Terveiset Hobbitonista, Uudesta Seelannista

Pikatervehdys Uudesta Seelannista, Aucklandista! Saavuin tänne pari päivää sitten, ja päivät täällä ovat oikeastaan kuluneet nopeasti matkan tulevien stoppien käytännönjärjestelyjä hoitaessa. Joten hostellin hengailutilat ovat ainakin tulleet tutuksi, jos ei muuta! Auckland vaikuttaa kuitenkin varsin viehättävältä kaupungilta, joten onneksi tulen vielä tänne takaisin Uuden Seelannin kierroksen päätteeksi reilun kolmen viikon kuluttua.

Mutta jotta koko aika täällä ei kuluisi pelkästään nenä tietokoneen ruudussa kiinni, päätin yhtenä päivänä lähteä pienelle retkelle lähialueen yhdelle kuuluisimmista nähtävyyksista – Hobbitoniin! En ole koskaan ollut mikään Taru sormusten herrasta -fani ja aikoinaan katsoin elokuvatrilogian lähinnä entisen poikaystäväni vuoksi. Toki elokuva oli upeasti tehty, mutta ei se mitään sen suurempia tuntemuksia herättänyt. Ainoa asia mikä taisi jäädä elokuvista päällimmäisenä mieleen oli kuitenkin upeat lavasteet, varsinkin hobiittien asuinpaikka pikkuruisine kaninkoloilta muistuttavine asumuksineen, joita koristivat eri väriset ovet ja valtoimenaan kukkivat puutarhat.

Ja kun kerta Uuteen Seelantiin asti olin matkustanut, täytyihän minun päästä näkemään tämä suloinen hobiitti-kylä ihan omin silmin! Vaikka paikka itsessään on aikoinaan rakennettu pelkästään elokuvan lavasteiksi ja tänä päivänä se toimii vain turistinähtävyytenä, oli kierros hobiitti-kukkuloilla aivan ihastuttava! Koko kylä oli viimeistä piirtoa myöten mietitty ja minne tahansa katsoikin, saattoi maisemasta erottaa eri värisiä pyöreitä ovia ja ruohotupsujen keskeltä kohoavia savupiippuja. Ja mitä lähempää näitä asumuksia pääsi tarkastelemaan, sitä enemmän saattoi nähdä yhä uusia kauniita yksityiskohtia: koristeellisia postilaatikoita, kasvimaita työkaluineen, värikkäitä kukkia, ihkaoikeita perhosia, savupiipusta turputtavaa savua, tuulessa lepattavia pikkuruisia pyykkejä, polttopuupinoja, leipomoherkkuja ja kaikkea mahdollista muuta – koko paikka vaikutti siltä kuin siellä oikeasti asuisi kylällinen hobiitteja!

Taisinkin kulkea koko kierroksen valtava hymy kasvoillani, ja välillä hihkuin yhteen ääneen ruotsalaisen ja kiinalaisen turistin kanssa nähdessäni edessä jotakin vieläkin ihanampaa. Täällä tosiaan pääsi hetkiseksi unohtamaan koko ympäröivän maailman ja keskittymään lapsenomaisella tavalla tähän erikoiseen satumaahan. Välillä me aikuisetkin taidamme tarvita tällaisia hetkiä?