Kypros – Afroditen synnynpaikalla

Varhainen aamulento teki tehtävänsä ja ensimmäinen päivä Kyproksella tuntui ainakin parin päivän mittaiselta – positiivisella tavalla. Lentokentällä vastassa oli lämmin +36 asteen helle sekä autonvuokrausfirman avulias poika, joka kärsivällisesti jaksoi vastailla kysymyksiini vuokraussäännöistä ja navigaattorin puutteessa asentaa kännykkääni karttaohjelmaa. Sitten ei kun vain auton rattiin – mikä olikin helpommin sanottu kuin tehty vasemman puoleisen liikenteen vuoksi. Treenailin hetken parkkipaikalla ennen kuin uskaltauduin pikkuautollani liikenteen sekaan, mutta onneksi äkkiä sain juonesta kiinni, vaikkakin välillä vilkun sijaan pyyhkijät saattoivatkin nytkähtää päälle. Ajomatka Pafoksen lentokentältä turistikeskittymien laitamilla sijaitsevaan Kisonergan kylään kesti reilun tunnin varovaisen ajotyylin ja muutamien harhareittien vuoksi. Pitkän matkustusaamun jälkeen tuntuikin lähes taivaalliselta istahtaa hotellin lounaspöytään ja sen jälkeen vetäytyä pienelle päivälevolle ennen iltapäivän aktiviteetteja.

Iltapäivällä piskuisen vuokra-auton nokka laitettiin osoittamaan kohti Pafoksen ja Limassolin välissä olevaa Aphroditen kivimuodostelmaa, joka oli ollut pienoinen nähtävyys jo 40 vuotta sitten isäni täällä edellisen kerran ollessa. Jos silloin rannalla ei ollut turistin turistia oli nyt paikalla ehkä noin parisenkymmentä muuta lomailijaa ottamassa aurinkoa ja vilvoittelemassa Välimeren aalloissa. Pitkiltä silokivien peittämiltä rannoilta pystyikin helposti paikallistamaan useita metrejä omaa rantaviivaa, ja mitä kauemmaksi käveli, sitä autiompaa rantaa tuli vastaan.

Rannan kauneus piilee sen Välimerestä kohoavista kivimuodostelmista, joista yhtä kuuluisinta, Afroditen kiveä, sanotaan rakkauden ja kauneuden jumalatar Afroditen syntypaikaksi. Tarinan mukaan Afrodite syntyi meren vaahdosta tälle mystisen kauniille rannalle ja purjehti simpukankuorella Afroditen kiveksi kutsutulle paikalle (kreikaksi Petra tou Romiou). Paikan kauneus vain korostui utuisella säällä, jolloin kauas horisonttiin katsoessa ei tiennyt oliko vastassa merta, rantaviivaa vai sen ympärillä kohoavia kallioseinämiä. Takaisin autolle päin kävellessäni unohduin tuojottelemaan maisemia korkealle rantatörmälle, josta pystyi tähystämään lähes joka suuntaan. En ihmettele yhtään, että nämä jylhät kivijyrkänteet ovat suosittu paikka järjestää ulkoilmahäitä – kukapa ei viihtyisi näissä lähes mystisiltä vaikuttavissa kreikan mytologian satujen maisemissa.