Menu
#YearInClarion / Arki matkojen välillä / Helsinki

Staycation – Pakomatka kodin arjesta

Kaupallinen yhteistyö: Clarion Hotel

Alkuvuodesta kun kerroin #yearinclarion-kampanjan tiimoilta majoittuvani Clarion Hotel Helsingissä yhteensä 100 päivää, oli useimpien reaktio tähän, että kuinka pystyisin tällaisena maailmanmatkaajana pysymään Suomessa noin pitkän ajan. No, sattuneesta syystä takana on nyt yli puoli vuotta eli reilut 200 päivää Suomessa ja staycation hotellissa jatkunut jo lähemmäs 70 päivää. Ja voin sanoa, että Suomessa oleilu on ollut sata kertaa helpompaa hotellihuoneesta kuin kotoa käsin! Nimittäin täällä Clarionissa elämäni on melkeinpä kuin yhtä staycationia arkipäivästä viikonloppuun, joten saan sentään hotellielämän kautta pientä matkailufiilistä tässä muuten pysähtyneessä maailman tilanteessa.

Tähän mennessä hotelliasumisen ehdottomia etuja kotiin verrattuna onkin ollut se fiilis, että on ikään kuin irtiotolla omassa kotikaupungissa vaikka ihan normaalia arkea täällä hotellissa elelen. Kun huoneeni kolmesta lattiasta kattoon olevasta isosta ikkunasta katselee edessä avautuvia maisemia niin Helsingin kaupungin ylle kuin kauas merelle, todistaen päivästä toiseen ikkunan takaa uuteen päivään heräävää Helsinkiä mitä upeimpien auringonnousujen säestämänä, tuntuu noina hetkinä hetkellisesti siltä että olen reissussa jossakin unohtaen tämän maailman tilanteen. Kun siihen päälle vielä lisätään hotellin muut edut runsaasta valmiista aamiaisesta huoneen siivoukseen ja avarista yleisistä tiloista 16. kerroksen näköalabaariin ja uima-allasalueeseen, niin ei voi muuta kuin nauttia hotelliarjesta täällä.

Kiinnostaako staycation ja irtiotto arjesta? Kurkkaa Clarionin Getaway-tarjous täältä!

Juuri vähän aikaa sitten mainitsinkin ystävälleni, että olen Helsingissä (tai Suomessa ylipäätään) tehnyt aiemmin aivan liian harvoin jos koskaan mitään Staycation tai Getaway-lomia, vaikka juuri tällaiset ihan vain yhden yön piipahduksetkin oman kotikaupungin hotellissa toisivat jo sitä kaivattua irtaantumista omasta kodista ja arjesta – kokonaisesta viikonlopusta (tai 100 päivästä) puhumattakaan. Ja vielä paremman tästä tekisi varmasti se, että yllättäisi läheisen pienellä viikonlopun irtiotolla yllätyslahjan muodossa ja näin antamisen ilon lisäksi saisi kaupan päälle laatuaikaa yhdessä. (Tämän idean taidankin ottaa heti käyttöön ja yllättää ystäväni ensi viikonloppuna).

Ja jos sielläkin olisi tarvetta pienelle viikonlopun irtiotolle arjesta, niin Clarionilla on tällä hetkellä menossa GETAWAY-tarjous, jossa majoituspakettiin sisältyy:

  • Yhden yön majoitus valitsemassasi huoneluokassa
  • Herkullinen aamiainen
  • Pullo talon kuohuviiniä 0,75l (alkoholiton vaihtoehto saatavilla)
  • Kuntosalin, saunojen ja kattouima-altaan käyttö

Ja jos irtiotosta haluaa vieläkin enemmän irti, voi illalliselle suunnata helposti hotellin alakerrasta löytyvään Kitchen & Table -ravintolaan (varaus kannattaa tehdä etukäteen) ja sitä ennen tai sen jälkeen ihastelemaan Helsingin upeimpia maisemia hotellin 16. kerrokseen Sky Room -baariin. Aamiaisen voi tilata huoneeseen etukäteen pientä lisämaksua vastaan, ja mikä olisikaan sen parempaa hotellilomassa kuin heräillä hitaasti uuteen päivään aamiaista hotellin sängystä käsin kylpytakki päällä nauttien. Santsikuppi kahvia kiitos!

Sama Getaway-tarjous löytyy muuten myös Clarion Hotel Aviapoliksesta!

About Author

Seikkailumatkailija, naissoolomatkailun sanansaattaja ja yrittäjä Helsingistä. Reissaa maailman upeimpien reissukohteiden rinnalla tuntemattomissa paikoissa, joita ei valtamediassa näe. Tähän mennessä käytynä yli 150 maata ja tavoitteena vierailla niissä kaikissa. Haluaa samalla haastaa ennakkoluuloja ja rohkaista kaikkia ottamaan askel oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

13 Comments

  • Mari/Kodinvaihtaja
    18.10.2020 at 19:21

    Etpä varmaan normivuonna olisi näin paljon nauttinut. Ja sama meille kaikille. Pienet huvit on isoja huveja. Päätettiin tänään miehen kanssa, että vaikka Etelä-Afrikan reissu peruuntuu, niin joku ex tempore get away juttu toteutetaan.

    Reply
  • Maapalloilija
    18.10.2020 at 19:30

    Mun unelma olis kanssa muuttaa hotelliin, kuulostaa liian hyvältä 😀 Tai jos nyt ainakin jonkun pienen staycationin järjestäisi alkuun.

    Reply
  • Staycation on mielestäni loistava tapa irrottautua arjesta. Ei sitä todellakaan tarvitse kauas lähteä. Kotona muistuu helposti mieleen to do -listat, mutta kun siirtyy nukkumaan hotellin lakanoihin, on rentoutuminen taattu. Ja olen samaa mieltä kanssasi, hotelliviikonloppu on loistava lahjaidea!

    Reply
  • Sä oot kyllä tosi onnekas, kun saat viettää tämän synkän kauden hotellissa kuin lomalla. Tiedätkö valittiinko sitä kolmatta Clarion-osallistujaa ollenkaan?

    Reply
  • Pirkko / Meriharakka
    19.10.2020 at 09:48

    Pitäisiköhän sitä oikeasti yrittää nyrjäyttää aivonsa siihen malliin, että hotellissa voisi olla ihan kodin lähelläkin kivaa … jotenkin, kun olen aina enemmän mieltänyt hotellin vaan “pakolliseksi tavaksi yöpyä jossain” silloin kun on kaukana kotoa, niin ajatus siitä, että jäisi Helsinkiin yöksi, kun kotiin on kymmenen kilometriä, ei ole oikein innostanut. Mutta näinä aikoina pitänee kohta ideoida jotain luultavasti uutta ja erilaista marraskuuhun, joten pitänee avoimin mielin miettiä myös sellaisia vaihtoehtoja, joita ei ennen ole harkinnutkaan!

    Reply
  • Annemaria/Samppanjaa muovimukista
    21.10.2020 at 22:30

    Mulla alkaa loma ensi kuussa ja kun on ilmeisemmin turha haaveilla mistään ulkomaanmatkoista, päätin, että täytyy matkustaa Suomen eri kaupunkeihin hotellilomille. Saa edes vähän reissufiilistä 🙂 Hyvät näkymät sulla.

    Reply
  • Katja
    22.10.2020 at 15:02

    Tuota hotellia on kyllä kehuttu niin paljon ja erityisesti allasta, että ehkä vielä jokin päivä…! Varsinkin näin pikkulapsiaikaan staycationit ovat kyllä enemmän kuin ihania! <3

    Reply
  • Enpä ole omalla paikkakunnalla yöpynyt hotellissa kuin hääyönä :D. Juuri tehtiin pieni getaway Helsinkiin, jossa yövyttiin Klaus K -hotellissa, ja tällainen pienikin irtiotto teki hyvää.
    Olen monesti haaveillut asuvani hetken hotellissa, mutta 100 päivän yöpymisurakka voisi tehdä tiukkaa. Kaipaisin ehkä eniten ruoanlaittomahdollisuuksia. Vaikka hotellin aamiaisella pärjää pitkälle iltapäivään, niin iltaisin tekisi joskus mieli ihan kokkailla vain itselleni jotain. En tiedä, kaipaako tuolla muuta 🙂

    Reply
  • Sanna I Seven Seas
    24.10.2020 at 15:00

    Mä tykkään Staycationeista! Tai ylipäätään olla yötä hotelleissa! Pystyn siis vallan mainiosti näkemään itseni myös asumassa hotellissa ja juuri maailmanympärimatkallakin en kokenut sitä lainkaan haasteeksi, koska rakastan erilaisia hotellihuoneita. Hotellihuoneen kompaktikoko, palvelut ja turvallisuudentunne on asioita mitkä hotelliasumisessa viehättää.

    Reply
  • Periaatteen Nainen
    24.10.2020 at 18:27

    Mä olen harkinnut lasten viemistä yksi kerrallaan Clarioniin – ne ihastuisivat varmasti uima-altaaseen yli kaiken.

    Reply
  • Eveliina | Korkkarit rinkassa
    24.10.2020 at 20:31

    Vielä viime vuonna kun olin ulkomailla yhteensä reilut sata päivää ja hotelleissa tuli oltua tuon tuosta, en olisi voinut kuvitellakaan vapaiksi viikonlopuiksi kotia parempaa paikkaa. Tänä vuonna mieli on kuitenkin muuttunut työreissujen ollessa lähes nollassa, joten tällainen rentouttava viikonloppu hotellissa voisikin olla oikein mainio vaihtoehto piristämään tavanomaista arkea. Näin paljon en kuitenkaan olisi halunnut ehkä lopulta viettää aikaa omassa kodissa tänä vuonna, haha. 😀

    Reply
  • hannamarielina
    25.10.2020 at 13:08

    Kuulostaa kyllä todella uniikilta kokemukselta tosiaan asua hotellissa pitkäaikaisesti. Mutta siinä on varmasti taas sellainen kokemus jota sitten vanhana muistella 😀 On kyllä itselläkin käynyt mielessä tehdä pieni staycation omaan kotikaupunkiin, mutta ehkä todennäköisemmin varmaan tulisi lähdettyä johonkin lähikaupunkiin. 🙂 Ehkä aamiaisella tulisi helpommin lähdettyä käymään jossain kotikaupungin hotellissa, kuin sitten ihan yöpymään.

    Reply
  • Tätä yhteistyötä on ollut kyllä mielenkiintoista seurata. Staycationit on ihan parhaita, niillä saa niin kätevästi pientä irtiottoa arjesta nopeasti ja helposti. Ei muuten yhtään huonompi tarjous, 99€ on todella kohtuullinen hinta Helsingin keskustassa.

    Reply

Leave a Reply