Palaan gorillavaellukselta takaisin majapaikkaani hengästyneenä. Jo itse vaeltaminen tiheäkasvuisessa sademetsässä sumuvuorten rinteillä oli voimia kuluttavaa, mutta sen lisäksi henki vähintäänkin salpautui gorillaperheen tavatessani. Paluumatkalla kokemuksen nostattama adrenaliiniryöppy alkoi kuitenkin kadota, ja jalat tuntuivat lähes veltoilta makarooneilta, kun pinnistelin ylös majapaikan kiviportaita. Pääsen kuitenkin lodgemökkini terassille, tarkoituksenani istahtaa nauttimaan terassilta avautuvista maisemista samalla hengitystä tasoittaen. Toive oli kuitenkin ennen aikainen, sillä kun saan vaelluskenkäni potkaistua jaloistani, huomaan sukkiini tarrautuneen tiukasti muutaman jättikokoisen army ants:n terävillä leukapiikeillään. Pelkään, että niitä vilisee housuissani, niinpä ryntäänkin salamana mökin sisälle vaihtamaan vaellusvaatteita pois päältä. Kun selviän muurahaisepisodista, tuntuu todellakin siltä, että olen pienen lepohetken terassilla ansainnut.
Istahdan terassipenkille lepuuttelemaan jalkojani, ja kuin tilauksesta ohikulkeva tarjoilija huikkaa, haluaisinko kenties jotain juotavaa. Kyllä kiitos, yksi kylmä olut kelpaisi vallan mainiosti retkipäivän päätteeksi! Sitä siemaillessani huomaan lodgemökkien edestä alkavan upeat maisemat vehreille vuorenrinteille. Taustalta kuuluva sirkkojen voimakas siritys sekoittuu lintujen moniääniseen kuorolauluun. Jossakin apinat säksättävät. Ohi lehahtaa muutama värikäs perhonen ja viereisestä puusta kurkistaa sinitakkinen pikkulintu. Muuten terassilla on ihanan rauhallista – vain minä ja luonto.
Tällainen miljöö oli odottamaton ekstra gorillavaellukselleni, sillä ennen matkaa olin ollut niin tohkeissani vaelluksen järjestelyistä, että majapaikan valinta meni aivan viimetippaan. Parissa paikassa sanottiin jo ei oota, ja hetken luulin yöpyväni alkeellisessa telttamajoituksessa. Mutta sitten kuin ihmeen kaupalla löysin itselleni sopivan hintaisen ja tyylikkäältä vaikuttaneen majapaikan. Engagi Lodge oli todellisuudessa oikeastaan vieläkin parempi, kuin ennen matkaa siitä saamani kuva. Lodgessa oli viehättävä päärakennus, jossa saattoi illallistaa tai muuten vain viettää aikaa takkatulen äärellä. Erityistä tilassa kuitenkin oli, että yhdeltä puolelta rakennuksesta puuttui seinä kokonaan ja tilalla oli iso terassi upeine maisemineen. Ja mihin seinää olisikaan tarvinnut, jos näkymät ovat tällaiset! Sain kuulla, että silloin tällöin gorillat vierailevat lodgen läheisyydessä, ja onpa joku uskalias nuori gorillaherra nähty kiipeilevän näillä terassin kaiteilla! Päärakennuksen lisäksi Engagi Lodgessa oli kymmenisen kappaletta erillisiä lodge-mökkejä, joissa yhdessä itse majoituin. Mökki ei ehkä vetänyt vertoja päärakennuksen upeudelle, mutta tarjoisi minulle sopivan tukikohdan hengähtää luontokokemusten välissä.
Mökkini terassilla olisin viihtynyt gorillavaelluksen jälkeen pidempäänkin lepäilemässä ja upeaa luontoa ihailemassa, mutta auringon laskiessa kolea kylmyys pakotti nopeasti sisätiloihin hamstraamaan lisäkerroksia päälle. Ja auringon laskeminen vuorten rinteiden taa merkitsi toki myös sitä, että kohta pääsisi illalliselle. Engagi Lodgessa tarjoiltiin joka ilta herkullinen kolmen ruokalajin illallinen, jota nauttiessa me matkalaiset usein vaihdoimme kokemuksiamme gorillojen kohtaamisista, mutta myös elämästä ja matkoista muutenkin. Illat venyivätkin usein pitkiksi, kun juttua eri pöytäseurueiden välillä tuntui riittävän.
No Comments