Menu
Sri Lanka

Sri Lanka – Infopaketti

Sri Lanka

Sri Lanka – Vuosi toisensa jälkeen mieleni palaa takaisin tähän trooppiseen maahan ja eteeni piirtyy kuva tuon monipuolisen maan parhaista paloista: Kilometrejä pitkät kullanruskeat hiekkarannat jättikokoisine palmupuineen ja oransseine auringonlaskuineen. Entisaikojen mystiset temppelit ja buddha-patsaiden lempeät kasvot. Vehreät riisipeltomaisemat ja aamukasteessa välkehtivät teeplantaasit. Eläväiset kaupungit ystävällisine ihmisineen ja värikylläisine tanssiesityksineen. Lukuisat vesiputoukset ja hämmästyttävän kaunis luonto. Tienposkessa lymyilevat villit elefantit ja safariretket avojeepin kyydissä. Surffirannan letkeä elämänmeno ja yöllinen tähtitaivas. Ei siis ole mikään ihme, että Sri Lanka on yksi suosikkimatkakohteitani, sillä monipuolisempaa matkakohdetta saa hakea: maa on sopiva sekoitus rentouttavaa rantalomaa, unohtumattomia luontoaktiviteettejä, rikasta kulttuuria ja eksoottisia elämyksiä.

Oma matkani Sri Lankaan vei joitakin vuosi sitten Intian Delhistä Colomboon, josta aloitin kahden viikon seikkailuni Sri Lankassa. Ensimmäiseksi rentouduin muutaman päivän Marawilan autioilla hiekkarannoilla. Rantalomailun jälkeen suuntasin ylemmäs sisämaahan vieraillen norsujen orpokodissa Pinnawalassa ennen kuin otin tukikohdakseni Sigriyan. Sieltä tein päiväretkiä niin Sigiriyan kalliolinnoituksellePolonnarywan historiallisiin kohteisiin, Sigiriyan maaseudulle mangoja maistelemaan kuin Minneriyan luonnonpuistoon norsusafarille. Sigiriysta matkani kulki kultturelliin Kandyn kaupunkiin ja sieltä edelleen Nuwara Eliyan kauniisiin maisemiin. Nuwara Eliyasta poikkesin patikoimassa upeassa Horton Plains -luonnonpuistossa ennen kuin vuorossa oli pari yötä Yalan luonnonpuiston läheisyydessä. Viimeisenä kohteena oli surffiranta Mirissa valassafareineen, kunnes palasin takaisin Colomboon ja jatkoin matkaani Malediiveille.

Sri Lanka

Sri Lanka: Lennot ja liikkuminen

Kansainväliset lennot saapuvat Sri Lankan pääkaupunkiin Colomboon. Colomboon on lentoja myös mm. Intian Delhistä ja Malediivien Maleilta, joten samaan lomaan voi helposti yhdistää matkakohteen jos toisenkin. Sri Lankasta löytyy myös maan sisäisiä lentoja, mutta koska saari on sen verran pieni, ei matkoja välttämättä tarvitse taittaa lentäen – ja itseasiassa maitse kulkiessa pääsee parhaiten näkemään Sri Lankan ihmeet. Vaikka tienposkessa banaanipuiden lehtiä mutustelevat elefantit tai iloisesti vilkuttelevat pikkukoululaiset.

Suomesta järjestetään Sri Lankaan pakettimatkoja pääsosin saaren eteläkärkeen Hikkaduwan rannoille. Vaikka pakettimatkan nappaisikin, kannattaa silti ehdottomasti lähteä tutustumaan tarkemmin myös sisämaan ihmeisiin. Autokuskin palkkaaminen päiväksi onnistuu lähes mistä majapaikasta käsin vain ja toisena vaihtoehtona lyhyemmille matkoille toimivat eksoottisemmat tuktukit.

Jos taas mielii pidemmälle seikkailulle, kannattaa googlailla jo etukäteen paikallisia matkanjärjestäjiä. Sri Lankassa toimii lukuisia paikallisia matkailuyrityksiä (esim. Visit Sri Lanka Tours ja My Sri Lanka Tours), jotka tarjoavat valmiita reissupaketteja ja räätälöitäviä privaattimatkoja niin lyhyemmälle kuin pidemmällekin lomalle. Jos matka-aikaa ei ole paljoa, suosittelen ottamaan valmiin kiertomatkapaketin, jonka aikana pystyy helposti näkemään ja kokemaan maan parhaat palat, eikä paikan päällä tarvitse tuhlata aikaa kyytien metsästämiseen tai majapaikkojen varaamiseen. Jos aikaa taas on enemmän on Sri Lanka helppo ottaa haltuun myös omatoimisesti reissaten.

Paras tapa omatoimimatkailuun on vuokrata auto kuskin kera. Matka taittuu mukavasti ja samalla kuskilta kuulee takuulla kiinnostavia tarinoita maasta. Auton vuokraus kuljettajalla maksaa noin 50-70 dollaria päivältä, ja hintaan sisältyy niin bensat kuin kuskin ruuat ja majoitus. Lisäksi kuskille on hyvä jättää matkan päätteeksi tippiä. Jos vuokraat kuskin pidemmäksi ajaksi kuin muutamaksi päiväksi, kannattaa neuvotella sopiva pakettihinta. Auton kuskeineen voi vuokrata paikan päältä kyselemällä vaikka majapaikasta, suurin tarjonta on Colombossa. Jos taas haluaa jo etukäteen varata kuskin, kannattaa tsekata Tripadvisor, jonka Transport in Colombo osiosta löytyy monta palveluntarjoajaa arvosteluineen.  Autokyydin voi ottaa myös vain yhdensuuntaisesti, jos haluaa omaan reissuunsa enemmän joustavuutta.

Kokemisen arvoinen matkustustapa Sri Lankassa on ehdottomasti edes pieni pätkä junalla, sillä sympaattiset vanhat junat puksuttavat usein häkellyttävän upeissa maisemissa. Junaverkko on varsin kattava, mutta suosituin pätkä junakyytiin on Ellan ja Kandyn välillä. Reittejä ja lippuhintoja voi tarkastella täältä. Sri Lankassa on kattavat bussiyhteydet lähes minne vain, mutta kannattaa varautua vanhaan bussikalustoon, kiemurteleviin teihin ja läheltä piti -tilanteisiin. Täältä löytyy hieman tarkempaa tietoa busseista.

Sri Lanka: Majoitus

Sri Lankasta löytyy eritasoista majoitusta moneen eri makuun, varsinkin turistien suosimilla ranta-alueilla sekä Colombossa. Hotellikompleksien sijaan suosittelen kuitenkin suosimaan pienempiä perheomisteisia bed&breakfast -tyylisiä majapaikkoja, sillä niissä hinta-laatusuhde on usein hyvä ja lisäksi tunnelmallisempia paikkoja saa hakea. Esimerkiksi Kandystä löytyy lukuisia kauniissa siirtomaa-ajan rakennuksissa olevia B&B-paikkoja, joissa usein perhe asuu samassa rakennuksessa. Paikat toimivat kuin hotellit, mutta palvelu on varmasti aitoa ja sydemellistä. Esimerkiksi itse päädyin Kandyssä majapaikan ainoana vieraana sunnuntai-illalliselle perheen seuraan maistelemaan srilankalaisia makuja, eivätkä he edes halunneet veloittaa minulta tästä mitään.

Myös homestay-paikkojen tarjonta on nousussa Sri Lankassa, ja jo muutama yö paikallisen perheen vieraana voi antaa matkaasi aivan uudenlaista sisältöä. Esimerkiksi Duara Travelsin tarjoamissa paikoissa pääset majoituksen lisäksi osallistumaan mukaan paikallisen perheen arkiaskareisiin. Voit lukea lisää Duara Travels -kokemuksestani täältä.

 

Sri Lanka: Ruoka ja juoma

Sri Lankan ruokakulttuuri hurmaa takuulla kokeneemmankin reissaajan! Ruoka-annokset eivät vain kutittele makunystyröitä vaan lautaselle usein asetellaan kauniin värikäs kokonaisuus. Pääosassa kaikissa annoksissa on tulisuus, jota pehmennetään kookosmaidolla. Eikä mausteissa säästellä. Perinneruoka on rice’n’curry, useimmiten kalaversiona, mutta lisäksi kasvisvaihtoehtoja löytyy runsaasti. Ja ainakin itse muutuin lähes kokonaan kasvissyöjäksi Sri Lankan matkallani, niin herkullisia kasvisruuat olivat. Jos oikein muistan, yksi suosikkejani oli kottu roti kasvisversiona.

Sri Lankan matkan aluksi suosittelen suuntaamaan yhtenä iltana buffet-pöytien ääreen rohkeasti tutustumaan ja maistelemaan maan makuja, sitä kautta löysin nimittäin itse useita uusia herkullisia tulisia kastikkeita. Isommista kaupungeista löytyy erilaisia ravintoloita, mutta parhaimmat ruuat tarjoillaan usein pienemmissä paikallisten suosimissa paikoissa. Niissä kannattaa kuitenkin muistaa pyytää tulisuudeltaan miedompi versio annoksesta. Rantaravintoloissa taas on usein tarjolla päivän kalasaalis, mutta kannattaa hieman katsoa, kuinka kauan kaloja on pidetty näytillä auringossa.

Juomien puolesta Sri Lankassa jos missä kannattaa tutustua teekulttuuriin. Sri Lankalla on nimittäin pitkä historia yhtenä maailman parhaimmista teetuottajista, joten paikallista Ceylon-teetä on tarjolla kaikkialla. Janojuomaksi voi taas napata lähes mistä vain kookospähkinän – kannattaa kuitenkin huomioida, että kookoslajeja on useita ja niiden vesi maistuu hieman erilaiselta. Suosikkini oli jättikokoinen king coconut.

Ravintoloissa kannattaa muistaa jättää pieni tippi tarjoilijoille.

   

Sri Lanka: Aktiviteetit, nähtävyydet ja retket

Sri Lankasta löytyy niin historiallisia nähtävyyksiä ja kulttuurikohteita kuin lukuisia kauniita luontokohteita aktiviteetteineen. Suosituimmat nähtävyydet rajautuvat kultaisen kolmion alueelle akselilla Kandy, Polonnaruwa ja Anuradhapura. Alle on listattuna muutamia vaihtoehtoja:

  • Koe saaren kilometrejä pitkät kultahiekkaiset rannat esimerkiksi Hikkaduwassa, Negombossa, Bentotassa, Unawatunassa tai Arugam Bayssä
  • Näe Jami ul-Alfarin moskeija Colombossa
  • Lähde aamuvarhaisella valas- tai delfiinisafarille Mirissassa
  • Tee jeeppisafari ja bongaille villejä norsuja Minneriyan tai Yalan kansallispuistoissa. Yalassa voit myös spotata harvinaisen leopardin hyvällä tuurilla.
  • Patikoi Nuwara Eliyan upeissa luontomaisemissa
  • Vietä viikko surffileirillä Arugam Bayssä
  • Taita väli Ellan ja Kandyn välillä perinteisellä junalla ja vilkuile upeita maisemia avonaisista ikkunoista (ja oviaukoista)
  • Käy ihmettelemässä Buddhan kultahammasta Hampaan temppelissä Kandyssä
  • Tutustu Polonnaruwan raunioituneeseen temppelikaupunkiin
  • Tee retki Horton Plains luonnonpuistoon ihailemaan huimia näkymiä
  • Vieraile teeviljelmillä Ellassa
  • Tutustu entisaikojen kalliolinnoitukseen Sigiriyassa
  • Bongaile upeita vesiputouksia maan eri osissa reissatessasi
  • Viivy Gallen entisaikojen tunnelmaa huokuvassa  vanhassa kaupungissa
  • Ihmettele Anaradhapuran omituisen muotoisia stupia
  • Vieraile Dambullan luolatemppelissä
  • Bongaile surffareita ja vietä ilta reggaebaarissa Mirissassa
  • Lähde sukellus- tai snorklausretkelle
  • Osallistu kokkauskurssille
  • Vieraile maustetarhalla ja osta matkamuistoksi Sri Lankan makuja ainakin Ceylon-kanelin muodossa.
  • Tutustu siirtomaa-aikaiseen Kandyn kaupunkiin ja poikkea katsomaan värikästä tanssiesitystä
  • Patikoi aamuyöllä Adam’s Peakin huipulle ja todista upea auringonnousu tässä pyhiinvaelluspaikassa
  • Yövy paikallisen perheen luona ja tutustu riisiviljelmiin, kyläkouluun tai muuten vain paikalliseen elämänmenoon

Ajankohta ja matkan pituus

Sri Lankassa on läpi vuoden trooppinen lämmin ilmasto, ja päivälämpötila on normaalisti noin  28–31 °C. Paras ajankohta Sri Lankan matkalle on marraskuusta huhtikuuhun, jolloin on kaikista aurinkoisin ja kuivin jakso. Runsaimmat sateet ajoittuvat monsuunikaudelle touko-heinäkuulle. Vaikka trooppisissa lämpötiloissa ollaan, kannattaa huomioida, että korkeammalle sisämaahan mennessä esimerkiksi Ellan alueella aamulla lämpötilat saattavat tuntua viileiltä.

Ihanteellinen matka-aika Sri Lankassa on varmastikin kuukauden päivät, mutta esimerkiksi jo kahden viikon reissulla ehtii näkemään ja kokemaan kattavan palan Sri Lankaa. Jos aikaa on vain viikko, kannattaa ottaa yksi tukikohta, josta tehdä päiväretkiä tai muutaman päivän kiertomatka lähialueelle.

Sri Lanka: Pakkaaminen

Sri Lankassa eri uskonnot elävät sulassa sovussa, ja yleisesti lähes joka puolella Sri Lankaa turistit voivat kulkea normaalisti sään mukaan pukeutuen. Kannattaa kuitenkin huomioida, että monet srilankalaiset ovat arvoiltaan suhteellisen konservatiivisiä, joten pyllyshortsit ja napapaidat eivät ole kovin kunnioittava asu paikallisia kohtaan.  Konservatiivinen pukeutuminen on suotavaa erityisesti uskonnollisissa kohteissa vieraillessa, kun taas rantakohteissa pukeutuminen on vapaampaa. Oma luottoasuni Sri Lankassa koostui shortseista ja tee-paidoista, sillä maassa oli kauttaaltaan kuuman kostea sää koko matkani ajan. Temppelivierailuille täytyy peittää polvet ja olkapäät, jolloin shortsien päälle puin sarongin tai maksihameen, ja olkapäät peitin kevyellä huivilla.

Sri Lanka: Yksin vai yhdessä

Olin itse reissussa yksin, ja kaikki sujui paremmin kuin hyvin. Sri Lanka onkin erinomainen kohde yksinmatkaajalle, sillä maa on kauttaaltaan varsin turvallinen ja ihmiset ystävällisiä. Lisäksi turismi kasvaa Sri Lankassa vuosi vuodelta huimin harppauksin, joten matkalla törmää takuuvarmasti muihin soolomatkaajiin. Yksinmatkaillessa ainoana miinuksena on, että auton vuokrahinta kuin vaikkapa safarijeepin maksu on sama on kyydissä sitten 1 tai 4 henkilöä – yksin matkatessa maksat kaiken omasta pussistasi, ellet sitten saa matkalla reissuseuraa samoihin kohteisiin ja aktiviteetteihin.

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

24 Comments

  • siiri kiviharju
    1.11.2017 at 19:50

    Minulle ihan vieras matkakohde, mutta ihan uskomattoman kauniita kuvia taas! Todella mielenkiintoinen ja hyödyllinen postaus muutenkin. Minä en tiennyt kovinkaan paljon koko Sri Lankasta, vaikka moni tuttuni onkin sinne matkustanut. 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      3.12.2017 at 21:23

      Sri Lanka oli kyllä niin kiinnostava ja ihastuttava matkakohde kuin vain voi olla! Ja mukava kuulla, että postauksesta oli hyötyä ainakin mielenkiinnon herättämiseen! 🙂

      Reply
  • Merja / Merjan matkassa
    1.11.2017 at 20:49

    Sri Lankan matkoja olen joskus vilkuillut ja toivottavasti sinne vielä joskus pääsen. Työkaverini kävi pari vuotta sitten, mutta ei tykännyt. Olemme kuitenkin erityyppisiä matkailijoita, joten luulen että itse taas tykkäisin. Tämä oli todella hyvä ja hyödyllinen kooste, mikä täytyy kaivaa esiin kun oma matka ajankohtainen 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      3.12.2017 at 21:22

      Itse tykkäsin kyllä Sri Lankasta ja kovasti! Mutta niinhän se tahtoo olla, ettei kaikki pidä samoista kohteista – täytyy vain itse matkustaa paikan päälle tilanne toteamaan. 🙂

      Reply
  • Arja
    2.11.2017 at 17:57

    Olimme vuosi sitten ja kyllä tykästyttiin.Reput selässä paineltiin.Kaksi vanhaa raakkua jaksoi kiivetä Sigiriyallekin :)Vuokrasimme tuktukin kolmeksi päiväksi kuskin kera.Aika kiva kokemus 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      3.12.2017 at 21:19

      Sri Lanka on kyllä hieno kohde, jossa riittää nähtävää ja tekemistä! Ja ihanasti kuvailet reissuanne, sait hymyn huulilleni kun mietin tuota Sigiriyalle nousua – joka oli itsellenikin hieman rankka!

      Reply
  • Anna | Muuttolintu.com
    5.11.2017 at 23:23

    Itsellä kanssa kaipuu takaisin Sri Lankaan! Miten niin pieneen maahan voikin mahtua niin paljon. Silti, ei siitä meidän suosikkia tullut. Me reissattiin Sri Lankassa kolme kuukauden jälkeen Intiassa, ja se vaan tuntui kaikin puolin niin paljon… laimeammalta 🙂 Eikä pelkästään ruoka, vaikka srilankalaiset hoppersit oli kyllä herkkua. Kohokohdaksi jäi kiipeäminen Adams Peakille uudenvuoden aattona. Tehtiin myös uusia ystäviä, ja yövyttiin muutama yö paikallisen perheen luona, sekin oli mielenkiintoinen kokemus. Niitä rantoja lähtisin mielellään joskus lisää tutkailemaan! Pinnawelan norsujen orpokodista miun on pitänyt kirjoittaa blogiin, en kyllä itse sitä enää suosittelisi, sen verran huonosti siellä elefantteja kohdellaan 🙁

    Reply
    • Anna-Katri
      3.12.2017 at 21:00

      Uskon todella että Intian tulituksen jälkeen Sri Lanka voi tuntua vähän laimealta, mutta ehkäpä uusi reissu sinne ja maa näyttää teille parhaimmat puolensa. 🙂

      Reply
  • Heidi / Maailman äärellä
    6.11.2017 at 11:11

    Jo luettuani ensimmäisen kappaleen ajattelin, että haluan Sri Lankaan. Katsottuani kaikki kuvat, todellakin haluan Sri Lankaan. Ihana ja tosi monipuolisen hyödyllinen postaus. Jos tämän joulun matkaa ei olisi jo varattu, rupeaisin nyt heti katsomaan lentolippuja. Mutta illalla näytän tämän miehelleni ja ehkä sitten seuraavana jouluna Sri Lankaan. Kiitos siis tästä matkainspiraatiosta! <3

    Reply
    • Anna-Katri
      3.12.2017 at 20:59

      Sri Lanka on ihana joten en yhtään ihmettele! <3 Mahtavaa jos tästä saatte kipinän lähteä sinne reissulle, takaan että vastassa on upea ja monipuolinen matkakohde!

      Reply
  • Tää postaus oli kuin vastaus mun unelmiini. Meillä on kotona kauhea matkakuume seuraavaa kaukokohdetta miettiessä ja Sri Lanka on tällä hetkellä todella, todella vahvoilla. Sain monta ihanaa vinkkiä ja inspiraatiota tästä postauksesta, kiiiiitos <3
    Mitä mieltä oot, jos Sri Lankaan lähtee pariksi kolmeksi viikoksi, niin saadaanko monipuolisesti paljon irti maasta?

    Reply
    • Anna-Katri
      3.12.2017 at 20:55

      Mahtavaa kuulla! ♥ Ja ehdottomasti pari kolme viikkoa Sri Lankassa riittää, ja saatte kyllä siinä ajassa maasta monipuolisesti irti kun hieman etukäteen suunnittelette minne haluatte mennä. 🙂 Liian kiirettä ei myöskään paikan päällä kannata pitää.

      Reply
  • Katja / Lähtöselvitetty
    10.11.2017 at 10:54

    Kiitos tästä postauksesta myös mun puolesta – se tuli kuin tilauksesta! Laitoin heti linkin miehelleni, ja sun upeiden kuvien ansiosta sain vakuutettua hänelle, että juuri Sri Lankaan meidän pitää lähteä. Juuri eilen saatiin lentoliput ostettua tammikuulle eli epäilemättä sun juttu tulee luettua tässä vielä pariin kertaan.

    Reply
    • Anna-Katri
      3.12.2017 at 20:53

      Mahtavaa kuulla, että tämä postaus tuli juuri sopivaan hetkeen ja olette suuntaamassa Sri Lankaan! Oioi, pääsisinpä itsekin sinne vielä takaisin! Ihanaa reissusuunnittelua ja tulevaa matkaa teille! ♥

      Reply
  • Rosita - Matkaopas Vapauteen
    11.11.2017 at 03:57

    Kiitos, tämä oli kattava pläjäys! Sri Lanka aina välillä pulpahtaa mieleen yhtenä potentiaalisena tulevaisuuden reissukohteena. Tuntuu, että se onkin ollut viime vuosina jotenkin ihan uudessa nosteessa.

    Reply
    • Anna-Katri
      3.12.2017 at 20:51

      Sri Lanka on kyllä aivan huikea matkakohde, ja uskoisin sinun pitävän siitä juurikin reppureissuhenkisyyden vuoksi. 🙂

      Reply
  • Teija / Lähdetään Taas
    11.11.2017 at 14:36

    Wau, miten ihania kuvia taas kerran!
    Ja kiitos suuresti. Tämä täytyy pistää muistiin. Sri Lanka on matkalistalla ja tästä sainkin kattavan paketin 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      3.12.2017 at 20:49

      Kiva kuulla, kiitos Teija! 🙂 Sri Lanka on kyllä upea kohde, ja siellä riittä tekemista ja nähtävää vaikka kuinka pitkäksi aikaan.

      Reply
  • Sanna
    26.1.2018 at 15:18

    Kiitos mahtavasta kirjoituksesta ja ihanista kuvista! Sri Lanka on ollut omalla bucket listillani jo pari vuotta ja nyt vihdoin suunnittelemme sinne matkaa! Mikä oli matkasi ajankohta ja oliko silloin sadekausi?
    Haluaisimme matkustaa Sri Lankaan marraskuussa, mutta netistä löytyy ristiriitaista tietoa marraskuun olosuhteista. Toisaalla sanotaan, että marraskuuta on syytä välttää ja toisaalla taas, että marraskuu on hyvä matkustuskuukausi. Mitä sinä sanot tähän? Aikomuksemme on suunnata Colomboon, siitä etelään biitsille ja keskiosiin luonnonpuistoihin. En malta odottaa! 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      2.3.2018 at 17:59

      Kiva kuulla, että postaus tuli sopivasti ruokkimaan matkaunelmia ja -suunnitelmia Sri Lankaan. 🙂 Olin itse Sri Lankassa joulu-tammikuun vaihteessa ja silloin oli kyllä ihan täydellinen sää. Luottaisin Lonely Planetin arvioon matkustusajankohdasta, eli tämän perusteella marraskuu olisi oikein hyvä aika suunnata Sri Lankaan:
      https://www.lonelyplanet.com/sri-lanka/essential-information

      Reply
  • Sini
    27.2.2018 at 14:22

    Mua kiinnostaa sama juttu kuin Sannaa! Matkalle pitäis päästä loka-marraskuussa, ja juuri tuosta ajankohdasta sanotaan että sateista on, joka paikassa. Kun sitten taas jossain sanotaan että marraskuussa sinne olisi ihan hyvä mennä. Ja jossain lukee että lokakuussa tulee keskimäärin vähemmän vettä kuin marraskuussa. Mihin sitä nyt sitten luottaisi?

    Reply
  • Ritva Hämäläinen
    13.1.2019 at 23:22

    Hei!
    Mitä mieltä olet jos heinäkuussa menisi Sri Lankaan? Tai onko joku minnepäin siellä kannattaa mennä siellä silloin? Sattuisi vaan.olemaan heinäkuussa lomaa?. T: T:Ritva

    Reply
  • Milja
    22.1.2019 at 23:06

    Hei,
    En ole blogin ylläpitäjä mutta vastaan täältä sivusta!
    Itse olen menossa touko-kesäkuun vaihteessa Sri Lankaan, ja pohjois- ja itärannikolla on silloin aurinkoisinta, ja lämpötila pysyttelee 30 asteessa. Sama heinäkuussa!
    Itärannikon Trincomaleeta on sanottu Sri Lankan Malediiveiksi. Arugambay on surffarien mekka. Molemmilla ajattelin käydä!
    Tulin juuri edelliseltä reissultani Sri Lankalta, ja sen verran oli huikea maa, että täytyy päästä uudestaan. Nyt koluttiin etelärannikkoa, jossa Unawatuna kaikkine lähirantoineen nousi suosikikseni. Etelässä on sadekausi meidän kesän aikaan, mutta lämmintä silti riittää, joten ajattelin piipahtaa myös tutuilla huudeilla Unawatunassa.
    Jos aika antaa myöten,
    Ella-Kandy välin junamatka oli meidän reissun kohokohta. Vahva suositus!
    Ihanaa reissua,
    Terveisin Sri Lankaan hurahtanut reissaajatar

    Reply

Leave a Reply