Ensimmäiset päivät hotellielämää

Kaupallinen yhteistyö: Clarion Hotel

Terkut vain täältä hotellihuoneestani, tarkemmin ottaen sen muhkealta sängyltä peiton alta, josta käsin näppäilen tietokonettani ja välillä lepuutan silmiä ikkunasta avautuviin maisemiin Helsingin ylle. Syy siihen miksi täällä sängyssä lymyilen päivät pitkät voisi toki olla sängyn ja tyynyjen mukavuudesta johtuvaa, mutta oikea syy löytyy niinkin arkisesta asiasta kuin päälle iskeneestä flunssasta. Nooh, voisi toki olla pahempikin paikka sairastamiseen, vai mitä?

Maanantaina koitti tosiaan muuttopäiväni, jonka tiesin kyllä kalenterini mukaan lähestyvän, mutta jotenkin en ollut osannut sitä vielä sisäistää, että olen oikeasti muuttamassa. Vasta kun suljin kotini oven ja kannoin tavaroitani rappukäytävästä pihalla odottavaan tilataksiin, aloin tajuamaan, että olen oikeasti muuttopuuhissa ja seuraavaksi edessä olisi hieman erilainen elämänvaihe muuton myötä. Nimittäin tuohon elämänvaiheeseen kuuluisi, ei vain 100 päivää hotellielämää, vaan myös uuteen yrittäjän elämään totuttelua. Kieltämättä tuon taksimatkan aikana, kotoani Jätkäsaareen kulkiessa, vatsanpohjasta hieman nipisteli, kun mietin, että mitenhän saan arkeni rullaamaan hotellista käsin.

Clarion Hotel Helsinki aulassa saatoin olla muiden matkalaisten silmissä ehkä hieman outo näky, kun rehottava vehka kainalossani järjestelin matkalaukkuja ja pahvilaatikoita hotellin rullakkoon. Saattoi siinä ehkä joku ohikulkija minua vilkaistessaan ajatella, että miksi ihmeessä tuo matkalainen on ottanut mukaansa hotelliin viherkasvin lisäksi jättikokoisen leijonataulun. Onneksi sentään en isomman muuttokuorman kanssa paikalle saapunut, vaan kaikki tavarani mahtuivat nätisti yhteen rullakkoon ja ne oli helppo rullata huoneeseen.

Huoneeni oven avatessani pälyilin hetken epäluuloisesti ympärilleni, kuin etsien huoneesta jotakin tuttua ja tunnistettavaa, kodinomaista. Hotellihuoneen olivat kuitenkin vallanneet sen edellisen asukkaan, Pesojoonaksen huonekasvit, joita olin lupautunut hoitamaan hänen Aasian reissunsa ajan. Naamani taisi valahtaa hetkeksi kalman kalpeaksi, kun tuijotin itselleni tuntemattomia, ruukuissaan nököttäviä kasvilajikkeita ja pohdin, kuinka kauan ne hoidossani säilyisivät hengissä.

Kun muutamat käytännönasiat oli käyty läpi hotellin kanssa, saatoin alkaa muuttokuormani purkamisen. Ensin siirtelin ja ryhmittelin kasveja paikasta toiseen, jotta saisin tavarani oikeille paikoilleen. Niitä siirrellessäni huomasin miettiväni, että tykkääköhän tämä tai tämä kasvi olla lähempänä ikkunaa vai varjopaikkaa, ja varovaisesti silittelin niiden lehtiä. Saatoinpa siinä häärätessäni niistä muutamalle jopa jutella kunnes kaktus pisti sormeeni. Rangaistuksena siitä kiikutin kyseisen yksilön kylpyhuoneeseen.

Lopulta kasvit löysivät huoneesta paikkansa, niin myös tavarani, ja kun pääsin istahtamaan mustaan nahkatuoliin ja katselin ympärilleni, alkoi huone todentotta muistuttaa enemmän kotia ja sellaista kaupunkiviidakkohuoneen henkeä, mitä olin toivonutkin seeprakuosien ja huonekasvien tilaan tuovan. Kun silmäilin ympärilleni huonetta, sen pieniä yksityskohtia ja ikkunoista avautuvia merimaisemia, hiipi sisältäni esiin pieni epäusko. Olinko ihan oikeasti muuttanut tänne ja saisin kutsua tätä hotellihuonetta kodikseni seuraavat kuukaudet? Ei kai tämä ollut vain jotakin sellaista hassua unta, jossa hetken päästä joku tulee sanomaan, ettei huone olekaan sinulle lälläslää, ja joudut takaisin kotiin? Mutta ei, täyttä tottahan tämä oli, se minun pitäisi nyt sisäistää.

Nyt takana on kolme päivää hotellielämää, ja sanotaanko, ettei tämä vieläkään tunnu ihan tosielämältä. Minusta on vähän tuntunut siltä kuin olisin kaupunkilomalla omassa kotikaupungissani.

• Päivisin olen jopa hieman stressannut, kuten kunnon reissuun kuuluukin, että pitäisi tehdä ja nähdä sitä ja tätä. Salaa olen myös googlannut “Clarion Helsinki” ja katsonut, mitä muut turistit ovat täällä hotellissa ja sen ympäristössä tehneet.
• Aamuisin olen laittanut herätyskellon soimaan, että varmasti ehdin hotelliaamiaiselle, ja sitten ravintolassa kierrellyt ja kaarrellut pöytien ympärillä kaiken sen valinnan vaikeuden keskellä tyhjä lautanen kädessäni, kuten aina ensimmäisinä reissupäivinä uudessa paikassa.
• Hississä olen pälyillyt salaa bisnesasuisia ja muita tyylikkäästi pukeutuneita hotellivieraita, ja heidän rinnalla melkein häpeillyt omaa vakkarireissu- ja kotilookiani, joka koostuu lähes missäpäin maailmaa tahansa joogahousuista, rennosta puserosta ja tennareista. Sentään aamiaisella ohitseni vilahti joku viininpunaisissa urheilushortseissaan kohti munien paistopistettä.
• Lounaalla unohduin alakerran ravintolan ikkunapöytään tuijottelemaan merimaisemia niin hartaasti, että unohdin hetkellisesti edessä olevan työpalaverin ja jouduin melkein juoksemaan takaisin huoneeseeni kahvikuppi kädessä.

Samalla olen kuitenkin huomannut perusreissuun verrattuna suhtautuvani tiettyihin asioihin hieman erilailla.

• Kun huoneeni kahvikone ei toiminut, yritin parhaani mukaan sitä itse korjailla ennen kuin uskaltauduin laittamaan hieman nolostellen viestiä respaan, kun en halunnut olla vaivaksi.
• Vaatteita kaappiin purkaessani huomasin miettiväni, että kuinkahan monta viikkoa pärjäisin ilman pyykkäämistä, kuten kotonakin, kun välttelen arkiaskareisiin ryhtymistä.
• Tutustumisreissullani lähikauppaan ostoslistallani oli ensimmäisenä siivousliinoja ja tiskiainetta, jotta voisin huonesiivouksen sijaan pitää huoneessa itse normisiisteyttä yllä.
• Ja aamupalalla olen taas hieman häpeillyt käyttämieni astioiden määrää, ja vannottanut itselleni, että seuraavana aamuna yritän saada kaikki mahtumaan samalle lautaselle.

Huoneeni on Clarionin standard-huoneesta hieman isompi Deluxe-versio, joten noin 30 neliön huone on kooltaan kuin helsinkiläinen yksiö (tai jopa isompi). Lisäksi huoneessa pidempiaikaista asumismukavuutta on lisätty tuomalla paikalle minibaarin sijaan kunnon kokoinen jääkaappi-pakastinyhdistelmä sekä mikro. Vaatteiden ja tavaroiden säilytys hoituu kahdella ovella varustetussa suht isossa kaapissa ja lisäksi edelliseltä asukkaalta hankkimassani vaaterekissä ja tarjoilukärryssä. Ja ai niin, kasveille on talon puolesta myös järjestetty pari ekstrahyllyä tilaa tuomaan. Ylellisyyttä huoneeseen tuo kylpyhuoneesta löytyvän kylpyammeen lisäksi kolme isoa lattiasta kattoon olevaa ikkunaa, joista kelpaa maisemia tiirailla.

Normaaliin kaupunkiasuntoon verrattuna huoneesta ei siis löydy kunnollista keittiötä, joten ruuan laittaminen muuten kuin mikron turvin ei huoneessa onnistu ja lisäksi astioiden omatoiminen pesu tulee hoitaa kylppärissä käsin. Toisaalta en kyllä kotonakaan paljoa kokkaile, joten omalta osaltani keittiön puuttuminen ei ole mikään kynnyskysymys – päinvastoin, onpahan hyvä syy käydä enemmän ulkona syömässä ja nähdä ystäviä samalla. Tai ulkona ja ulkona, sillä täältä hotellista löytyy niin lounas- kuin illallisravintolaakin tarvittaessa akuuttiin nälkään ja kavereiden treffailuun (näköalabaarista puhumattakaan).

Uskonkin, että kun tässä päiviä kuluu, alkaa oma arki ja sen rutiinit muodostumaan uomiinsa, ja hotellin käytännöt tulemaan tutuimmiksi. Vaikka tavallaan toki odotan hotellielämän arkipäiväistymistä, en kuitenkaan kiellä itseltäni sitä tosiasiaa, että onhan tämä oikeasti aivan mieletön mahdollisuus ja sellainen kerran elämässä kokemus viettää näin pitkä pätkä hotellissa. Ja kun katselen huoneestani pariin eri ilmansuuntaan avautuvia maisemia Tuomiokirkon kupoleineen ja horisonttiin jatkuvine avomerineen, olen aivan varma, että täällä ei voi muuta kuin viihtyä. Vielä kun saan flunssan karkoitettua pois, ja pääsen myös nauttimaan hotellin kuntosalista näköalauima-altaineen, alkaa arjessa olla mukana sitä luksusta, mitä koti-kotona ei ole tarjolla.

Onko sinulla kysymyksiä hotellielämääni liittyen tai mitä toivoisit näkeväsi tai kuulevasi hotelliajastani? Laita kommenttia ja kyssäreitä tulemaan, niin varsinkin Instagram Stoorien puolella tulen näihin varmasti tarttumaan! Muutenkin minut saa haastaa tekemään uusia juttuja näiden 100 päivän aikana, jotta hotelliaikani ei aivan arkipäiväisty. 🙂