Zimbabwe – Victorian vesiputouksilla

  Sambiassa luksusmaisen hotellielämän viettämiseen oli myös pelkän upgreidauksen lisäksi toinenkin syy: Botswanassa satuttamani varvas esti minulta aktiiviurheilut, juuri ne, mitä Sambia ja sen sydämenä toimivat Victorian putoukset tarjoavat ympäristössään. Alunperin jo varaamani aamu-uinti vesiputouksen huipulla huimilla näkymillä varustetussa Devil’s Pool altaassa oli siis pakko perua, eikä muutenkaan vesiputouksen huimat urheilumahdollisuudet kiehtoneet, joten päätinkin käyttää aktiviteeteistä ylijääneet rahat itseni hemmotteluun.

Mutta koska Victorian putoukset ovat näkemisen arvoiset, lähdin yhtenä päivänä kahden matkaystäväni kanssa kiertämään niin Sambian kuin naapurimaa Zimbabwen puoleiset putoukset. Sambian puolella neljänkymmenen asteen kuuman kostea helle pakotti askeltamaan luonnonpuiston poluilla varsin maltillista tahtia (eikä varpaani olisikaan nopeampaa tahtia sallinnut), ja karun kuiva ympäristö ei tarjonnut luonnoltaan paljoa yllätyksiä. Kaiken lisäksi kuivan kauden aikaan Sambian puoleiset vesiputoukset olivat lähes kuivuneet kokonaan – poissa olivat valokuvissa näkemäni valtoimenaan suihkuavat putoukset, ja tilalla oli muutama hassu pikkunoro. Kauempaa saattoi kuitenkin nähdä vesimassojen valtavan voiman, mutta ne sijaitsivat kauempana Zimbabwen puolella.

Niinpä lähdimmekin hiljakseen kävelemään kohti Zimbabwen rajaa, ensin ylittäen jalkaisin kuuluisan Zambezi-joen yli kulkevan sillan, ja lopulta rajamuodollisuuksien jälkeen päätyen Zimbabwen Victorian putousten luonnonpuiston porteille. Tässä vaiheessa olimme kuitenkin jo niin nääntyneitä parin kilometrin kävelystä helteessä, joten luonnonpuistoon päästessämme suurimpana houkutuksena toimikin puiston ravintolan viilennyslaitteet – herkullisesta menusta puhumattakaan. Ravintola osoittautuikin leirisapuskojen jälkeen oikeaksi kulinariseksi yllätykseksi, ja pakko myöntää, että raikas fetasalaatti ei ole tainnut koskaan maistua näin hyvältä. Vielä kun lasiin kaadettiin kylmää etelä-afrikkalaista valkoviiniä, tuntui utopistiseltä, että olin Zimbabwen kaltaisessa maassa, ja nauttimassa tälläisista herkuista.

Vajaa pari tuntia kuluikin ravintolassa kuin siivillä jutustellen ja voimia keräillen, mikä tulikin tarpeeseen ennen Zimbabwen Victorian putousten patikointipoluille suuntaamista. Ensimmäisten parin sadan metrin jälkeen maisemat alkoivat muuttua yhä sademetsämaisiksi ja vesiputousten pauhu yhä kovemmaksi. Vesihöyry leijaili ilmassa viilentäen hellesäätä täydellisesti, samoin kuin varjopaikkoja tarjosi välillä hämyisään sademetsään sukeltava polku. Eikä pitkälle tarvinnut kävellä ennen kuin edessä avautuikin huimat Victorian putousten näkymät – tämä oli sitä, mitä olin etukäteen odottanutkin näkeväni! Kalliojyrkännettä pitkin syvyyksiin syöksyvät vesimassat nostattivat ilmaan sakean sumupilven, eikä niiden valtava voima jäänyt tuntumatta edes kauempaa tarkkailtuna. Näkymän mahtipontisuutta vain lisäsivät taustalla tummuva ukkostaivas ja sen lähettämät salamat. Kohta ukkoskuuron sateet sekoittuvat vesihöyrypilveen, ja olimme pian läpimärkiä. Mutta jostakin syystä se ei haitannut. Tuntui jotenkin vapauttavalta olla niin käsin kosketeltavasti yhteydessä luonnon kanssa – keskellä Zimbabwen sademetsää vesiputouksia ihailemassa.