Huomioita maailmanympärimatkan alkutaipaleelta

Vuosi sitten lähdin -postauksessa vähän aavistelin, että tulen elämään joitakin hetkiä maailmanympärimatkalta uudestaan nyt kotiin palatessani. Enpä kuitenkaan arvannut, että jo ensimmäisenä viikkona tuosta matkalle lähdön vuosipäivästä saisin muistutuksia siitä, missä olinkaan ja mitä tekemässä tasan vuosi sitten. Facebookissa nimittäin minulle on tarjoiltu arjen syysaamujen piristykseksi (or not!) kuvia Madagaskarilta, ja voi taivas miten noiden kuvien näkeminen saa minut palaamaan juuri siihen hetkeen ja silmissäni kuvat lähtevät elämään ihan uudella tavalla. Tänään illalla töistä kotiin vesisateen läpi rämpiessäni mieleeni muistui ensimmäisiltä matkaviikoiltani kirjoittama tekstipätkä, jota en sitten jostakin syystä koskaan julkaissut blogissani. Onneksi se vielä löytyi postausluonnosten uumenista, joten tässäpä olisi muutamia huomioitani maailmanympärimatkani alkutaipaleelta Madagaskarilla:

Vaikka ennen Madagaskarille tuloa olin jo aiemmin matkaillut useissa Afrikan maissa sekä maailman mitä köyhimmissä kolkissa, ovat viikot Madagaskarilla silti olleet jollakin tapaa pysäyttäviä. Silmät avaavia. Mitä pidemmälle kohti maan länsiosaa matka on kulkenut, sitä kuivemmiksi ja karuimmiksi maisemat ovat muuttuneet. Elämän alkeellisuus ja jonkinlainen epätoivo on iskenyt vasten kasvoja. Maaseudulla ihmiset asuvat pienissä riuista kyhätyissä majoissa, auringon porottamilla pihamailla ei kasva kasvin kasvia, läheiset joenuomat ovat kuivuneet pieniksi noroiksi, jos niissä edes hädin tuskin vettä virtaa, ja joka puolella roihuavat kulottamiset tekevät maisemasta sellaisen kuin olisin saapumassa helvetin porteille.

Vaikka ennen tänne tuloa kuvittelin, etten vähästä hätkähdä, olen näiden viikkojen aikana Madakaskarilla joutunut nieleskelemään kyyneleitäni ja pohtimaan tarkemmin, mitkä asiat elämässä ovatkaan tärkeitä. Kaduttaa jo nyt, miten olenkaan valittanut Suomessa olessani kaikesta vähäpätöisestä, stressannut turhasta kaiken yltäkylläisyyden keskellä. Madagaskarilla jo muutamassa päivässä omaan elämään on saanut kyllä roppakaupalla perspektiiviä. Miten sitä huomaakaan, kuinka meille itsestäänselvyydet voivat olla selviytymiskamppailua jossakin muualla. En tietenkään osaa tai pystykään asettumaan paikallisten ihmisten asemaan täällä, mutta ainakin omaan matkaelämääni olen peilannut joitakin juttuja. Tässä muutamia huomioita Madagaskarilta:

1. Peseytyminen viereisestä joesta ämpäreillä kannetuilla vedellä on ok, sentään on jotakin millä peseytyä. Juokseva vesi kylpyhuoneessa on asia, josta on kiitollinen. Lämmin juokseva vesi on taas silkkaa luksusta, jota huomaa käyttävänsä joka kerta yhä säästeliäämmin.
2. Kanna aina mukana vessapaperia ja käsidesiä. Äläkä nirsoile puskaparkista, se on useimmiten paras vaihtoehto mitä tarjolla onkaan.
3. Säästä valittaminen, varsinkin sateesta on turhaa. Jossakin toisella puolella maailmaa sitä odotetaan kuin kuuta nousevaa.
4. Ravintolassa ruuasta valittamista pitäisi miettiä kaksi kertaa. Vaikka annos ei olisi omaan makuusi vaikkapa tarpeeksi mausteinen, on sinulla kuitenkin ruokaa edessä etkä joudu sitä itse viljelemään olemattomilla pelloilla.
5. Joka päivä ei todellakaan tarvitse laittaa päälle uusia vaatteita, puhtaimmista puhumattakaan. Parasta on, jos olet osannut käyttää edellisen päivän vaatekerran likaantumatta, niin että voit käyttää sitä seuraavanakin päivänä – tai jopa sen jälkeenkin.
6. Pankki- tai luottokortti on luksusmaksuväline, jonka sijaan matkalla ollessa täytyy oppia pelaamaan käteisellä. Ja ymmärtää ero turistihinnoissa ja paikallisten hinnoissa. Miksi tinkisit muutamasta sentistä tai eurosta, jolla ei oikeasti omassa palkkapussissasi ole mitään merkitystä? Paikallisille se voi olla elinehto.
7. Matkaillessa kärsivällisyyttä tarvitaan. Eri paikat toimivat eri tavoin, eikä todellakaan ole itsestään selvää, että kaikki menisi aikataulun ja käsikirjoituksen mukaan. Hermostumisen sijaan täytyy vain luottaa, että asiat järjestyvät ennemmin tai myöhemmin.
8. Auto on todellinen luksuskulkuväline. Juuri ja juuri voit hyödyntää paikallista tuktukia, joka ei todellakaan toimi moottorilla vaan ihan polkupyörällä. Huomaat kuitenkin, ettet vain omantuntosi vuoksi pysty käyttämään ihmisarvoa ehkä eniten alentavaa kulkupeliä – hevosen tai härän tilalla kärryjä vetää ihminen. Paljainjaloin. Tekee mieli alkaa itse vetämään kärryä ja laittaa miespolo hetkeksi lepäämään.
9. Jos luulit, että posti kulkee paikassa kuin paikassa, erehdyit. Jopa turistialueilla yhden postikortin lähettäminen voi olla mahdotonta. Ja me kun valitetaan, miten postimatkat vain kasvavat omassa korttelissa.
10. Perusinfrastruktuuri, kuten edes jonkinnäköiset tiet (ja niiden kunnossapito) ei kaikkialla ole valtion asia. Kun bussikuski heittää ikkunasta seteleitä tienpintaa kaapiville paikallisille, tiedät todella, että teiden kunnostusta arvostetaan ja tarvitaan näillä alueilla. Muutenhan täällä ei pääsisi liikkumaan muuta kuin kulotettuja peltoja pitkin (sitäkin kokeiltiin kyllä).
11. Ota jokainen päivä sellaisena kuin saat, iloitse pienistä hetkistä. Turha valittaminen ei kannata, sillä huominen tuo mukanaan aina jotain uutta.

Herättikö tämä sinussa joitakin ajatuksia? Puolesta tai vastaan?