Menu
Lifestyle

Lahjavinkkejä reissaajalle

Saan aina silloin tällöin kysymyksiä siitä, että mitä kannattaisikaan hankkia reissaajalle lahjaksi juhlapäivänä tai vaikka nyt lähestyvää joulua silmällä pitäen. Ja ymmärrän todella hyvin, että matkailijalle lahjan ostaminen voi olla haastavaa, jos turhien tavaroiden sijaan haluaa muistamisen olevan henkilökohtaista ja ennen kaikkea tarpeellista matkailijan reissuja (tai reissukuumetta) silmällä pitäen. Päätinkin koota tähän listauksen sekä aineettomista lahjaideoista että reissaajalle sopivista tuotteista matkailuharrastuksen ympäriltä.

Aineeton lahja

Eettinen lahja. Matkailija tuskin arvostaa nurkkiin kertyvää tavaraa, vaan sen sijaan ilahtuu merkityksellisestä muistamisesta, jolloin lahjan saajana on myös joku muu taho. Esimerkiksi World Vision, SPRUNICEF, kirkon ulkomaanapu ja Naisten Pankki tarjoaa vaihtoehtoisia eettisiä lahjaideoita, joiden kautta voi tukea eri puolella maapalloa olevia kehitysprojekteja. Tai mitä jos hankkisitte yhdessä World Visionin kautta kummilapsen ja sitoutuisitte tukemaan hänelle ja hänen kylälleen parempaa elämää pitkäjaksoisemmin.

Päästöjen kompensointi. Matkailu avartaa, mutta samalla lentojen ilmastokuorma ahdistaa tiedostavaa reissaajaa. Vaihtoehtoinen lahja onkin tarjoutua korvaamaan reissaajan yhden matkan tai vaikkapa koko vuoden matkojen päästöt sijoittamalla aiheutunutta päästömäärää vastaava summa rahaa päästöjä vähentäviin hankkeisiin. YK:n Climate Neutral Now palvelun kautta päästöjen kompensointi on läpinäkyvää ja luotettavaa, sillä kompensaatio on varmistettu  sertifioinnilla.  Lisää päästöjen kompensaatiosta ja muista tarjoajista voit lukea tästä postauksesta.

Sijoitus matkaunelmaan. Jos reissaajalla on mielessä jokin suurempi matkaunelma, niin mitä jos auttaisit häntä taloudellisesti säästämisurakassa alkuun ja sen lisäksi vaikka kustantaisit hänelle oman talouden hallintaan tai säästämiseen keskittyvän kurssin. Myös hyvänä lahjaideana on antaa rahalahjoitus paikallisvaluutassa tulevaan matkakohteeseen.

Matkavakuutus. Reissaajalla tulee aina olla matkoilla voimassa oleva vakuutus, mutta varsinkin pidemmillä reissuilla vakuutusmaksut voivat olla hintavia. Lahjaksi voisikin tarjoutua kustantamaan reissaajan matkavakuutuksen matkan ajalle. Esimerkiksi Gouda Super matkavakuutus on omiaan seikkailu- tai urheiluhenkiselle matkailijalle, sillä se kattaa myös extreme-lajien kuten laskuvarjo- ja benjihypyn, urheilu- tai laitesukelluksen, kallio- tai seinäkiipeilyn sekä erilaiset vaellukset ja tutkimusretket. Oma matkavakuutukseni on ollut vuosi kaudet Lähi-Tapiolasta.

Oma apu. Reissaaja ilahtuu varmasti jos tarjoat lahjaksi omaa apuasi. Voisitko vaikka huolehtia reissaajan lemmikistä tai viherkasveista matkan aikana? Tai vaikka siivota hänen kotinsa tai hankkia valmiiksi jääkaapin täyteen ruokaa hänen tullessa matkalta kotiin. Myös kyyditys lentokentälle ja takaisin kotiin on aina täydellinen lahja, jos julkisilla kulkeminen ei ole mahdollista.

Matkat ja elämykset

Matkaliput. Jos tiedät tarkasti minne reissaaja haluaisi matkata ja myös tarkat matkapäivät, voi lentolippujen ostaminen olla täydellinen lahja. Ehkäpä voit tarjoutua itse lähtemään mukaan reissuun ja näin saatte samalla yhteistä aikaa. Skyscannerin halpojen lentojen kyttäyksen lisäksi kannattaa tsekata esim. Norwegian, Iceland Air ja Finnair edullisten lentotarjousten ja suorien lentojen löytämiseksi. Ja jos haaveissa olisi vähän pidempi irtiotto, kannattaa myös kurkata Kilroyn matka maailman ympäri -sivut, josta maailman ympäri -lentolippupaketti kustantaa halvimmillaan 1900 €. Lyhyemmälle reissulle reissulle vaihtoehtona taas on kätevät ja edulliset junaliput VR:n kyydissä Pietariin.

Elämys. Reissaajan tulevaan matkakohteeseen voi myös miettiä lahjaksi jotakin reissuelämystä. Miten olisi vaikka kuumailmapallolento, snorklausretki, kokkauskurssi tai mitä tahansa muu elämys, joka on helppo mahduttaa matkaan ja josta reissaaja varmasti saisi upean ja ikimuistoisen kokemuksen reissulleen. Tai ehkä voisit tarjota jonkin huiman elämyksen ihan koti-Suomessa ja lähteä vaikka itse mukaan elämystä kokemaan. Esimerkiksi saimaannorppien bongausreissu Saimaalla, karhujen katselu Kuhmossa, viikonlopun joogaretriitti tai vaikkapa iltapäivän teehetki voisi olla täydellistä yhteistä aikaa.

Lentokenttälounget. Paljon reissaavalle lentokenttäelämä on tuttua, mutta se ei aina ole yhtä glamouria, päinvastoin. Entäpä jos antaisit lahjaksi pienen upgraden reissaajalle ja mahdollistaisit hänelle pääsyn lentokenttäloungeen rentoutumaan. Esimerkiksi Priority Pass -kortilla ovet avautuvat lukuisiin ympäri maailmaa sijaitseviin lentokenttäloungeihin.

Matkakirjat

Reissulukemista. On kyse sitten ajan tappamisesta matkustaessa tai rentoutumisesta matkakohteessa, arvostaa reissaaja varmasti aina kirjalahjoja. Tosin painavia tiiliskiviä kukaan ei välttämättä halua matkalla mukana kantaa, sen sijaan kätevät e-kirjat ovat nykyisin luettavissa (tai kuunneltavissa) kännykän kautta. Esim. BookBeat ja Storytell tarjoavat lahjakortteja, joiden avulla reissaajalle voi ostaa esim. 1-3 kuukauden jäsenyyden lukea rajattomasti erilaisia kirjoja. Lisäksi kattava valikoima erilaisia e-kirjoja esim. Amazon.co.uk, jossa myynnissä olevat kirjat ovat luettavissa myös kännykkään ladattavan Kindle-appin kautta.

Matkaoppaat ja -kirjat. Reissaajan tulevan matkakohteen matkaopas on varmasti aina hyödyllinen lahja matkasuunnitteluun ja tienpäällä selviytymiseen täsmävinkkeineen. Lonely Planetin matkaoppaat kattavat lähes koko maailman ja nykysin paperikirjojen lisäksi niistä saa myös e-kirjaversiot. Ja jos reissaajan matkakohde ei ole selvillä, löytyy Lonely Planetilta kattava valikoima muitakin matkakuumeen nostattavia reissuaiheisia kirjoja.

Matkavalokuvaus

Kamera ja kameravarusteet. Mitä olisi matka ilman matkavalokuvia. Reissaajan suosikkikamera on ehdottomasti omassa käytössäni oleva Olympus OM-D E-M10 Mark III (lue postaukseni kamerasta täältä), jolle hyvänä edullisempana vaihtoehtona on kakkoskameranani toimiva Olympus Pen -kamera. Olympuksen kameroihin hurahtaneelle loistava lahja on myös merkin objektiivivalikoima sekä kamera-asusteet. Aktiivireissaajalle toimiva lahja kakkoskameraksi on myös esimerkiksi GoPron action-kamera. Lisäksi matkavalokuvaamista innostuneelle voi hankkia lahjaksi esimerkiksi matkakokoisen kolmijalan, kameran muistikortteja, ulkoisen kovalevyn kuvien varmuuskopiointiin tai vaikkapa matkavalokuvauskurssin.

Matkatarvikkeet

Lahjakortti matkatarvikkeita myyvään liikkeeseen. Matkalle lähtiessä varsinkin erikoisempiin kohteisiin tai aktiviteetteihin, voi reissaajalla olla edessä erilaisten varusteiden hankintaa. Tällöin täydellinen lahja onkin lahjakortti matkatarvikkeita myyvään liikkeeseen kuten Partioaitta tai Scandinavian Outdoor, joista reissaaja saa samalla kertaa kaiken tarvitsemansa reissulle. Jos taas haluat ostaa suoraan jonkin tuotteen, on esimerkiksi reppureissaajalle varmasti mieleinen lahja esim. silkkilakana tai pieneen tilaan mahtuva matkapyyhe.

Ympäristöystävällinen juomapullo. Jokareissaajan must-tuote matkoille on oma kestovesipullo. Laadukkain ja kevyin on sveitsiläisen SIGG-merkin juomapullo, joita saa eri väreissä sekä esim. 0,6 ja 1 litran koossa.

Passinkuoret. Passinkuoret suojaavat paljon reissaavan passia kulumiselta, mutta myös antavat pientä piristettä matkatavaroihin. Suosikkini on Estella Bartlettin yksinkertaisen kauniit tuotteet, lisäksi Kate Spadella on tyylikkäitä kuoria. Myös esimerkiksi Victoria’s Secretin liikkeissä on usein erilaisia passinkuorivaihtoehtoja myynnissä ja Glitteristä voi myös löytyä vaihtoehtoja. Miehisempään makuun passinkuoria myy esim. Tumi.

Muistivihko. Reissaajan matkajutut tai reissusuunnitelmat tallentuvat kätevästi tietokoneen sijaan kauniiseen muistivihkoon. Kauneimmat vihkot löytyvät ehdottomasti Paper Shopista, jonka valikoimissa on myös matkailuaiheisia muistikirjoja kuten Wanderlust tai Travel Essentials.

Vastamelukuulokkeet. Bosen QuietComfort 35 II -langattomat vastamelukuulokkeet ovat täydelliset lennoille ja lentokenttähälyyn blokkaamaan ääntä ja tarjoamaan reissaajalle rentouttavan kuunteluhetken ja omaa rauhaa.

Kierrätysmuovista tehty uima-asu. Suomalainen HallaxHalla-merkki on rantaleidien ykkösvalinta, sillä merkin kauniit ja ekologiset uima-asut valmistetaan kankaasta, joka tehdään merestä nostetusta muovijätteestä, kuten pulloista ja kalaverkoista. Nettikauppaan voi myös hankkia lahjakortin.

Maailmankartta. Reissaajan kotia piristämään ja seuraavien reissujen suunnitteluun voi hankkia kauniin seinälle ripustettavan maailmankartan. Esimerkiksi Awesome Mapsillä on lukuisia erilaisia matka-aktiviteetteihin pohjautuvia karttoja. Mapifulista taas voi hankkia minkä tahansa kaupungin kartan. Lisäksi esimerkiksi Etsy.com nettikaupasta löytyy “world map” hakusanalla lukuisia erilaisia karttoja. Suomessa olen nähnyt joissakin kirjakaupoissa vanhan ajan maailmankarttoja ja pienellä googlauksella Ikeastakin löytyy tällä hetkellä pastellin sävyinen ja perinteinen maailmankartta.

Kierrätysmateriaalista tehty reppu. Fjällravenin Kånken reppu on kulkenut mukanani niin maapallon ympäri kuin lyhyemmilläkin reissuilla, ja reppu onkin osoittautunut muuntautumiskykyiseksi moneen menoon. Kestävä valinta reissaajan lahjaksi onkin merkin kierrätysmateriaalista tehty Re-Kånken reppu.

Apteekkituotteita. Reissaajan pakkauslistalta löytyy varmasti aina kaikenlaista apteekkitavaraa käsidesistä matkakokoiseen ensiapulaukkuun, lääkkeistä ja rokotteista puhumattakaan. Selviytymispakkauksen voi koota itse lahjaksi reissaajalle vaikkapa näiden Yliopiston apteekin vinkkien pohjalta. Harmi muuten, ettei apteekkeihin taida vielä olla lahjakortteja saatavilla – ne sopisivat täydellisesti esim. kalliiden matkarokotteiden hankintaan!

Kestävää designia. Suomalaisen Globe Hopen nettikaupassa on myynnissä esimerkiksi kierrätys- ja ylijäämämateriaaleista tehtyjä reissuille sopivia laukkuja ja asusteita sekä puhtaista Pohjoismaisista raaka-aineista valmistettua luonnonkosmetiikkaa. Suosikkini kaupassa on turvevillasta tehty Hanki-pipo.

Villasukat. Reissaajan luottotuote mille tahansa matkalle. Parhaimpia ovat mummojen kutomat aidot suomalaiset villasukat!

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

16 Comments

  • Outi / Maa Quzuu -matkablogi
    25.11.2018 at 20:58

    Varsin sopivia lahjaideoita ja sellaisia joita ei tulisi heti edes itselleni mieleen ostaa! Sellainen korjaus tosin, että tuo apteekkilinkki ei vie Yliopiston apteekin sivuille, vaan Itä-Suomen yliopiston apteekin sivuille, jotka ovat kaksi täysin erillistä yritystä toisistaan. Kannattaa siis korjata jompi kumpi: nimi tai linkki 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      25.11.2018 at 22:25

      Ei höh, ehdin jo innostua että lahjakortti oli Yliopiston apteekkiin kun sen nopeasti googlasin. Hämäävän harhaan johtava nimi, jonka nyt korjasin. Kiitos tarkkuudesta! Mutta siis kieltämättä apteekitkin voisivat ottaa lahjakortit laajemmin käyttöön!

      Reply
      • Outi / Maa Quzuu
        25.11.2018 at 23:02

        Itseasiassa Yliopiston apteekin kivijalassa saa kyllä lahjakortteja, mutta nyt en muista että käykö reseptilääkkeisiin, ehkä ei. Silti oiva lahjaidea sekin! 😉 Mutta siis juu, ovat kyllä hämäävän samannimisiä, etkä ole lainkaan ensimmäinen joka sekoittaa nämä keskenään 🙂

        Reply
  • Eeva / Eevagamunda-blogi
    25.11.2018 at 22:39

    Ihanan laaja ja monia omaperäisiäkin ideoita sisältävä lista! Esimerkiksi tuo tulevan matkakohteen valuutan lahjoittaminen on hauska idis. Raha sinänsä on minusta tylsä ja kylmä lahja, mutta kun se on vaihdettu toiseen valuuttaan, tulee fiilis, että lahjaa on oikeasti mietittykin.
    Tähän mennessä saamiani matkailuun liittyviä lahjoja ovat olleet esimerkiksi lentoyhtiön lahjakortti ja matkaopas. Toivelistalle menivät tästä innoittuneena muun muassa HallaxHallan bikinit.

    Reply
  • Emilia/Merkintöjä maailmasta
    26.11.2018 at 14:12

    Kiitos tästä ajankohtaisesta postauksesta, tästä sai vinkkejä niin muille kuin itselle! ?

    Reply
  • Lilja
    26.11.2018 at 15:11

    Oikein hyviä lahjaideioita, kiitos! 🙂

    Reply
  • Anni | Rajatapaukset
    29.11.2018 at 13:01

    Ilahtuisin itse ainakin näistä lahjoista. Aika monen kanssa olenkin kyllä jo sopinut että ei joko osteta toisillemme lahjoja tai hankitaan vain aineettomia lahjoja niin ei tule annettua tai saatua mitään turhaa tavaraa.
    Oma kiusaukseni ovat Kickstarterin ja muiden vastaavien joukkorahoituskampanjoiden erilaiset matkustamiseen liittyvät tavarat ja härpäkkeet. Mutta yritän niitäkin kyllä hankkia aina harkinnan kanssa.

    Reply
  • Elina / elinanmatkalaukussa
    29.11.2018 at 22:47

    Olipa tosi kivasti ideoita! Vähennän säännöllisesti ylimääräistä tavaraa, joten monesti on vaikeaa toivoa lahjaksi mitään uutta. Matkustamista rakastan, joten siihen liittyvät jutut toimii kyllä aina! Jäin nyt tämän postauksen jälkeen oikeen miettimään, mitä sitä on saanut lahjaksi vuosien varrella ?
    Nämä tuli mieleen: matkan Prahaan (joka ei koskaan toteutunut Lufthansan lakon takia), matkalahjakortin, matkalaukun, matkapäiväkirjan, kohde/matkakirjoja, valokuvaraamin reissukuvista ja tuon Kånkenin, se on kyllä niin monikäyttöinen! ?
    Tosi kiva lahja olis saada just joku lentoyhtiön lahjakortti (esim Norwegian, Finnair) ja nuo vastamelukuulokkeet! Nyt kun tultiin viimeksi reissusta kotiin, oli täällä käynyt siivooja (ennakko) joululahjana, oli tosi kiva ja yllättävä + mukava kotiinpaluu! Raaputettavan maailmankartan ostin yks vuos joululahjaksi yhdelle reissaavalle 🙂 Tulipas nyt paljon omakohtaista kertomusta, mutta innostuin vaan miettimään “ääneen” mitä sitä onkaan saanut lahjaksi matkustamiseen liittyen 🙂 😀

    Reply
  • Mainioita vinkkejä, näistä pari löytyy varmasti pukinkontista meilläkin! Erityistä plussaa tietenkin siitä, että aineettomuus, hyödyllisyys ja ympäristöystävällisyys on näissä lahjavinkeissä etusijalla. Oma vinkkilisäykseni on, että matkailijalle voi ostaa myös Kindlen tai muun lukulaitteen, jolla e-kirjojen lukeminen on aivan toista luokkaa kuin kännykältä! Ja onnistuu kirkkaassa auringonpaisteessakin eikä vie kännykän akkua. En itse lähde reissuun ilman ja matkalaukussa on sen myötä aina satoja kirjoja 😉

    Reply
  • Sanni/Revontulia Repussa
    30.11.2018 at 20:37

    Tosi kivoja lahjaideoita, nämä laitetaan muistiin! Aineettomat lahjat on todella in, jos tältä sukupolvelta kysytään. Muita hyviä vinkkejä tuo kohdemaan valuuttana rahan antaminen tai matkaopus ?

    Reply
  • Pia / Lyhyenä hetkenä
    1.12.2018 at 00:25

    Ääni villasukille! Viime viikolla Espanjassa kiitin anoppiehdokkaan kutomia ohuita villasukkia joka päivä, sillä vaikka ulkona oli lämmin, majoituksen kivilattia hohkasi kylmää.

    Reply
  • Martta / Martan matkassa
    1.12.2018 at 00:29

    Hyviä lahjavinkkejä todella! Täytyypä käydä tuolla Clobe Hopen liikkeessä kun olen siitä viimeaikoina muutamalta suunnalta kuullut!

    Reply
  • Tuosta HallaxHallan uimapuvusta oon haaveillut pitkään, ne on niin kauniita! Hyviä vinkkejä listasit tähän – olisi joskus mielenkiintoista kokeilla noita vastamelukuulokkeita. 🙂

    Reply
  • Emilia/Matkan varrella
    1.12.2018 at 12:47

    No nyt on kattava lista! Heti löytyi myös omalle toivelistalle ideoita, heh! Mäkin vannon noiden Bosen vastamelukuulokkeiden nimeen, kyllä on paljon mukavampaa lentomatkustus niiden kanssa. 🙂

    Reply
  • Anna / World Vision
    11.12.2018 at 14:03

    Ihanaa, että nostit eettiset lahjat ja kummiuden vinkkilistalle! Iloista joulunodotusta toivotellen, Anna / Suomen World Vision 🙂

    Reply
  • Susanna
    13.12.2018 at 20:34

    Mies sai Finnairin lahjakortin lahjaksi, oli todella mieluinen. On vuoden voimassa ?.

    Reply

Leave a Reply