Menu
Valokuvaus

Matkavalokuvaus – 10 parasta vinkkiä

Kaupallinen yhteistyö ja brand ambassadorship: Olympus

Kesälomat ja niihin liittyvät matkat lähestyvät, ja kukapa ei haluaisi saada taltioitua matkoiltaan niitä täydellisiä lomakuvia muistoksi reissusta. Koska saan matkavalokuvaamiseen liittyen aina välillä kysymyksiä, päätin koota tähän 10 parasta vinkkiä matkavalokuvaamiseen liittyen:

1. Matkusta kevyellä varustuksella

Valokuvausvarusteiden hankinnoissa saattaa helposti lähteä keulimaan vain huomatakseen, että järeä kuvauskalusto voi olla varsin epäkäytännöllinen reissussa mukana – varsinkin pidemmillä matkoilla. Aiemmin raahasin mukanani isoa järjestelmäkameran runkoa ja painavaa objektiiviä, ja isomman zoomiputken jouduin esimerkiksi jättämään maailmanympärimatkaltani kokonaan pois sen ison koon ja painon vuoksi. Tuskastuin selkä väärällä kuvauskaluston kantamiseen ja siihen, että jouduin aina reissussa ollessa pohtimaan, otanko ison kameran mukaan aktiviteetteihin vai en. Nyt olen liputtanut melkein vuoden päivät kompaktin kokoiseen ja kevyeeseen, mutta silti laadukkaita kuvia ottavaan Olympuksen OM-D E‑M10 MARK III kameraan ja M.Zuiko 12-40mm f/2.8 ED Pro objektiivin, enkä voisi olla tyytyväisempi. Tällä setillä olen pärjännyt ympäri maailmaa erilaisissa kuvausolosuhteissa – niin Himalajan vuoristossa, Kolumbian sademetsissä, Afrikan savanneilla, Indonesian rannoilla kuin Euroopan kaupungeissa.

Lue lisää kokemuksiani tästä kamerasta ja objektiivista täältä.

2. Selvitä kuvauskohteet, mutta eksy välillä

Valokuvausmielessä ja muutenkin matkakohteesta saa enemmän irti, kun käyttää ennen matkaa hieman aikaa kohteeseen perehtymiseen. Matkakohteesta kannattaa aina selvittää ne itseä miellyttävät parhaimmat kuvauskohteet, olivatpa ne sitten kaunista arkkitehtuuria, uniikkeja paikkoja tai häikäiseviä maisemia. Itse käytän tähän lähes aina apuna perinteisten matkaoppaiden sijaan Googlen kuvahakua, Pinterestiä ja Instagramia, ja tallennan kuvauslokaatiot muistiin Google Mapsiin. Kohteessa ollessa voikin sitten rauhallisin mielin muun kokemisen ohella napsia kuvat kun sattuu kartalle merkityn kohteen läheisyyteen. MUTTA välillä kannattaa ehdottomasti myös rohkeasti poiketa suunnitellusta ja eksyä seikkailuun aivan eri paikkoihin, sillä juuri niistä saattaa löytyä uusia kuvauskohteita ja -kulmia, sekä ehkäpä enemmän myös sitä tunnelmaa, mitä perinteisemmät turistien suosimat kuvauskohteet eivät välttämättä matkakohteesta paljasta.

3. Ota aikaa kuvaamiselle

Onnistuneiden matkavalokuvien taltioimiseen kannattaa varata aikaa, sillä yleensä vain sattumalta ne onnistuvat yhdellä napin painalluksella. Ensinnäkin liikkeelle yleensä kannattaa lähteä aamuvarhaisella auringon vasta noustessa, sillä silloin kuvauspaikoilla ei ole tunkua ja turistien supersuosituista kohteista pystyy nappaamaan kuvat ilman muiden takaraivoja. Toisekseen kuvaustilanteeseen kannattaa varata aikaa ja odottaa kärsivällisesti juuri sitä täydellistä hetkeä, onpa kyseessä sitten tyhjä kadunpätkä, luonnollinen tunnelmakuva tai valon täydellinen efekti.

Lisäksi koska ainakin itselleni matkavalokuvaus on myös oma luova tapani fiilistellä matkakohdetta, on minulle reissussa muiden kanssa ollessa tärkeää, että saan omaa aikaa kuvaamiselle. On sitten pari tuntinen tai puolikas päivä, liikkeelle kannattaa välillä lähteä ihan itsekseen vain kamera seuranaan, sillä silloin ympäristöä aistii aivan eri tavalla kuin seurassa kulkiessa ja näin eteen voi tupsahtaa aivan uudenlaista kuvausinspiraatiota.

Lue lisää kuinka ottaa matkakuvia ilman muita turisteja täältä.

4. Ota kamera mukaan, mutta osaa myös nauttia hetkestä

Mikään ei olen niin ärsyttävää kuin todeta “vitsit kun jätin kameran hotellihuoneeseen, tästä saisi ihanan kuvan”. Reissussa ollessa kamera kannattaakin kantaa mukana aina vaikka kuinka laiskotuttaisi, sillä ne täydelliset kuvaushetket voivat olla silmänräpäyksessä ohi. Puhumattakaan kuvauspaikoista, joihin ei välttämättä enää seuraavana päivänä pysty palaamaan. Itse olenkin todennut, että kompaktin kokoinen Olympukseni sujahtaa helposti pieneenkin käsilaukkuun mukaan ja olin sitten menossa minne vain, on minulla aina  kamera varmuuden vuoksi mukana. Tosin kannattaa myös ehdottomasti muistaa nauttia hetkestä ilman kokoaikaista kuvaussessiopainetta. Välillä on parempi osata pitää kamera siellä käsilaukussa tai hoitaa muutaman kuvan nappaaminen heti alkuun nopeasti pois alta, ja sen jälkeen keskittyä fiilistelyyn ja aitoihin kohtaamisiin ilman kameran linssiä.

5. Never stop learning

Omaan kameraan ja sen asetuksiin kannattaa tutustua huolella jo ennen matkaa, jotta reissussa olessa ei tarvitse tuhlata aikaa kameran kanssa näpertelyyn ja pahimmillaan tuskailuun siitä, kun kuvat ei onnistu. Aluksi on ihan ok ottaa kuvia automaattiasetuksilla, mutta pidemmän päälle kannattaa ehdottomasti opetella ymmärtämään ja käyttämään manuaaliasetuksia, sillä niillä saa kamerasta ja näin myös matkakuvista paljon enemmän irti. Oman kameraan tutustumisen lisäksi inspiraatiota ja oppeja matkakuvaamiseen voi hankkia esimerkiksi ihastelemalla ammattivalokuvaajien otoksia ja perehtymällä vaikkapa Youtubesta löytyviin lukuisiin opetusvideoihin.

Pikaopas manuaaliasetuksilla kuvaamiseen löytyy tästä postauksestani.

6. Panosta objektiiveihin

Tuhansien eurojen jytkykameroilla ei välttämättä tee mitään jos matkalla mukana on vääränlaiset objektiivit ja vastaavasti edullisesta kamerasta voi saada superpaljon enemmän irti, kun kameraan kiinnittää kunnollisen objektiiviin. Omassa Olympuksessani pidän siitä, että kameraan on saatavilla liuta erilaisia ammattivalokuvaamiseenkin sopivia objektiiveja ja niistä löytää takuulla aina reissuun kuin reissuun sopivan varustuksen. Tosin olen tykästynyt niin paljon M.Zuiko 12-40mm f/2.8 ED Pro objektiiviin reissukaverina, että se on ollut reissuillani lähestulkoon ainut objektiivi – se soveltuu moneen eri kuvaustilanteeseen aina laajoista maisemakuvista tarkkojen yksityiskohtien kuvaamiseen. Olympuksen objektiivit ovatkin kuin tehty reissaajalle, sillä niiden designissa on pyritty keveyteen ja pieneen kokoon – laadukkuudesta tinkimättä.

Lue lisää testaamistani Olympuksen objektiiveistä täältä.

7. Kuvaa raw-kuvia ja opettele editoimaan

Aloittelevalle kuvaajalle jpg-formaatin kuvat ovat täysin ok, mutta jos olet jo kehittynyt kuvaajana, otat kuvia manuaaliasetuksilla ja haluat saada kuvistasi vielä enemmän irti, kannattaa alkaa tallentamaan kuvat kameraan RAW-muodossa. Mutta vain silloin, jos olet valmis opettelemaan myös kuvankäsittelyohjelman käytön, sillä muussa tapauksessa RAW-kuvista ei oikeastaan ole mitään hyötyä. Kuvankäsittelyohjelmilla, kuten Adobe Photoshopilla tai Lightroomilla, RAW-kuvista saa enemmän irti, sillä niiden avulla kuvista voi avata kaiken kuvan sisältämän datan, kuten esimerkiksi värit, valon tai terävyyden. Editoinnilla kuviin voikin luoda juuri sitä omaa persoonallista tyyliä, mikä esimerkiksi Instagramissa on noussut monen tavaramerkiksi.

8. Käytä kolmijalkaa

Huonoa kuvaa ei pysty pelastamaan parhaallakaan jälkieditoinnilla, joten kuvaustilanteessa kannattaa aina pyrkiä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Useimmissa tapauksissa tämä tarkoittaa sitä, että kamera kannattaa tukea hyvin, jotta kuvasta tulee tarkka eikä tärähtänyt. Mikä vain korostuu, mitä pimeämmissä kuvausolosuhteissa ollaan. Reissuissa kannattaakin kuljettaa mukana kompaktia kolmijalkaa. Se antaa ihan erilaista pelivaraa hämäräkuvauksen lisäksi esimerkiksi tarkkojen maisemakuvien, auringonlaskujen ja -nousujen ja vesiputousten kuvaamiseen mutta tarjoaa myös mahdollisuuksia erilaisiin kuvakulmiin. Unohtamatta tietenkään mahdollisuutta, että kolmijalan kanssa itsestä voi ottaa helpommin reissuselfieitä. Soolomatkoillani omakuvani tallentuvat Olympukseeni kamerassa olevan wifi-yhteyden ja puhelimen OI.Share-sovelluksen kautta. Kolmijalka toimii tässä tärkeässä roolissa, sillä sen avulla voin jättää kamerani lähes mihin vain ja kipittää itse kameran eteen.

Lue lisää selfiekuvaamisestani matkoilla täältä.

9. Huolehdi turvallisuudesta

Selfieitä ottaessa kolmijalka ei suojaa kameraa pitkäkyntisiltä (tosin ei välttämättä instagram boyfriendikään), joten missä tahansa matkakohteessa ollessa kannattaa aina kiinnittää ekstrahuomiota varovaisuuteen tällaisten tilanteiden varalta. Kuvaustilanteessa kameran hihna kannattaa pitää kaulassa myös kameran putoamisvaaran vuoksi ja suojata kamera vorojen lisäksi kolhuilta kunnollisella kameralaukulla. Mutta koska joskus ikäviä tilanteita voi sattua, kannattaa olla etukäteen viisas ja muistaa aina reissussa ollessa ottaa varmuuskopiot valokuvista. Materian sijaan eniten harmittaa niiden tärkeiden matkakuvien katoaminen. Itselläni tähän tarkoitukseen mukana reissuilla kulkee aina useampi muistikortti, joita vaihtelen eri päivinä ja jokaisen päivän päätteeksi siirrän kuvat muistikorteilta niin tietokoneelle kuin ulkoiselle kovalevylle. Lisäksi editoinnin jälkeen siirrän ne vielä blogini pilvipalveluun.

10. Kuvaa rohkeasti, mutta pyydä lupa

Matkakuvauksessa kannattaa lähteä rohkeasti seikkailemaan kohteeseen ja ottaa kuvia hetkistä ja paikoista, jotka eivät välttämättä etukäteen ole olleet mielessäsi. Mene rohkeasti uusiin paikkoihin, kulje lähemmäs, juttele tuntemattomille ihmisille ja ole läsnä. Tutustu ja tee havantoja. Matkakuviin usein eniten tunnetta ja sielua kohteesta saa henkilökuvien kautta, mutta muistathan muista ihmisistä henkilökuvia ottaessasi valokuvausetiikan. Kysy aina lupa kuvan ottamiseen, ja jos joku kieltäytyy kuvasta älä mene salakuvaamaan nurkan taa. Lopulta kuitenkin tärkeämpää matkoilla on aina aito kohtaaminen kuin se täydellinen matkakuva.

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

11 Comments

  • Kiitos hyvistä vinkeistä! Tähän asti olen pärjännyt hyvällä kännykkäkameralla, mutta nyt on mieli alkanut tehdä uutta järjestelmäkameraa.. Toivottavasti joku päivä pian!

    Reply
  • Tää postaus tuli ihan täydellisellä ajoituksella, kun pääsen ensi viikolla kamerani kanssa ensireissulle Saksaan! Tai no.. olihan kamera mukana viimeisillä reissuilla Leipzigissa ja Pariisissa, mutta kummallakin reissulla oli niin paljon töitä, että kuvasaldot säihkyvään jäivät nollaan. Valokuvaaminen on todella koukuttava harrastus, varsinkin kun alkaa haaveilemaan uusista objektiiveista.. 😉

    Reply
  • Anna / Muuttolintu
    22.4.2019 at 14:19

    Allekirjoitan jokaisen kohdan! Meillä on ollut painava järkäle järkkäri mukana matkoilla, ja tarkoitus on nyt hankkia joku kätevämpi seuraaville reissuille. Meillä on tapana myös miettiä vähän etukäteen, mihin otoksiin halutaan panostaa aikaa, koska aika on yleensä rajallista. Mutta liikaa ei kannata suunnitella. Ja ehkä tärkein vinkki on just se, ettei näe koko matkaa linssin läpi.

    Reply
  • Kohteena maailma / Rami
    22.4.2019 at 19:17

    Erinomaisia vinkkejä, vaikka osa on itsestään selvyyksiä. Silti juuri nämä itsestään selvyydet ovat usein monella kadoksissa, ja kuvat eivät vastaa sitä mitä kuvaaja itse toivoisi kuvilta saavan. Jos olen porukalla reissussa, niin usein aikaisin aamulla lähden omille puolentoista tunnin kuvauskeikoille. Silloin pääsee usein kuvaamaan myös paikallisten arkea matkalla töihin jne parhaassa kuvausvalossa. Toinen suosikkini on ilta&yökuvaus, jolloin tosiaan kolmijalasta olisi hyötyä. Itsellä sitä ei ole mukana, mutta sitten etsin sellaisen alustan, minne saan kameran “pultattua kiinni” pidemmälle valotusajalle. Nykyään kännykkäkameralla tulee otettua enemmän kuvia reissussa, mutta jos halutaan ottaa kunnon kuvia, niin lähes poikkeuksetta sillon kallistun järjestelmäkameran kannalle. Itsellä se on tavallaan turhan painavakin, mutta olen siihen tottunut, enkä siitä kyllä varmaan koskaan luovu. Toisaalta, eihän sitä koskaan tiedä 🙂

    Reply
  • Pirkko / Meriharakka
    24.4.2019 at 15:36

    Tuohon Olympuksen keveyteen mekin olemme tykästyneet, ensin minä ja lopulta Lassekin.
    Iso kamera ja iso objektiivi jäi vaan turhan usein kotiin tai ainakin hotellille.
    Myös Lightroomin opiskelu on minulle ollut merkittävä juttu – sillä saa monesta huonommastakin kuvasta kelvollisen 🙂 – joskus kun tekstin ohjaamana jostain tilanteesta olisi vaan kiva olla myös kuva, vaikka se ainoa kuva aiheesta ei olisikaan täysin onnistunut.

    Reply
  • Marjut
    24.4.2019 at 21:49

    Kiitos paljon hyvistä vinkeistä 🙂 Olisi tosi kiinnostavaa tietää, miten käsittelet kuvat Lightroomissa, voisiko olla postausidea? 🙂

    Reply
  • Kiitos hyvistä vinkeistä ? Sun kuvia on aina ilo selailla. Itse kuvailen ainakin vielä amatöörimaisemmin kompaktikameralla, joka sekin on loistava ja näppärä kamera juuri reissuilla.

    Reply
  • Sandra
    27.4.2019 at 12:13

    Hyviä vinkkejä aloittelijalle. Olen itse miettinyt myös kevyempää runkoa, sillä nykyään käytössäni on Canon 5D Mark II, joka on objektiivin kanssa aikamoinen kuljetettava. Myös kallis, jos jotain sattuisi sille tapahtumaan. Olympus on noussut vaihtoehdoksi, joka on tullut itselleni tunnetuksi nimenomaan Veeran ja sun yhteistöiden kautta 😀

    Reply
  • Periaatteen Nainen
    27.4.2019 at 21:35

    Olen kyllä Olympuksen ja sen kevyiden kameroiden fani. 🙂 Vielä kun jaksaisi opetella manuaalisäätöjä enemmän, nykyään kuvaushetket saattavat tulla niin hätäisesti (ja samalla pitäisi vahtia lapsia…) niin hyvät automaattiasetukset ovat pelastus. Samoin se tehokas tarkennus!

    Reply
  • Lilja Lumilla
    28.4.2019 at 11:22

    Itsekin olen Olympuksen vanha kayttaja, mutta se loppui valitettavasti lyhyeen, kun kamera lahti pitkakyntisen matkaan rannalta – joka oli kylla ihan omaa tyhmyyttani kun jatin sen laukkuun valvomatta. Nykyaan olenkin aika tarkkana tuon yhdeksannen vinkkisi kanssa! Onneksi nykyaan on myos se Instagran Boyfirend (hahaha), ja hanen Lumix GH4:sta kaytankin suurimman osan ajasta. Sitakin kameraa voin suositella, mutta ei se veda vertoja Canon 5D Mark 4:lle, joka meilla on myos valilla kaytossa. Se on kuitenkin useamman kilon painoinen objektiivin kanssa, joten matkalle en sita koskaan ottaisi – olet niin oikeassa, etta kevyt kalusto on matkustaessa yllattavan tarkea! Lumix on kuitenkin kepoisa, joten sita jaksaa kanniskella helposti myos vaikka kasilaukussa.

    Reply
  • Noora / Seikkailumielellä
    28.4.2019 at 23:03

    Kiitos vinkeistä! Aiemmin odottelin ikuisuuden sitä täydellistä hetkeä, kun kuvauskohteeni on esillä ilman ympärillä pyöriviä ihmismassoja ja nappasin vasta sitten kuvan. Nykyään nautin siitä, kun ihmisiä osuu kuviini kohteen rinnalle juuri sopiviin kohtiin tai saan tallennettua vaikkapa hauskan kontrastin, kuten pikkupojan nyhtämässä kengänpohjastaan purkkaa arvokkuutta huokuvan kirkon oviaukossa. Toki olen tarkka, etten ota tunnistettavia henkilökuvia ilman lupaa. Myös valaistuksen kanssa tykkään leikkiä ja suosikkiajankohtani kuvien ottamiseen onkin rakennusten ja puiden lomasta siivilöityvä iltavalo, juuri ennen auringonlaskun aikaa.

    Reply

Leave a Reply