Menu
Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka – Infopaketti

Vuosi sitten aloitin maailmanympärimatkani Etelä-Afrikan Johannesburgista. Parin viikon Madagaskarin kierroksen jälkeen palasin takaisin Etelä-Afrikkaan ja reissasin niin Johannesburgissa, Durbanissa, Kapkaupungissa kuin maan länsirannikolla. Suuren osan Etelä-Afrikan reissupätkästäni tein omatoimisesti yksin, mutta viimeisenä päivänä Kapkaupungissa liittyin G-Adventuresin retkiporukkaan, jonka mukana matkasin Kapkaupungista Etelä-Afrikan länsirannikkoa pitkin overland truckilla Cederbergiin ja sieltä edelleen Namibian rajalle Gariep Riverille, ennen kuin matka jatkui Namibiaan. Tuon parin viikon aikana näin vain pintaraapaisun Etelä-Afrikasta, mutta se riitti vakuuttaamaan minut maan monipuolisuudesta. Etelä-Afrikka onkin ehdottomasti yksi niitä kohteita, jonne haluaisin palata uudelleen!

Monipuolinen matkakohde – Luontoa ja kulttuuria samassa paketissa

Kun minulta on kysytty, mitä Afrikan kohdetta suosittelen ensikertalaiselle, olen aina vastannut epäröimättä: Etelä-Afrikkaa. Siellä samasta maasta löytyy kaikki ja vähän enemmänkin mieleenpainuvan Afrikka-kokemuksen saamiseksi. Etelä-Afrikassa voi myös todella helposti yhdistää samaan lomaan niin luontoaktiviteettejä huikeiden safarien muodossa kuin kultturellimpaa kaupunkielämää viinitilavierailuineen ja tasokkaine ravintoloineen. Unohtamatta tietenkään maan monipuolista ja värikästä historiaa sekä lukuisia henkeäsalpaavan upeita maisemareittejä ja näköalapaikkoja. Etelä-Afrikka onkin ehdottomasti Afrikan monipuolisin matkakohde!

Jos aikaa ei ole koko Etelä-Afrikan läpi koluamiseen, suosittelen tukikohdaksi Kapkaupunkia, joka on maan (ja koko Afrikan) eurooppalaisin kaupunki. Sieltä voi helposti tehdä päiväretkiä lähialueen nähtävyyksille kuten esim. Pöytävuorelle, Robben Islandille, Hyväntoivonniemelle ja Boulders Beachille. Kapkaupungista käsin voi suunnata myös myös hankkimaan ensimmäisen safarikokemuksen lähialueen luonnonpuistoihin kuten Sanbona Wildlife Reserveen tai muihin yksityisiin puistoihin. Tietenkään ne eivät ole yhtä suuria kuin Etelä-Afrikan kuuluisin luonnonpuisto Kruger, mutta tarjoavat varmasti sitä oikeaa safarihenkeä jeepillä eläinten keskellä huristellessa ja uusia lajeja bongaillessa. Toki Kapkaupungista pääsee myös parin yön retkelle Krugeriin, mutta silloin suositeltavaa on napata maan sisäinen lento (bussimatka kestäisi ainakin noin 20 tuntia yhteenputkeen!). Kapkaupungista pääsee myös helposti piipahtamaan läheisillä viinialueilla, joista kuuluisin on Stellenbosch. Siihen kun vielä yhdistää upean maisemareitin Garden Routen ja kilometrejä pitkät hiekkarannat, voin taata, että loma Kapkaupungissa on tarjonnut matkailijalle parastaan!

Lennot ja liikkuminen

Etelä-Afrikan suurimpiin kaupunkeihin Johannesburgiin ja Kapkaupunkiin on useita lentovaihtoehtoja Suomesta yhdellä tai kahdella stopilla. Lensin itse Johannesburgiin Turkish Airlinesilla Istanbulin kautta. Maan sisäisiä lentoja on tarjolla useita, ja usein varsin edulliseen hintaan. Lentojen etsintään ja vertailuun kannattaa käyttää esim. Skyscanneria.

Hyvänä vaihtoehtona lennoille ovat Etelä-Afrikan useat bussireitit, sillä niitä käyttämällä pääsee näkemään pienempiäkin paikkoja. Käytin itse Intercape-firmaa, jossa lippujen ostaminen hoitui näppärästi netistä ja kokemus oli oikein hyvä. Bussi kulki ajallaan, ja pitkä bussimatka taittui kätevästi tilavassa ja modernissa bussissa. Matkan varrella pysähdeltiin muutamia kertoja hankkimaan eväitä ja jaloittelemaan. Intercape ja vastaava bussifirma Greyhound reissaavat ristiin rastiin ympäri Etelä-Afrikkaa sekä myös naapurimaita. Niiden lisäksi Johannesburgin ja Kapkaupungin välillä kulkee Baz Bus, jonka ehdoton etu on bussin hop on – hop off -periaate, eli voit taittaa tuon pitkän matkan jäämällä halutessasi matkan varrella kyydistä pois tutustumaan eri kohteisiin ja sitten taas jatkaa matkaa kun siltä tuntuu. Erityisesti rinkkamatkailijat suosivat tätä!

Etelä-Afrikassa on myös rautatieverkosto, mutta junayhteyksiä ei ole niin paljoa kuin mitä bussireitit tarjoavat. Budjettimatkailijan kannattaa tsekata esimerkiksi Shosholoza Meyl -junafirman reitit huokeine hintoineen, kun taas elämysmatkailija saattaa haluta panostaa kuuluisaan luksusjunaan Pretorian ja Kapkaupungin välillä (Bluetrain).

Jos vasemmanpuoleinen liikenne ei jännitä, on auton vuokraaminen oiva tapa nähdä Etelä-Afrikkaa. Näin liikkumaan pääsee minne vain haluaa ja oman aikataulun mukaan. Etelä-Afrikassa on oikein hyvät tieverkot, tosin ajokulttuuri on ronskimpaa eurooppalaiseen tyyliin verrattuna. Kannattaa kuitenkin huomioida, että Etelä-Afrikassa välimatkat ovat todella pitkiä! Kaupungissa Uber on helppo ja edullinen tapa liikkua, myös taksit ovat varsin luotettavia kun ne on tilattu etukäteen.

Majoitus

Ympäri maata löytyy lukuisia majoitusvaihtoehtoja aina hulppeista viiden tähden luksusresorteista backpackereiden minimalistisiin hostelleihin. Ja kaikkea siltä väliltä! Itse yövyin Johannesburgissa ennen Madagaskaria lentokentän läheisessä kodinomaisessa Blue Mango Lodgessa ja myöhemmin takaisin tullessani kaupungin sykkeessä Curiosity Backpackers hostellissa. Durbanissa majapaikakseni valikoitui Smith’s Cottage niminen perheen pyörittämä majatalo, missä parhautta oli kyllä ihana ja auttavainen perhe! Kapkaupungissa vietin vajaan viikon Atlantic Point Backpackers hostellissa ennen kuin siirryin Once in Capetown hostelliin. Molemmat näistä olivat oikein kivoja reppureissaajalle – siistejä ja sosiaalisia paikkoja!

Riippuen omasta matkustustyylistä ja budjetista, Etelä-Afrikasta löytyy varmasti sopiva majapaikka omaan makuun. Suosittelen kuitenkin kurkistamaan myös kotimajoitusta tarjoavat paikat (esim. AirBnb) sillä sitä kautta voi parhaimmassa tapauksessa saada paikassa asuvan vinkit oman loman suunnitteluun sekä kuulla tarinoita maassa asumisesta. Erityisesti Garden Routen varrelta löytyy useita pieniä pikkukyliä ja niissä kotimajoitus voi olla lähes ainoa vaihtoehto.

Ruoka ja juoma

Etelä-Afrikka on kuuluisa erityisesti viineistään! Eli jos maahan suuntaan, kannattaa ehdottomasti vierailla viinitiloilla maistelemassa satoa suoraan tilalta. Stellenboschin viinialue on yksi maan kuuluisimmista, ja upeiden maaseutumaisemien lisäksi Stellenboschin kylä on näkemisen arvoinen, sillä siellä kaikki rakennukset ovat valkoisia. Jos aikaa on, kannattaa siellä ehdottomasti yöpyä ja vaikka jatkaa viinikulttuuriin tutustumista kylän pienissä viinituvissa. Kapkaupungin turistikojuissa ja majapaikoissa myydään lukuisia erilaisia viinitilakierroksia, niin puolen päivän kuin kokopäivänkin retkiä. Niihin saattaa kuulua myös niin runsaampaa lounasta kuin dinneriä, tai sitten viinille sopivia maistiaisia kuten erilaisia juustoja ja lihoja.

Etelä-Afrikassa on runsas ja monipuolinen ruokakulttuuri, ja varsinkin isommista kaupungeista löytyy monen monta erilaista ja erikoista ravintolaa. Etelä-afrikkalaiset rakastavat barbequeta eli braaita, ja näitä lihapanotteisia ravintoloita löytyykin lähes mistä vain. Voit myös bongata paikallisia viettämässä leppoisaa braai-picniciä lähes minä päivänä vain vaikka lähipuistosta. Kapkaupungissa kukoistaa myös terveysruokabuumi, ja supersmoothieita ja avocadoleipiä löytääkin sieltä helposti lähes mistä vain. Mutta Etelä-Afrikan kiistaton ruokaherkku on mielestäni Biltong-nimiset kuivatut lihapalat! Niitä löytyy perinteisempänä versiona siasta ja naudasta, mutta kokeilemaan pääsee myös erilaisia savannineläimiä kuten antilooppeja, puhveleita ja jopa seepraa. Oma suosikkini oli ehdottomasti chilillä maistettu tulinen beef biltong, jota hamstrasimmekin matkaystävieni kanssa välipalaksi mukaan pitkille bussimatkoille – kuivatut lihapalat kun säilyivät moitteettomana kovassa helteessäkin.

Aktiviteetit, nähtävyydet ja retket

Etelä-Afrikassa riittää kokemista ja nähtävää vaikka kuinka! Riippuen kuinka paljon aikaa on käytettävissä, kannattaa matkaan ainakin yhdistää afrikkalaista luontoa eläinsafareineen, kulttuuria ja historiaa värikylläisissä kaupungeissa sekä upeita maisemia näköalapaikkoineen. Alla listattuna muutamia vaihtoehtoja, joista en itsekään ehtinyt kaikkea kokemaan:

  • Tee safari Krugerin luonnonpuistossa ja vieraile myös pienemmissä luonnonpuistoissa bongailemassa eläimiä (esim. Addo Elephant National Park ja Kgalagadi Transfrontier Park)
  • Viivy Kapkaupungissa ja nauti kaupunkiloman lisäksi lähialueen nähtävyyksistä
    • Tutustu Apartheidien traagiseen historiaan vierailemalla ainakin Robben Islandilla
    • Kiipeä Pöytävuorelle ja katsomaan auringonlaskua Lion’s Headille
    • Vietä päivä Kirstenbochin puutarhassa
    • Näe pikkupingviinit Boulders Beachillä
    • Vieraile Hyväntoivonniemellä
    • Vietä päivä Waterfrontin kahviloissa ja putiikeissa kierrellen
    • Osallistu sunnuntaimarkkinoille
  • Tee viininmaisteluretki viinitiloille, ainakin Stellenboschiin
  • Tee road trip Garden Routea pitkin
  • Osallistu ohjatulle pyöräretkelle Johannesburgin Sowetossa ja tutustu paikalliseen taiteeseen graffitteineen
  • Vieraile Drakensberg Parkin häikäisevän upeissa vuoristomaisemissa
  • Kokeile surffaamista (kokeneemmille Dungeons ja aloittelijoille Jeffrey’s Bay)
  • Maistele viinejä ja tuijottele upeaa tähtitaivasta Cederbergissä
  • Patikoi Blyde River Canyonin upeissa luontomaisemissa
  • Kokeile extreme-lajeja (esim. laskuvarjohyppy, benji-hyppy, ziplining, parasailing, sandboarding, sukellus valkohaiden kanssa…)
  • Yövy teltassa luonnonpuistossa ja kuule Afrikan villin luonnon öiset äänet
  • Maista Biltong-lihapaloja eri mauissa ja valitse suosikkisi
  • Suuntaa Kalaharin reunalle maan luoteiskulmaan ja vieraile Orange Riverillä
  • Näe Jakaranda-puiden sinivioletti kukkaloisto loka-marraskuussa
  • Vieraile Durban Beachfrontilla ja bongaile surffareita
  • Jatka matkaa naapurimaihin Mosambikiin, Swazimaahan, Lesothoon, Namibiaan, Botswanaan tai Zimbabween.

Ajankohta

Etelä-Afrikassa vuodenajat ovat päinvastaiset Suomeen verrattuna, eli se on täydellinen paikka paeta esimerkiksi Suomen talvea paukkupakkasilla. Etelä-Afrikassa ilmasto on ympäri vuoden miellyttävä, tosin talvikausina yöt voivat olla viileitä, mikä tulee ottaa huomioon varustuksessa varsinkin jos aikoo telttailla. Etelä-Afrikan kevät (eli meidän syksy) on luontomatkailijan parasta aikaa, sillä kukkaloisto on huipussaan. Kesäkaudella taas safareilla voi bongailla pieniä eläinvauvoja! Vilkkain turistiajankohta on joulu-tammikuussa, jolloin hinnat ovat korkeammat.

Kuukausi Etelä-Afrikassa (tai jopa pidempi aika) on ihanteellinen, jos maasta haluaa nähdä monta eri kolkkaa. Kahdessa viikossa ehtii hyvin kokemaan Kapkaupungin lisäksi Krugerin luonnonpuiston safarit sisäisten lentojen turvin. Viikko taas riittää Kapkaupungin päänähtävyyksien ja lähialueen näkemiseen.

Pakkaaminen

Etelä-Afrikassa kannattaa suosia kerrospukeutumista, sillä aamut ja illat voivat olla viileitä, mutta päivät helteisiä. Lisäksi rannikolla tuuli voi välillä yltyä kovaksi yhdessä hetkessä. Safareille ja luontokohteisiin kannattaa pakata mukaan peittäviä, mutta silti hengittäviä vaatekertoja – vaikka Etelä-Afrikassa ei ole malariaa, voivat hyttyset silti kiusta. Kaupunkikohteissa pukeutuminen on rentoa varsinkin rannoilla, ja kaupungeissa vastaan tulee laaja kirjo eurooppalaiseen tyyliin pukeutuneita trendikkäitä ihmisiä. Vaikka pukeutumiskulttuuri on rentoa, suosisin silti naisena kaupungin kaduilla kulkiessa tai sunnuntaimarkkinoille osallistuessa hieman peittävämpää asua kuin minishortseja, esimerkiksi kesämekot ovat oivallisia kaupunkioloihin. Luontokohteisiin tutustumisessa ja patikoidessa mukavat sporttivaatteet ja -kengät ovat ehdottomia.

Yksin vai yhdessä

Itse tein suurimman osan Etelä-Afrikan matkapätkästäni omatoimisesti yksin, eikä ongelmia ollut missään. Yksinmatkailevalle naiselle Etelä-Afrikka onkin yksi Afrikan helpoimmista matkakohteista. Silti sielläkin kannattaa huomioon ottaa oma turvallisuus ja esimerkiksi kaupungeissa ryöstöt ovat yleisiä siinä missä monissa muissakin suurkaupungeissa maailmalla. Isoimmissa kaupungeissa Kapkaupungissa, Johannesburgissa ja Durbanissa on turisteille hyvin soveltuvia turvallisia alueita, mutta niistä löytyy myös hieman turvattomia naapurustoja, jonne ei kannata lähteä yksin tutustumismatkalle. Lisäksi kaikkialla kannattaa välttää pimeällä yksin ulkona liikkumista. Muuten kaupungeissa pärjää siinä missä muuallakin maailmassa, kun pitää silmät auki, eikä varustaudu bling bling -lookiin kultakoruineen ja merkkilaukkuineen.

Bussikyytejä tarjoavat firmat ovat luotettavia, mutta bussiasemilla kannattaa pitää tavaroistaan huolta eikä jättää bussissa käsimatkatavaroitaan hetkeksikään vartoimatta muiden matkalaisten vuoksi (esimerkiksi itse yksin matkalla ollessa lukitsin reppuni tuolin jalkaan vessakäynnin ajaksi). Vuokra-autolla kulkiessa autoon ei kannata jättää koskaan arvotavaroita, eikä edes pienen pysähdyshetken ajaksi mitään nähtäville, sillä autoryöstöt ovat yleisiä jos houkutuksia auton sisältä näkyy.

Sanoisinkin, että Etelä-Afrikka on oikein soveltuva kohde yksinmatkailijalle, mutta Etelä-Afrikassa reissaa myös monia ryhmämatkoja järjestäviä firmoja, joiden kautta kokemuksia ja myös kustannuksia pääsee jakamaan muiden reissuhenkisten ihmisten kanssa. Itse lähdin Kapkaupungista G-Adventuresin mukana 5 viikoksi seikkailemaan läpi Afrikan kohti Nairobia, ja tuo reissu on ollut yksi parhaimpia maailmanympärimatkani aikana.

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

21 Comments

  • Noora
    3.10.2017 at 15:37

    Ihanaa, kiitos vinkeistä! Matka Etelä-Afrikkaan tiedossa marraskuussa! 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      4.10.2017 at 07:01

      Mahtavaa, ihanaa matkaa sinulle! Siitä tulee upea reissu! <3

      Reply
  • Heidi / Maailman äärellä
    5.10.2017 at 09:03

    Aivan ihania vinkkejä Etelä-Afrikkaan, joka on tässä jo muutaman vuoden kummitellut mielessäni. Joulun aikaan (joka ikävästi on se kallein aika) minulla on aina pitempi loma, joten tämän laitan nyt oikeasti harkintaan joulukohteeksi. Tämän vuoden joulu on jo varattu Indonesialle mutta ensi vuonna. Safarille on nimittäin pakko päästä – eikä Kapkaupunki ja Etelä-Afrikan viinitilatkaan kuulostaa yhtään huonoilta <3.

    Reply
    • Anna-Katri
      5.10.2017 at 18:07

      Mahtavaa kuulla että tästä sai inspistä! Etelä-Afrikka on kyllä aivan mahtava Afrikan kohde juuri monipuolisuuden vuoksi, siellä ei käy varmasti aika pitkäksi kun nähtävää ja tehtävää riittää. 🙂 Ja kysele toki ihmeessä lisää, jos joku asia jäi mietityttämään. Ja ihanaa tulevaa Indonesian matkaa sinulle, vuoden vaihde on kyllä parasta aikaa olla poissa juuri synkimmän talven aikaan!

      Reply
  • Susanna
    6.10.2017 at 01:23

    Etelä-Afrikassa olisi kiva käydä ja ihailla maisemia (sekä villieläimiä) vaikkapa junan kyydistä. Mites muuten malarialääkitys ja rokotteet?

    Reply
    • Anna-Katri
      6.10.2017 at 07:35

      Junamatka olisi varmasti hieno elämys! Itselläni on kaikki maailman rokotteet olemassa, joten en nyt muista ulkoa mikä Etelä-Afrikan tilanne onkaan, mutta kannattaa aina tsekkailla tilanne rokote.fi sivuilta! Siellä myös kerrotaan malarialääkityksen tarpeesta.

      Reply
  • Suunnaton
    8.10.2017 at 21:22

    Olipa kiva kooste! Olen miettinyt ensimmäiseksi Saharan eteläpuolisen Afrikan kohteeksi joko Namibiaa tai Etelä-Afrikkaa. Tästä tuli kivoja vinkkejä jälkimmäiseen! Ainakin safari olisi koettava, mutta siinä sivussa toki myös muuta.

    Reply
    • Anna-Katri
      10.10.2017 at 07:48

      Namibian ja Etelä-Afrikan voi itseasiassa hyvin yhdistää samaan matkaan, varsinkin jos valitset Kapkaupungin tukikohdaksi. 🙂 Ja mahtavaa, että nämä vinkit kiinnostivat!

      Reply
  • Sateenmuru
    9.10.2017 at 10:52

    Etelä-Afrikka on todellakin upa maa, hieno kooste! Vietin siellä pari vuotta sitten talven (joulu-helmikuu), ja kuten totesitkin, maa on niin monipuolinen, että parkinkin kuukauden jälkeen jäi sellainen tunne, että olin ehtinyt vain raapaista pintaa. Paljon jäi näkemättä, joten palaisin mielelläni sinne uudestaan milloin vain.

    Reply
    • Anna-Katri
      10.10.2017 at 07:45

      Oioi, olisipa ihana suunnata nyt Etelä-Afrikkaan talvea karkuun joulu-helmikuuksi! Sinulla on varmasti ollut mahtava reissu siellä! Mutta onneksi aina voi palata takaisin, siitä tässä itsekin haaveilen. 🙂

      Reply
  • Nanna
    9.10.2017 at 22:10

    Itse kävin kapkaupungissa toukokuussa ja voisin palata sinne milloin vaan! Aivan ihana kaupunki! Eikö sulla ollutkin haaveena ehkä asua siellä joskus? Stellenbosch ja Mariannen viinitila olivat kyllä vertaansa vailla, ne maisemat!

    Reply
    • Anna-Katri
      10.10.2017 at 07:40

      Jep, voisin myös palata sinne milloin vain! Ja tosiaan, Kapkaupunki on juuri yksi niistä paikoista maailmalla, jossa voisin kuvitella asuvani. 🙂

      Reply
  • Katariina
    12.10.2017 at 22:22

    Voihan Etelä-Afrikka! Ihastuin kovasti maahan reissullamme, mutta eihän sitä viikossa ehdi kuin raapaista pintaa, joten uudestaanan tuonne täytyy joskus päästä. Just tossa joku päivä mietiskelin, että Etelä-Afrikka voisi olla aika passeli vaihtoehto sellaiselle hiukan pidemmälle (tyyliin pari kuukautta) irtiotolle töistä. Malarianestolääkkeestä kun joku yllä kyseli, niin meille ainakin lääkäri kirjoitti reseptin Krugerin takia. Mutta kannattaa tottakai tsekata omalta lääkäriltä.

    Reply
    • Anna-Katri
      13.10.2017 at 15:33

      Etelä-Afrikka on kyllä ihanan monipuolinen! Ja tosiaan siellä voisi helposti kuluttaa useamman kuukauden ja silti jäisi nähtävää seuraavallekin reissulle. 🙂 Malarian osalta tosiaan kannattaa aina tsekata omalta lääkäriltä, riskiarvio kun maan eri osiinkin voi olla hyvin erilainen omasta matkasta, reitistä ja reissutavasta riippuen.

      Reply
  • Suvi
    23.10.2017 at 06:03

    Oli ihana lukea Etelä-Afrikka -kokemuksistasi! Menetin sydämeni Etelä-Afrikalle seitsemän vuotta sitten, jonka jälkeen reissuja sinne on kertynyt parikymmentä. Minulla on onni olla työssä, joka mahdollistaa sinne reissaamisen. Omissa suunnitelmissa viettää jatkossa puolet vuodesta Etelä-Afrikassa. Olethan jo Suomi-Etelä-Afrikka -seuran jäsen? Meillä on myös FB-sivut. Suomessa asuu paljon ihania eteläafrikkalaisia, jotka kokoontuvat aina välillä ja me suomalaiset EA-fanit pääsemme mukaan 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      31.10.2017 at 20:20

      Oo, olet onnekas kun noin usein olet päässyt sinne matkailemaan! Onni on todella työ joka mahdollistaa matkailun, joko työn tai loman puolesta. 🙂 En muuten ole vielä jäsen, täytyykin kurkata ryhmä tässä jossakin välissä!

      Reply
  • Saija
    19.11.2017 at 19:27

    Kiitos kattavasta postauksesta! Olen tammikuussa lähdössä yksin Etelä-Afrikkaan kahdeksi kuukaudeksi ja hyvin paljon saman tyyppinen reissu suunnitteilla. Haluaisin ehdottomasti tutustua myös paikallisiin, niin olisin kysynyt mitä kautta löysit muita majoituksia kuin hostellit tai Airbnb? Esim Durbanin majoituksen? Linkki ko. sivuille ei toimi. ?

    Reply
    • Anna-Katri
      3.12.2017 at 20:28

      Ihana matka tulee sinulle varmasti, pari kuukautta tuolla on ihanteelinen aika kun nähtävää on niin paljon! ♥ Varaan majapaikkani usein booking.com, hotels.com tai hostelworld.comin kautta. Jotkut paikat ovat löytyneet pelkästään tripadvisorista ja silloin olen majapaikaan suoraan yhteydessä. Onpas tylsää jos linkki ei enää toimi, täältä onneksi näytti ainakin vielä löytyvän: https://www.finnish.hostelworld.com/hosteldetails.php/Smiths-Cottage/Durban/6532

      Reply
  • jorma
    25.12.2018 at 12:36

    elikkä olet hotelliasukas, eli et omatoiminen matkaaja, kiitti opastuksista mutta jätän väliin

    Reply
    • Anna-Katri
      27.12.2018 at 16:30

      Omatoimisesti kyllä reissasin Etelä-Afrikassa hostelleissa yöpyen, joten outoja johtopäätöksiä sinulta. 😀 mutta joo kukin tavallaan!

      Reply

Leave a Reply