Menu
Islanti

Reykjavik – Viisi vinkkiä viikonloppulomaan

Matka toteutettu yhteistyössä: Iceland Air. Sisältää mainoslinkkejä*.

Islanti Iceland Air

Helmi-maaliskuun vaihteessa piipahdin Reykjavikissä kolmen päivän ja kahden yön reissulla. Olin aivan super innoissani reissusta, sillä en ollut Islannissa aiemmin käynyt, vaikka olin siitä vuosi kausia haaveillut muiden häikäisevän upeita matkatarinoita kuunnellen ja kuvia katsellen. Kuitenkin, koska kyseessä oli vain viikonlopun päivien mittainen lyhyt visiitti, jännitin etukäteen hieman, ehdinkö noiden päivien aikana kokemaan maasta yhtään mitään pääkaupunki Reykjavikin lisäksi. Mutta onneksi pelkoni oli turha, sillä jo muutaman päivän aikana Islannista ehtii saamaan ripauksen sitä eksotiikkaa, mistä maa on kuuluisa, nimittäin tukikohdastani Reykjavikistä oli helppo tehdä päiväretkiä lähialueen upeille nähtävyyksille. Mutta varoitus – jo lyhyelläkin reissulla Islanti voi tehdä lähtemättömän vaikutuksen, ja reissun jälkeen haaveilet paluusta takaisin ja yhä suuremmille seikkailuille ympäri maata!

Jos siis ensimmäinen reissu Islantiin on suunnitteilla, mutta matkapäiviä ei ole kuin parin päivän verran, tässä muutamia täsmävinkkejä reissun suunnitteluun mielessä Reykjavik tukikohtana:

1. Lähde legendaariselle Golden Circle -kierrokselle

Kultainen kierros on ehdottomasti must-juttu Reykjavikistä käsin! Nimittäin tällä reissulla tulet näkemään Islannin parhaita paloja yhden päivän aikana. Kierros vie muun muassa Þingvellirin mannerlaattojen repeämispisteeseen, Haukadalurin toiselta planeetalta näyttävälle geysir-kentälle ja Gullfossin mahtipontisille vesiputouksille. Reitti on kokonaisuudessaan noin 250 km ja siihen kuluu noin 6-8 tuntia riippuen stoppien lukumäärästä (sekä sääolosuhteista). Helpoin tapa on varmasti hypätä valmiille järjestetylle kierrokselle *, joissa riittää valinnanvaraa sillä Golden Circle on kiistatta yksi Islannin suosituimpia retkiä. Omaan tahtiin nähtävyydet voi kiertää vuokra-autolla (klikkaa autonvuokraus hintojen näkemiseksi).

2. Suuntaa merelle – valassafarille tai lähisaarille

Islannin merissä polskii jättikokoisia valaita, ja jos onni suo, niitä pääsee näkemään veneestä käsin valassafarilla. Esimerkiksi Elding whale watching -yritys järjestää erilaisia safareita ympäri vuoden. Muita safarijärjestäjiä voit katsoa täältä *. Ja jos safarilla ei valaita näkisikään (kuten minä), niin tuon veneretken aikana pääsee kuitenkin ihastelemaan ja ihmettelemään Islannin erikoisia maisemia mereltä käsin, josta myös Reykjavik näyttää ihan erilaiselta. Jos valassafari ei nappaa, on Islannin rannikkoon mahdollista tutustua myös piipahtamalla vaikkapa piskuisella Videyn saarella, jonka kauniissa Viðey House -päärakennuksessa voi istahtaa kulinaristiselle lounaalle.

Islanti

3. Rentoudu Blue Lagoonin kuumissa lähteissä

Yksi käymisen arvoinen kohde Islannissa on ehdottomasti sen kuuluisa Blue Lagoon. Blue Lagoonin valtti on siis sen kuumat lähteet, joiden muodostamassa luonnon spassa pääsee pulikoimaan kylmässä ulkoilmassa 37-40 asteisessa vedessä. Lisäksi Blue Lagoonin veden sanotaan nuorentavan ihoa ja kuumien lähteiden höyryjen vaikutusta voi vielä tehostaa levittämällä kasvoille lafuunin valkoista terveysmutaa. Kuumien lähteiden ympärille on rakennettu modernit spa-puitteet uima-allasbaareineen ja saunaosastoineen, mutta silti maisemaan on jätetty sen luonnonmukainen karuus, jota maitomaisen vaaleanturkoosi vesi täydentää. Kaiken lisäksi Blue Lagoon on sopivasti Islannin kansainvälisen Keflavikin lentokentän läheisyydessä, joten sen voi kätevästi yhdistää joko lentokentältä Reykjavikiin menon yhteyteen tai toisinpäin.

Lue kokemuksestani Blue Lagoonissa täältä. 

4. Koe maaseudun rauha hevosen selästä

Islanti on tunnettu pienistä, mutta sitkeistä islanninhevosista, joten jos yhtään on heppakärpänen puraissut, kannattaa reissussa lähteä edes lyhyelle ratsastusretkelle näillä söpöillä karvapalloilla. Reykjavikin lähistöltä löytyy useita talleja ja hevosvaelluksille pääsee aina muutaman tunnin reissuista useamman päivän vaelluksiin. Itse vierailin vain halailemassa heppoja Laxnesin hevosfarmilla, mutta seuraavalla kerralla haluan ehdottomasti myös tölttäämään ympäri Islannin karun kauniita maisemia!

Hevostallien lisäksi Islannin karulta maaseudulta löytyy myös muita maatiloja, joissa osassa on myös turisteille suunnattuja ravintolapalveluita. Esimerkiksi Efstidalurin maatilalla pääsee nauttimaan autenttisia islantilaisia makuja suoraan maatilan antimista.

5. Tutustu Reykjavikin ravintolatarjontaan

Vaikka Reykjavik on kokonsa puolesta pieni, löytyy sieltä niin ravintoloita kuin menoa ja meininkiä moneen makuun. Kaupungissa on kiehtovia ravintoloita aina perinteisistä islantilaisherkkuja tarjoavista paikoista modernimpiin hipster-rafloihin, joten jos fermentoitu hai ei ole juttusi, ehkäpä burger&beer toimii kohdallasi parhaiten. Kiehtovin alue on vanha satama-alue, jonka värikkäitä rakennuksia on kunnostettu pienien putiikkien sekä ravintoloiden ja baarien käyttöön. Islantilaiset osaavat tunnetusti myös juhlia, joten yhtenä iltana Reykjavikissä voi käydä kurkkaamassa paikallista menoa esim. letkeässä Ananas Barissa tai menomekka Austurissa (jossa keskiyön jälkeen on lähes kaikki).


About Author

Seikkailumatkailija, naissoolomatkailun pioneeri ja yrittäjä Helsingistä. Reissaa maailman upeimpien reissukohteiden rinnalla tuntemattomissa paikoissa, joita ei valtamediassa näe. Tähän mennessä käytynä yli 130 maata ja tavoitteena vierailla niissä kaikissa. Haluaa samalla haastaa ennakkoluuloja ja rohkaista ottamaan askel oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

7 Comments

  • Iida in Translation
    10.6.2019 at 08:23

    Oi, Islanti! <3 Itse en ole sinne vielä päässyt ja tämä postaus ei kyllä taaskaan yhtään vähentänyt matkakuumettani! Toisaalta voisiko olla ihanampaa layover-kohdetta kuin päästä rentoutumaan hetkeksi Blue Lagoonin kuumaan lähteeseen <3

    Reply
  • Suvi / Suvin matkassa
    10.6.2019 at 19:06

    Kiitos, mahtavia vinkkejä! Pitääkin pistää tuo maatila majoitus korvan taakse kun lähdetään ensi syksynä Islantiin. Voisi olla tosi kiva juttu yöpyä yksi yö jossain tuollaisessa!

    Reply
  • Elina
    14.6.2019 at 13:16

    Islanti on kyllä yks ehdoton, missä täytyy päästä käymään. Varsinkin nuo hepat kiinnostavat, en oo ikinä ratsastanut ja tietenkin kuumat lähteet. Yritän bongata seuraavalla Pohjois-Amerikan reissulle stopover lentoja Islantiin, niin pääsee näkemään ja kokemaan tuota kauniin karua maata.

    Reply
  • Eeva / Eevagamunda-blogi
    15.6.2019 at 11:00

    Islanti on minun – niin kuin hyvin monen muunkin – kohdelistan kärjessä. Kiitti näistä vinkeistä! Reissuni olisi toteutuessaan juurikin muutaman päivän pyrähdys. Etenkin kultainen kierros ja Blue Lagoon olis koettava!

    Reply
  • Leena
    23.11.2019 at 10:47

    Kiitos vinkeistä, extemporematkat varattu
    Leena

    Reply

Leave a Reply