Tansania – Ngorongoron upea luonto

Afrikan telttaretkeni viimeisenä safarikohteena oli Ngorongoron kraateri. Vajaan parin viikon reissun aikana jo tutuksi tullut overland truck -ajoneuvomme kaahasi kuin viimeistä päivää Tansanian pomppuisilla teillä, jotta ehtisimme leiripaikalle ennen pimeän tuloa. Perille päästessä aurinko oli kuitenkin jo ehtinyt laskea kraaterin reunojen taa ja leirintäalueella vastassa oli hämärtyvän yön lisäksi koko matkan viilein ilma. Lämpötila saattaisi laskea yön aikana jopa nollaan! Ei auttanut muu kuin vetää kerroksia päälle ja alkaa pystyttämään telttaa pimeyden keskellä.

Kun lopulta hipsin kylmyydestä hytisten suihkukopeille vain todetakseni niistä tulevan jääkylmää vettä, ei itku enää ollut kaukana. Ehkä leirielämä Afrikassa oli vaatinut veronsa, ja nyt ääriolosuhteet tuntuivat erityisen kurjilta pimeässä yössä. Suihkun jälkeen kylmyys tuntui puskevan läpi vieläkin voimakkaammin, mutta onneksi sillä aikaa telttaleirimme viereen oli pystytetty iso nuotio, jonka ääreen saattoi istahtaa lämmittelemään. Kun australialainen matkaystäväni tarjosi minulle vielä omaa lämpökerrastoaan yöksi ja kaatoi mukiini etelä-afrikkalaista punaviiniä, huomasin sittenkin iloitsevani, että olin lähtenyt tälle matkalle. Upeiden luontokohteiden näkemisen lisäksi olin päässyt tutustumaan mitä upeimpiin ihmisiin! Yöksi vedin päälleni kaiken mahdollisen mitä rinkastani löysin, ja käärin makuupussini ympärille vielä pari muhkeaa masai-peittoa. Vaikka yön nukuinkin joten kuten, iloitsin kuitenkin aamulla herätyskellon soidessa 5.30, että karut leiriolosuhteet alkaisivat olla takana tämän matkan osalta. Aamiainen nautittiin leirintäalueella sakean usvan keskellä, ennen kuin hyppäsimme jeeppien kyytiin koko päivän kestävälle safarille.

Tulivuorikraaterin reunamaa ylöspäin kaahaavassa jeepissä oli jäätävän kylmä, mutta sen unohti hetkeksi hiljaiseksi vetävien maisemien edessä. Ylhäältä kraaterin reunalta avautui mykistävän upeat maisemat – koko paikka vaikutti olevan aivan kuin eri planeetalta verrattuna muihin Kenian ja Tansanian luontokohteisiin. Ja kun yhtäkkiä paksu pilviverho alkoi rakoilemaan ja sen välistä auringonsäteet osuivat pitkänä vanana maahan, kulki kylmät väreet koko kroppani läpi. Näkymä oli kuin jonkin suuremman voiman aikaansaamaa. Ja suuret voimat tällä paikalla ovat jyllänneetkin miljoonia vuosia sitten, kun muinainen tulivuori purkautuessaan romahti sisäänpäin ja synnytti tämän jättimäisen kraaterin. Kraaterin reunamat nousevat korkeimmillaan noin 2 kilometriin ja reunojen keskellä on suuri, halkaisijaltaan noin 20 kilometrin levyinen ruohotasanko, jossa asustaa tuhansia eläimiä.

Kraaterin reunamaa alaspäin jeeppi syöksyi pelottomana jyrkästi laskevaa ja mutkittelevaa tietä pitkin. Alas onneksi päästiin turvallisesti paikallisen kuskin rehvakkaista ajoliikkeistä huolimatta, eikä Ngorongoron kauneus pettänyt alhaaltakaan katsottuna. Savannin kontrastiset sävyt keltaisesta vihreään ja vuorten ja taivaan siniseen värjäsi maiseman välillä jopa violetin sävyiseksi, ja näkymä oli upea, minne tahansa katsoikin. Kun siihen vielä lisättiin suuret eläinlaumat, pystyin hyvin toteamaan Unescon perintökohteeksikin listatun Ngorongoron olevan yksi Itä-Afrikan kauneimmista luontokohteista. Suuret seepralaumat vaelsivat ohi aivan jeepin vierestä, ja jättikokoisia vesibiisoineita saattoi tuijotella silmästä silmään vain parin metrin etäisyydeltä. Siellä täällä hyeenat lekottelivat heinikon suojissa, välillä nostaen päätään kuin kurkistaen olisiko aamiainen jo lähietäisyydellä. Mutta paikan kuninkaita olivat ehdottomasti leijonat. Niiden laumat eivät välittäneet tippaakaan jeepeissä kyyhöttävistä turisteista vaan kävelivät ronskisti aivan autojen vierestä, kuin näkösuojaa saalistuspuuhilleen hakien. Pidätin vaistomaisesti hengitystäni, kun leijonanaaras pysähtyi aivan jeeppini viereen. Mutta sitä näytti enemmän kiinnostavan edessä näkyvä laumastaan eksynyt seeprapolo. Leijonat alkoivatkin virittelemään saalistusasemiaan, kun olimme jo lähdössä liikkeelle. Saivatkohan ne seepran kiinni?