Kun pääsin perille piskuiseen Marawilan kylään Sri Lankassa, oli aurinko juuri painumassa horisontin taakse. Pudotin matkatavarani hotellin aulaan ja hipsin paljain varpain vieläkin lämpimiä pihakiveyksiä pitkin lähemmäs rantaviivaa, ja kurkottelin palmupuiden takaa kohti horisonttia, jossa meren taakse laskeva aurinko levitteli viimeisiä säteitään meren pintaan värjäten kaiken ympäriltään hehkuvan oranssiksi. Vaikka pimeys oli jo miltei täällä, tuntui rantahiekka edelleen polttavalta. Lähistöllä kaskaat alkoivat virittelemään soittimiaan illan konserttia varten.
Kun ensimmäisenä aamuna Sri Lankassa kävelin hyvin nukutun yön ja runsaan aamiaisen jälkeen rannalle, oli vastassa kilometreittäin tyhjää rantaviivaa. Olo oli lähes häkeltynyt, kun yritin tuijottaa kaukaisuuteen ja nähdä etäämpänä edes pientä liikettä, mutta turhaan. Oranssinpunertavaa rantahietikkoa reunustivat vihreät palmupuut, jotka rajasivat taakseen muutamat hassut hotellit ja paikallisten asuinrakennukset, jättäen rantakaistaleen aivan omaan rauhalliseen tilaansa. Valtoimenaan pauhuavat meren aallot imaisivat tämän tästä oranssia hiekkaa mukaansa tehden rantaviivan tasaiseksi jäljettömäksi pinnaksi. Varovaisesti testailin askeliani siihen ja vain vähän ennen aaltojen iskeytymistä rantaan juoksin niitä karkuun kauemmaksi turvaan.
Tsunamin tuhoamat rannat
Istahdin rantaan ajautuneen ison tukin päälle, ja jäin ihmettelemään omaa pienuuttani täällä tyhjällä kilometrejä toisensa perään jatkuvalla rannalla. Kun katselin tarkemmin ympärilleni, näkymästä paljastui jotakin outoa, ehkä luonnotonta. Iso ruostunut vene oli ajautunut turhan kauaksi rantaviivasta keskelle palmupuita, ja toiseen suuntaan katsoessani hietikosta hädin tuskin erottui vanhojen rakennusten perusteita. Silloin muistin, että vuonna 2004 jättimäinen tsunami pyyhkäisi Sri Lankan rannoille ja juuri tältäkin kohtaa aalto vei mukanaan lähes kaiken rakennetun ihmisistä puhumattakaan. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin Sri Lanka edelleen kamppailee noiden jättimäisten tuhojen kanssa, mutta määrätietoisesti, ja osittain myös turismin ansiosta, tuhoutuneille paikoille on rakentunut uutta.
Marawilan pysähtynyttä tunnelmaa
Marawilan kylä sijaitsee vain 60 kilometrin päässä Sri Lankan pääkaupungista Colombosta, jonne useat kansainväliset lennot kyydittävät turisteja. Suurin osa Colombosta pohjoiseen päin suuntaavista matkailijoista jää kuitenkin nauttimaan rantaelämästä Negombon turistirannoille ja harva jaksaa jatkaa matkaa siitä hieman ylöspäin. Jos kuitenkin matkatoiveena on löytää paikka rentoutumiseen, tarjoaa pieni Marawilan kalastajakylä kaikessa autenttisuudessaan ja rakentamattomuudessaan juuri oikeanlaisen paikan pysähtyä ja rauhoittua omien ajatusten äärelle. Marawilassa ei sen kummempaa nähtävää tai tekemistä ole tarjolla, mutta sen koskemattomat kilometrejä pitkät rannat ja niitä ympäröivä rehevä trooppinen vehreys ovat kokemisen arvoisia. Puhumattakaan joka iltaisista täydellisistä auringonlaskuista, joista voi parhaimmillaan nauttia omalla autiolla rannalla.
Vietin yhteensä kolme yötä Marawilassa Sanmali beach hotellissa, joka oli Sri Lankan mittapuulla suhteellisen hyvätasoinen hotelli vaikka hinta oli lähes naurettavan edullinen. Hotellihuoneet olivat aika perustasoisia, mutta hotellin uima-allasalue, sitä reunustavat palmupuurannat sekä taustalla kimmeltävä turkoosi meri olivat kuitenkin jotain sellaista, mikä toi rantalomaan sen kaivatun luksuslisän. Ainakin omalla kohdallani hektisen Intian jälkeen rauhallinen rantaelämä oli juuri sitä, mitä kaipasin – ainoa pieni stressinaihe oli se, että kannattaako sittenkään mennä palmupuun varjoon piileskelemään polttavaa aurinkoa, jos vaikka kookospähkinä sattuukin juuri sillä hetkellä kopsahtamaan maahan.
No Comments