tai niitä väistellen. Vastaan tuli nimittäin kokoajan niin pienten antilooppien laumoja kuin jättimäisten vesipuhveleiden kulkueita, jotka päättäväisesti autostamme huolimatta hamusivat luonnonpuiston suosituille juomapaikoille. Kohta puhvelilauman takaa pensaspuiden katveista nousi esiin pari huojuvaa kirahvinkaulaa kuin tarkastaen onko aukion juomapaikalla jo tilaa. Kun kaasutimme eteenpäin jeeppi kauhaisi vesikuoppaa ylittäessään kourallisen kuraa takapenkkiläisten päälle, ennen kuin auto teki äkkijarrutuksen tietä ylittävän norsulauman takia. Jostakin eteen tallusteli myös pieni seepralauma, pari antilooppia vanavedessään. Eläimet näyttivät kaikki selvästi huomaavan lähestyvän jeeppimme, mutta eivät vaikuttaneet pelkäävän tai kokevan turisteja kyyditsevää autoa uhkaavaksi, mikä mahdollisti niiden rauhallisen tarkkailun sopivalta lähietäisyydeltä.

Kun aurinko alkoi painumaan horisontin taa, kuskimme etsi meille sopivan paikan auringonlaskun ihailuun. Laskeva aurinko värjäsi luonnonpuiston kuivahtaneet tasangot oranssinkeltaisilla väreillään, ja lähestyvä ukkoskuuro loi taivalle kontrastisen taustan tummanpuhuvilla sävyillään. Kylmälaukusta kaivettiin esiin sundownersit, ja jeeppiseurueemme istahti kivien päälle katselemaan auringonlaskua ja kuuntelemaan oppaan jännittäviä tarinoita luonnonpuiston työuraltaan. Pimeyden peittäessä kumpuilevat tasangot alleen, oli taas aika hypätä jeepin kyytiin.

Etupenkillä istuva tracker sytitti ison taskulampun päälle, ja valokeila alkoi käymään läpi ohi vilistäviä pensaita. Tarkoituksena oli nimittäin bongata pensaiden suojista silmäpareja, jotka parhaimmassa tapauksessa voisivat olla harvinaisen leopardin. Pimeällä ympäröivä luonto tuntui jännittävän erilaiselta kuin valoisan aikaan, ja safariautossa pienetkin pomput ja käännökset saivat minut puristamaan tiukemmin kaiteesta kiinni. Adrenaliiniryöppy valtasi aina mielen, kun valokeilaan osui eläimen kiiluvat silmät. Olisiko se leopardi? Tai kenties saalistamaan lähtevä leijonalauma? Vaikka puskista paljastuikin mitä useimmiten pelokkaan antiloopin silmäpari tai iltaruokailulle suuntaavan tyytyväisesti röhkivän virtahevon pienet silmät, oli jännitys autossamme silti käsin kosketeltavissa. Kun radiopuhelimen kautta kuski sai lähes kuiskaamalla annetun viestin, ja sen jälkeen jeeppi kaasutti kovaa eteenpäin, aavistimme, että kohta alkaisi tapahtumaan.

Pian kaarroimmekin pensasaukion ääreen, jossa paikalla oli jo pari autoa valonheittimien suunatessa kohti tiheää pensaikkoa. Kun jeeppimme pysähtyi ja moottori sammutettiin, pensaiden suojista esiin löntysteli leopardi. Pystyimme tarkkailemaan sen sulavia liikkeitä hyvän tovin, ennen kuin se hävisi takaisin pensaiden taa. Mikä luontoelämys tämä olikaan! Ja varsinkin näin pimeällä tuntui siltä, että olin todellisella seikkailulla, täällä Sambian sydämessä.