Menu
Yksinmatkailu

Soolomatkailijat ja yksinmatkailusta kiinnostuneet, huomio!

Kun reilu viisi vuotta sitten lähdin elämäni ensimmäiselle soolomatkalle ja suuntasin viikoksi Thaimaahan, minua jännitti aivan suunnattomasti. Vaikka reissukuume oli kova, silti epäröin, voisinko lähteä matkalle yksin ja pelkäsin, mitä kaikkea matkalla edessä olisikaan. Mutta onneksi tuolloin lähdin peloistani huolimatta rohkeasti yksin reissuun, sillä se oli eräänlainen käännekohta elämässäni. Tuolta viikon reissulta kotiin palatessani nimittäin tiesin, ettei se tosiaankaan jäänyt ensimmäiseksi ja viimeiseksi soolomatkakseni. Päinvastoin. Tuosta alkoi maailmanvalloitukseni yksin reissaten, ja voi taivas kuinka paljon nuo matkat ovat minulle antaneetkaan! En pelkästään ole matkojen myötä tutustunut paremmin itseeni ja kasvanut ihmisenä, vaan olen myös oppinut paljon uutta maailmasta ja muista ihmisistä yksin maailmalla seikkaillessani. Ja kuten sanotaan – vaikka yksin reissuun lähtisikin, harvoin siellä lopulta tarvitsee yksin olla.

Vannoutuneena yksinmatkailijana olenkin halunnut blogissani lempeästi kannustaa kaikkia kokeilemaan yksinmatkailua edes kerran. Jos se ei ole oma juttu, niin tulipahan testattua, mutta mitä jos se ensimmäiselle soolomatkalle lähteminen onkin juuri se juttu, mitä olet elämääsi kaivannut. Mitä jos se muuttaa sinunkin elämän suunnan kohti oikeaa, kuten itseni tapauksessa kävi? Ja ennen kaikkea: yksinmatkaillessa huomaat, että yhtäkkiä koko maailma on sinulle auki, juuri silloin kun haluat. Voit reissata niihin kaikkiin unelmakohteisiisi, eikä se todellakaan ole siitä kiinni ettei reissuseuraa ole löytynyt. Miksi jäädä odottamaan, jos voi mennä jo nyt?

Soolomatkailijat-ryhmä

Jotta yksinmatkailun hehkuttaminen ei jäisi vain oman blogini uumeniin, olen juuri avannut Facebookiin uuden Soolomatkailijat-ryhmän. Sinne ovat tervetulleita kaikki yksinmatkailusta kiinnostuneet. Ryhmä toimii yhteisönä yksin maailmalla matkaileville suomalaisille ikään tai sukupuoleen katsomatta. Olitpa sitten kokenut yksinmatkailun konkari tai vasta ensimmäistä soolomatkaasi suunnittelemassa, ryhmässä voi kysyä ja jakaa vinkkejä, saada vertaistukea yksinmatkailuun liittyviin asioihin, intoilla tulevia ja menneitä reissuja tai jopa löytää samanhenkistä reissuseuraa. Eikä haittaa vaikka välillä reissussa mukana kulkisi puoliso, lapsia tai ystäviä, tärkeintä on, että soolomatkailu on tai on ollut sinulle merkityksellistä.

Jos siis olet yksinreissaaja tai haluaisit lähteä sille ensimmäiselle matkallesi yksin, olet lämpimästi tervetullut mukaan ryhmään!

Yksinmatkailu – tule kuulemaan lisää Matkamessuille!

Ensiviikolla alkavilla Matkamessuilla on tänä vuonna mahtavasti nostettu ohjelmaan mukaan naisten yksinmatkailu. Olen Matkamessuilla la 20.1. klo 12.30-13.00 Rantapallo-Stagella juttelemassa aiheesta Ota hetkestä kiinni – Naiset ja yksin matkustaminen yhdessä matkaystäväni Traveloverin Annikan kanssa. Odotettavissa on varmasti tarinoita yksin matkailevan naisen silmin mitä omituisemmista paikoista maailmalla unohtamatta tietenkään vinkkejä yksin matkailuun naisten näkökulmasta. Olenkin jo into piukena, että pääsen messuille mukaan juttelemaan enemmän omasta intohimostani eli naisena yksin maailmalla reissaamisesta. Oman esiintymisen jälkeen jään vielä hetkiseksi Rantapallon lavan kulmille, joten saa tulla moikkaamaan ja kyselemään mitä vain matkailuun liittyvää, jos olet silloin messuilla. Olisi kiva tavata teitä sieltä ruudun takaa ihan kasvotusten ja intoilla Matkamessujen huumasta yhdessä!

Ja jos vielä ei messulippuja ole ehtinyt hankkimaan, on sinulla nyt mahdollisuus voittaa liput itsellesi! Kerro minulle tähän postaukseen, mitä haluaisit kuulla yksinmatkailusta? Arvon keskiviikkoon 17.1. klo 17.00 mennessä tulleiden kommenttien joukosta yhteensä 3 onnekasta voittajaa, jotka saavat itselleen yhden päivän lipun Matkamessuille. Lipun voi käyttää minä tahansa päivänä välillä 19.-21.1.

Onnea arvontaan ja toivottavasti nähdään messuilla! Sekä tietenkin Soolomatkailijoiden-ryhmässä! 🙂

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

27 Comments

  • Taru
    13.1.2018 at 19:37

    Täälläkin yksinmatkailuun hurahtanut nautiskelija. Kiinnostaisi tietää, onko sinulla jotain mistä yksinmatkailusta et nauti? Itseäni aina välillä saattaa väsyttää se päivän reittien selvittely uudessa kohteessa. Joskus olisi hetken mukavaa vain kulkea niin, että joku muu navigoisi ja itse seuraisin perässä.

    Reply
  • Suvi
    13.1.2018 at 19:49

    Mitä kommentteja yksin matkailusta olet saanut kuulla muilta? 🙂

    Reply
  • sanna
    13.1.2018 at 21:00

    Minua kiinnostaisi tietää, kuinka liikut paikasta toiseen yksinmatkaillessa? =) Matkustan itse lähes aina mieheni kanssa, koska silloin voimme vuokrata auton ja voimme tutustua maahan vapaasti kierrellen. Jos taas matkustan yksin, joudun ottamaan hotellin läheltä kaikkia palveluja koska en uskalla ajaa autoa ulkomailla – ja silloin koen aina jääväni jostain paitsi ja harmittelen ajotaitojen puutettani. Olisi mielenkiintoista tietää, liikutko omatoimisesti esimerkiksi bussilla, skoottrilla tai taksilla vai oletko kenties joskus uskaltanut ottaa alle oman vuokra-auton? =)

    Reply
  • _marika_
    13.1.2018 at 21:42

    Yksinmatkailusta olet kirjoittanut hyviä postauksia, etenkin tuo viime aikainen postaus, että mitä pitäisi huomioida matkalle lähdettäessä. Neuvot pätevät toki myös muille matkaajille. Näitä asioita kuulisin mieluiten sinun puhuvan. Toivon näkeväni sinut matkamessuilla! Olen seurannut blogiasi jo ennen tämän varsinaisen matkablogin perustamista, ja olet upea, rohkea nainen. Blogisi on kaunis visuaalisesti ja tekstisi ovat huolella kirjoitettuja. Pidän siitä, että tieto-osuus sopii luontevasti postauksiisi eikä tunnu väkinäiseltä tai kopioidulta. Blogisi on myös ihanan monipuolinen, paljon tulee kahlattua läpi myös vanhoja postauksia. Eli summa summarum: kiitos hyvästä blogista.

    Reply
  • Annika
    13.1.2018 at 22:17

    Haluaisin kuulla, onko paikkoja, joihin et lähtisi yksin.

    Reply
  • Terhi
    13.1.2018 at 23:30

    Miten paljon vietät aikaa ihan yksin ja miten jaksat koko ajan tutustua uusiin ihmisiin, jos on tarvetta seuralle?

    Reply
  • Nicola
    13.1.2018 at 23:36

    Matkailuun niin hurahtanut, että olisi kyllä ihana saada tavata henk.kohtaisesti sinut.

    Reply
  • Iina
    14.1.2018 at 06:26

    Oletko joutunut selittelemään lentokenttien turvatarkastuksissa sitä, että matkustat yksin? Onko sinua luultu esim. huumekuriiriksi? Ps. Blogisi on paras! 🙂

    Reply
  • Saija
    14.1.2018 at 08:02

    Oletko koskaan yksin reissussa ollessa ollut tilanteessa, että toivoisit sillä hetkellä olevasi jonkun kanssa reissussa?

    Reply
  • Lilli
    14.1.2018 at 10:15

    Mikä on tärkein asia, jonka olet oppinut itsestäsi matkustaessasi yksin? Kiitos upeasta blogista!

    Reply
  • Nette
    14.1.2018 at 11:41

    Mä haluaisin kuulla, miten selviät ahdistavista tilanteista yksin? Jos on esim. tullut vastaan vaaratilanteita, onko käynyt haavereita ja oot joutunut käymään lääkärillä, tai onko sua ahdisteltu, tai onko tullut vastaan uhkaavia ihmisiä/tilanteita, ja miten siis näistä oot selvinnyt? Tai jos ei ole mitään käynyt, niin miten oot voittanut ahdistuneen mielentilan?

    Reply
  • Christa
    14.1.2018 at 13:18

    Olen reissanut sekä yksin, kaverin kanssa, puolison kanssa että perheenä. Kaikissa on puolensa. Nytkin suunnittelen reissua itsekseni ihan ilman perhettä. Siinä on se vapaus, ettei tarvitse välittää kenenkään muun toiveista ja tarpeista kuin omistaan.
    Yksin matkustamisessa itseä eniten kaihertaa ravintoloissa käyminen itsekseen. Oletko sinä oppinut nauttimaan syömisestä yksin?

    Reply
  • Nanna
    14.1.2018 at 14:05

    Kuinka liikut kohteessa paikasta toiseen?

    Reply
  • Carrie
    14.1.2018 at 17:40

    Oletko joutunut ongelmiin yksin matkaillessasi / selittelemään (esim. rajalla) miksi matkustat yksin? Minne et matkaisi yksin?

    Reply
  • Eveliina
    14.1.2018 at 20:42

    Onko jotain, mitä olisit toivonut tietäväsi yksinmatkustamisesta ennen ensimmäistä yksin tehtyä reissua?

    Reply
  • Tuula
    14.1.2018 at 23:20

    Oletko tavannut suomalaisen yksinmatkailijan jolla ei englannin kieli olisi läheskään täydellisesti hallussa?

    Reply
  • Anette
    15.1.2018 at 10:36

    Onko jotain sellaista hetkeä tullut vastaan, jolloin olisit toivonut matkassa olevan mukana matkaseuraa?

    Reply
  • Anu
    15.1.2018 at 11:37

    Mikä on ollut suurin haaste matkustaessasi yksin, miten selvisit siitä ja mitä opit kokemuksesta?

    Reply
  • Sanni
    16.1.2018 at 08:54

    Olisi kiva tietää yksin matkailusta sinun mielipide parhaasta kohteesta minne lähteä ensimmäiselle matkalle yksin ja kuinka valmistautua matkalle? Itselläni on nyt talvella mahdollisuus lähteä matkaan , mutta ei ole ketään seuraksi. Olen siis pohtinut pitkään yksin lähtemistä, mutta päätös kohteesta on hankala ja pelottaa!:D Sinulla on ihanan inspiroiva blogi, kiitos siitä.

    Reply
  • Martta / Martan Matkassa
    16.1.2018 at 11:03

    Minä harrastan ns. soolomatkailen usein, sillä en jaksa kauheasti rannalla makoilla ja tykkään tutustua matkakohteeseen, joten usein tutustun paikkoihin yksikseni sekä teen päiväretkiä, myös kotioloissa. Minä taas kaipaisin usein matkaseuraa, sillä olisi kiva jakaa kiinnostuksen kohteet samanhenkisen kanssa, eikä niin että raahaa perheen mukanaan. Varsinkin ruokaillut ja illanistumiset ovat yksin reissatessa vähän tylsiä ja iltaisin sitä mieluiten liikkuisi porukassa. Täytyypä tulla kuuntelemaan sinun mietteitä ja liittyä tuohon FB-ryhmään, jos sieltä saisi vinkkejä tai vaikka matkaseuraa.

    Reply
  • Anna
    16.1.2018 at 12:15

    Täällä yksi salaisesti yksinmatkustamisesta haaveilija! Itse asiassa sinun inspiroiva blogisi on saanut minut kiinnostumaan aiheesta 🙂 Mietin minkälaisessa kohteessa olisi helpoin kokeilla yksinmatkustamista ekaa kertaa? Jokin suurkaupunki, ettei ehdi tulla yksinäiseksi? Vaiko rantaloma, jossa saisi vain relata yksin?

    Reply
  • Välillä kyllä kiehtoisi lähteä matkalle yksin, mutta samalla tulee sellainen olo etten viihtyisi pelkästään itseni kanssa – toki varmaan seuraa löytää, jos haluaa. Olisi kiva kuulla, millainen on ollut sun ensimmäinen soolomatka ja oletko muuttunut soolomatkailijana tästä minkä verran.

    Reply
  • Jatta
    16.1.2018 at 18:39

    Kuinka maailman kaukaisissa kolkissa olet kokenut suhtautumisen yksinmatkaavaan naiseen? Millaista kohtelua olet saanut?

    Reply
  • xod
    16.1.2018 at 19:16

    Se mikä itseä lähinnä mietityttää, on kuin usein tunnet matkoilla itsesi yksinäiseksi?

    Reply
  • Sannahof // Unelmamaja
    16.1.2018 at 23:05

    Palasin juuri ensimmäiseltä soolomatkaltani, eikä se varmasti jäänyt viimeiseksi. Blogistasi on ollut valtavasti apua ja tsemppiä matkan suunnittelussa.
    Mikä on ollut ehdoton suosikkikohteesi yksin matkaillessasi?

    Reply
  • Sepi
    17.1.2018 at 12:52

    Hei,
    Minua kiinnostaisi kuulla haastavista tilanteista yksin matkalla ja kuinka olet selviytynyt niistä? Itseä hieman jännittää esim. että pamahtaa migreenikohtaus päälle “kriittisessä” tilanteessa yksin. 😀

    Reply
  • Annukka // Ikkunalla
    20.1.2018 at 12:52

    Täälläkin yksi soolomatkailija. Alkuun soolomatkailu oli vähän pakko, kun en saanut matkaseuraa, mutta nyt matkustan kaikista mieluiten yksin. Tuntuu, että matkoista saa ihan eri tavalla irti, kun on yksin. Kävin liittymässä yhteisöön.

    Reply

Leave a Reply