Hyppy yrittäjän elämään – Elämänmuutos, josta aiemmin vain unelmoin

Vihdoinkin pystyn sen avoimesti kertomaan. Nimittäin sen, että olen hypännyt turvallisesta päivätyöstä täysipäiväiseksi yrittäjäksi! En tiedä, mistä aloittaisin kertomaan tätä käännettä elämässäni, mutta ajatus tästä suuresta muutoksesta taisi jäädä kypsymään mieleeni maailmanympärimatkallani.

Tuon matkan jälkeen takaisin Suomeen ja vanhaan arkeen palatessani tunsin jonkun piston sydämessäni. Olin reissun aikana muuttunut ihmisenä valtavasti, mutta reissun jälkeen palasin takaisin tuttuihin kuvioihin aivan kuin en olisi matkalla ollutkaan. Vaikka kuukausia kului, tuntui siltä, etten sisimmässäni sopeutunut takaisin vanhaan elämääni, vaikka näennäisesti sitä ulkoisesti suoritinkin kuten ennen.

Nimittäin maailmaa kiertäessäni olin tavannut ihmisiä, jotka olivat hypänneet perinteisen palkkatyön oravanpyörästä kuka osa-aikaiseksi työntekijäksi, kuka maailmaa kiertäväksi nomadiksi ja kuka oman elämänsä lady-bossiksi. He olivat oman elämänsä herroja ja rouvia, niitä jotka määrittelivät itse työpäivänsä ja niiden sisällön. He reissasivat maailmalla ja juurtuivat sinne missä mieli sillä hetkellä lepäsi. Ja jatkoivat taas matkaa jos siltä tuntui.

Hetkellisesti tunsin pientä kateutta näille rohkeille ihmisille, jotka olivat uskaltaneet heittää tutun ja turvallisen, sen perinteisen elämän mallin syrjään, ja lähteneet toteuttamaan unelmiaan. Tiedän, heidät tavatessani minäkin olin toteuttamassa unelmaani, maailmanympärimatkaani, mutta heihin verrattuna oma unelmani oli vain hetkellinen. Heillä se oli pysyvä, se oli elämäntapa, elämäntyyli, jossa he pystyivät toteuttamaan itseään juuri niin kuin halusivat.

Suomeen palatessani huomasin ajattelevani, “Kunpa minäkin”. Mutta sitten totesin itselleni, että ei, minun konsultin päivätyö oli niin kiinteästi Suomessa, ettei siitä mitenkään hypättäisi diginomadin maailmaan. Ja täysipäiväiseen yrittäjän elämään tarvittaisiin vähintäänkin suuri innovaatio, josta lähtisi rakentamaan itselleen bisnestä, ja eihän minulla sellaista takataskussa ollut nyt ja tuskin tulisi olemaan tulevaisuudessakaan. Yksinäisinä pimeinä iltoina Suomessa itkin itseni uneen siitä, että miksi olin valinnut tällaisen elämän, tai miksi tällainen tavallinen uraelämä oli valinnut minut. Tunsin itseni epäonnistujaksi, sellaiseksi nyhveröksi, joka jumitti kiinni tutussa ja turvallisessa, kun ei ole keksinyt ratkaisua siitä irti pääsyyn.

Tähän elämään, jonka olin vuosia sitten valinnut, olisi nyt tyytyminen. Make the most of it ja sitä rataa. Aloin vakuuttaa itseäni siitä, että minulla oli oikeasti hyvä työ ja elämä Suomessa, josta pitäisi olla kiitollinen, miksi siis yrittäisin väkisin tavoitella jotain sellaista, mitä en edes osannut konkreettisesti määritellä ja sanoiksi pukea. Minulta puuttui oman elämäni tulevaisuuden tavoite ja siihen tähtäävä toimintasuunnitelma. En vain yksinkertaisesti tiennyt mitä halusin isona tehdä. Ja jossakin vaiheessa en tainnut enää edes tietää kuka olin ja mistä elämässäni nautin. Kunhan vain suoritin menemään arkea päivästä toiseen.

Mutta viime keväänä kaiken yhteen kasaantuneen kiireen, stressin, sairauksien ja matkojen keskellä jouduin pysähtymään miettimään, jaksaisinko tällaista elämänmenoa enää kuinka kauan. Huomasin polttavan itseäni molemmista päistä, ja kaiken lisäksi en ollut enää tyytyväinen elämääni tai itseeni, vaikka kuinka niin yritin itselleni ja muille uskotella. Jotain oli tehtävä. Ja lopulta kaiken seurauksena irtisanoin työn, asunnon ja poikaystävän. Kesän elin elämää ilman huolta huomisesta, hukutin sydänsuruni reissaamalla maailmalla, mutta syksyllä palasin takaisin Suomeen velvollisuuksien pariin.

Aluksi olin innoissani uudesta työstä, kodista, sinkkuelämästäkin. Kuplaa kesti muutaman kuukauden päivät, sitten yhtäkkiä huomasin olevani takaisin samanlaisessa vyyhdissä kuin aiemmin. Olin kiireisempi kuin koskaan. Vaikka olin muka muuttanut elämässäni kaiken, niin lopulta mikään ei ollut muuttunut kuin hetkellisesti. Ja silloin tajusin sen: en ollut uskaltanut muuttua itse. Olin siltikin kaikista rohkeista päätöksistäni huolimatta palannut takaisin samanlaiseen suorittamiseen, kun en ollut kuunnellut syvintä sisintäni siinä, mitä oikeasti halusin. Olin kuvitellut, että suuria muutoksia tekemällä muuttuisin itsekin. Mutta eihän se niin mene. Muutoksen tulee tapahtua meissä itsessämme, siellä jossakin niin syvällä sielussa ja sydämessä, ettei paluuta takaisin vanhaan enää missään nimessä sallisi tapahtuvan, kun kunnioittaa itseään ja omaa elämäänsä tarpeeksi.

Ja tämän tajutessani voitte ehkä kuvitella, millaista kipuilua olen käynyt viimeiset kuukaudet läpi. Olen joutunut tutkiskelemaan itseäni pohjamutia myöten, kohtaamaan itseni, epävarmuuteni ja rajallisuuteni. Hyvät ja huonot piirteeni. Katsomaan peiliin ja pohtimaan, mitä oikeasti haluan elämälläni tehdä. Jos elämäni päättyisi, miten olisin toivonut sen eläväni?

Sitä kautta aloin piirtää mielessäni uusia suuntaviivoja elämääni, hahmottelemaan sitä toimintasuunnitelmaa tulevaisuuden minääni varten. Aloin maistelemaan uusia unelmia mielessäni, sanomaan niitä ääneen. Tapasin ihmisiä, jotka antoivat uutta ajateltavaa, innostusta ja vahvistusta asioihin. Siihen, että ehkä sittenkin voisin rakentaa elämästäni enemmän itseni näköisen. Sellaisen vapaamman, itsenäisen elämän, joka sopisi paremmin seikkailijasielulleni.

Ja yhtäkkiä, nopeammin kuin osasin ehkä arvatakaan, olin polullani risteyskohdassa, jossa minun tuli valita mitä teen. Jäänkö tuttuun ja turvalliseen elämääni, vai otanko riskin ja lähden kohti uutta ja tuntematonta. Kokeilemaan siipiäni toisenlaisessa työelämässä. Päätöksenteko ei missään nimessä ollut helppo, ja vietin monta unetonta yötä miettien ratkaisujani ja niiden seurauksia. Stressasin tulevasta, siitä miten selviän, jos lähtisin tavoittelemaan jotakin uutta. Mutta lopulta huomasin toteavani, että yrittäjäksi heittäytyminen tuntui enemmän minulta ja itseni näköiseltä tulevaisuudelta kuin mikään muu pitkään aikaan.

Ja tässä olen nyt. Täysipäiväisenä yrittäjänä helmikuun alusta alkaen. Vaikka tietyllä tavalla se hirvittää, että tästä eteenpäin olen vain ja ainoastaan itse vastuussa omasta työllistymisestäni sekä kaikista niistä riskeistä ja epävarmuuksista mitä yrittäjän elämään kuuluukaan, olen kuitenkin äärettömän helpottunut siitä, että uskalsin lopulta ottaa tämän askeleen. En sentään mitään uutta ja mullistavaa ole täysipäiväiseksi yrittäjäksi hypätessäni luomassa, vaan yrittäjän arkeni tulee koostumaan niistä kahdesta erillisestä urapolusta, joita molempia olen tehnyt jo yli kymmenen vuotta. Toinen osa on ympäristökonsultointiin liittyvät kumppanuudet ja toimeksiannot, ja toinen osa on bloggaamiseen, podcastiin ja vaikuttajamarkkinointiin liittyvät projektit. Ja näiden osalta hommat ovat lähteneet jo ensimmäisen viikon aikana täysillä käyntiin.

Erona aikaisempaan onkin oikeastaan vain se, että pystyn määrittelemään itse paremmin työnkuvaani ja työpäivieni sisältöä. Sen, milloin teen töitä ja mistä niitä teen. Katsotaan millaisiksi työpäivät ja -rutiinit tässä muodostuvat, kun pääsen hommissa kunnolla liikkeelle. Toistaiseksi pysyttelen Suomessa jo 100 päivän hotellivisiittini puolesta, mutta toki seikkailuille elämässäni on aina tilaa. ♥