Menu
Lifestyle

Joulu matkoilla

Joulu on tänä vuonna kulunut poikkeuksellisesti Suomessa, mikä on sinänsä ollut ihan kivaa läheisten parissa tämän hullunkurisen vuoden päätteeksi, mutta jos saisin valita niin ehdottomasti oma jouluni löytyy kaukomailta, mieluiten palmupuun katveesta havupuun sijaan. Useampana aiempana vuonna olenkin viettänyt joulua reissun päällä, ja jos oikein laskin niin takana on peräti 7 joulua muualla kuin Suomessa. Tässä lyhyt kooste noista aiemmista jouluista ja niiden tunnelmista:

Karibia

Karibialle suuntasin jouluksi soolomatkalle, kun Kaakkois-Aasian reppureissun sijaan päätinkin lähteä 14 päivän risteilylle Karibian eri saaria kiertämään. Risteilijällä ollessa ei paljon väliä ollut päivämäärillä tai sillä oliko vai menikö joulu jo – niistä lähinnä muistutti hyttiin joka päivä kiikutettu päiväohjelma, josta sai päivämäärän lisäksi tietää sen päivän kohteen ja muun reissuohjelman. Innokkaana myös jouluaattoaamuna lähdin omatoimiselle saarikierrokselle Saint Maartinilla, ja lopulta löysin itseni siemailemasta kylmää drinkkiä aurinkotuolissa upealla rannalla turkoosin meriveden kimmeltäessä edessäni. Joulusta muistutti lähinnä pääostoskadun koristellut joulukuuset, muuten letkeät reggae-rytmit peittivät alleen joulufiilistelyn.

Lue kaikki Karibia-postaukset täältä.

Intia

Yhtenä vuonna suuntasin vuoden vaihteen aikoihin sooloreissuun Intiaan ja Sri Lankaan sekä sen jälkeen vielä ystävän kanssa Malediiveille. Reissua suunnitellessa en tainnut edes kiinnittää huomiota siihen, missä joulua viettäisin, niinpä löysin itseni jouluaattona seikkailemasta Jaipurin pinkistä kaupungista ja ihastelemasta sen upeita palatseja. Jouluaaton iltana kuitenkin päätin juhlistaa joulua omalla tavallani kaukomailla tilaamalla huoneeseen isoon lautasellisen ranskalaisia sekä hedelmäsalaattia vaniljajäätelöllä ja laitoin tietokoneelle pyörimään The Holiday leffan.

Lue kaikki Intia-aiheiset postaukset täältä.

Nicaragua

Olin reilun kuukauden reppureissulla Väli-Amerikassa, ja jouluna olin uusien reissuystävieni kanssa Nicaraguassa. Granadassa joulun juhlinta aloitettiin jo päivällä pool partyillä punaisia jouludrinkkejä siemaillen, ja illan pimetessä järjestimme secret santa -hengessä lahjojen vaihdon ennen kuin suuntasimme illalliselle ja sen jälkeen paikalliseen baariin salsa-askeleita kokeilemaan. Loppuillaksi vetäydyimme vielä majapaikan uima-altaalle tanssimaan öisen tähtitaivaan alle.

Lue lisää Väli-Amerikan ja Nicaraguan reissusta täältä.

Argentiina

Maailmanympärimatkani aikana joulu sattui kalenterissa kohdalle silloin kun oli Argentiinassa. Yksi unelmani oli pitkään ollut päästä ratsastamaan cowboyden tapaan Argentiinan aroille, ja mikäs sen parempi päivä sen toteuttamiseen kuin joulu. Nimittäin Saltan kaupungissa ollessani suuntasin jouluna paikalliselle hevosranchille, jossa pienien neuvotteluiden jälkeen sain alleni korskean pollen (niiden laiskojen turistiheppojen sijaan) ja pääsin karauttamaan täyttä laukkaa cowboyden kanssa peltoja pitkin ratsastusretkelle välillä ojien yli hyppien. Ratsastusretken päätteeksi ranchin pihalla tarjoiltiin perinteinen grillissä paistettu lounas, argentiinalaisella punaviinillä skåålattuna tietenkin. Illalla Saltan keskustassa kävin vielä katolilaisen ystäväni kurkistamassa paikallisen kirkon joulumessua.

Lue lisää matkasta Argentiinassa täältä.

Marokko

Joulu Marrakechissä ei kyllä näkynyt millään tavalla. Tai sitten olin niin huumaantunut upeasta majapaikastani Le Riad Jasminesta, jonka puitteet olivat kuin suoraan jostakin tuhannen ja yhden yön sadusta. Joulu ei tehnyt poikkeusta Marrakechin vilkkaille kapeaakin kapeammille ostoskaduille, joissa saattoi eksyä kerran jos toisenkin väärään suuntaan ennen kuin saattoi joutua yhtäkkisesti väistämään eteen köpöttelevää aasia vetokuorman kanssa. Illalliseksi nautittu tajine avoimella kattoterassilla ja korviin kantautuvat itämaiset soinnut toriaukean soittajilta kruunasivat illan.

Lue lisää Marokko-aiheisia postauksia täältä.

Panama

Joulu Panamassa sujui riemukkaissa tunnelmissa Bocas Del Toron pienellä saarella. Joulupukin virkaa toimitti jouluhattuun ja surffishortseihin sonnistautunut kanssamatkustaja, joka viiletti majapaikan vesiliukumäkeä pitkin villisti huutaen. Jouluillallinen oli communal dinner, jossa koko majapaikan väki kokoontui illallistamaan yhteen pitkien pöytien ääreen. Joulubiisien sijaan kaijuttimista soi lattaribiitit, joiden tahtiin kuusta kierrettiin pitkälle yöhön.

Lue kaikki Panama-postaukset täältä.

Indonesia

Joulu Balin Ubudissa painottui joulujuhlintojen sijaan aikaisiin joogatunteihin ja parin päivän mehupaastoon kaiken sen terveellisen kasvisruuan ohella. Innostuipa yksi Yoga Barnissa yöpynyt tuttuni ottamaan myös suolihuuhtelun ikään kuin joululahjaksi itselleen. Myös muut hoidot hieronnoista reiki-sessioihin näyttivät olevan suosittuja, itse pysyttelin lähinnä kukkakulvyissä ja ayerveda-hieronnoissa. Joogatuntien autuuden lisäksi muistan tästä joulusta myös hiostavan kuumuuden ja itseäni alati kiusaavat moskiitot, vaikka kuinka sivelin itseeni ties mitä aineita. Puremapaukamia rapsutellessani toivoin salaa kohta pääseväni meren äärelle henkiselle kesämökilleni Cangguun uudeksi vuodeksi.

Lue lisää Bali-postauksia täältä.

About Author

Seikkailumatkailija ja palkittu matkailuvaikuttaja. Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Käytynä 197/197 maata ja kaikki maanosat.

1 Comment

  • Ilmeisesti joulu ei noissa kohteissa juurikaan näkynyt? Itsekin muutama joulu on tullut vietettyä ulkomailla. Tai eipä sitä oikein silloin tule varsinaisesti vietettyä oikeastaan millään tavalla. Itse olen tykännyt tästä joulusta yllättävänkin paljon, on ollut mukavaa aikaa rauhoittua ja ottaa kerrankin rennosti.

    Reply

Leave a Reply