Menu
Valokuvaus

Olympus – Yksi kamera, monta matkakohdetta ja tuhansia upeita matkakuvia

Kaupallinen yhteistyö ja brand ambassadorship: Olympus

Viime heinäkuussa starttasin kuukauden Indonesian matkalleni kevyellä käsimatkatavaralaukulla ruumaan menevän matkalaukun lisäksi. Olo lentokentällä oli hämmentynyt, tuntui siltä, kuin olisin unohtanut käsilaukustani jotain kotiin. Mutta ei, vanhan järkälekameran tilalla laukussa lymyili pikkuinen uusi Olympus OM-D E‑M10 MARK III -kamerani, joka kevyen painonsa lisäksi ei vaatinut paljoa tilaa itselleen laukusta. Matkalle suunnatessa kuitenkin jännitin, että mahtaisiko kameralla kuitenkaan saada järkkärikameran tasoisia kuvia.

Onneksi pelko oli turha, nimittäin tuon matkan jälkeen minä ja Olympukseni olemme olleet erottamattomia matkoilla. Laadukkaiden valokuvien ja helppokäyttöisyyden lisäsi kameran ehdoton etu matkoilla on sen kompakti koko, minkä vuoksi kamera onkin kulkenut mukanani mitä erikoisemmissa kohteissa ympäri maailmaa, mutta mukautunut luotettavana matkakaverina myös eksoottisempiinkin aktiviteetteihin. Näiden lukuisien matkojen ja tuhansien matkakuvien myötä olen totta tosiaan vakuuttunut siitä, että paras matkakamera on ehdottomasti sellainen, joka on aina mukana matkassa. Kameran muut ominaisuudet ovat sitten plussaa kuvien taltioimiseen. Vai mitä sanot näistä seuraavista?

Luksuspurjehdus Indonesiassa

11 päivän purjehdusreissulla Indonesian eri saarilla Olympus oli ensimmäistä kertaa mukanani reissukamerana. Kun päivisin rantauduttiin ties mille autioille saarille, se sujahti kätevästi vedenpitävään rantakassiin, eikä ollut moksiskaan pienistä merivesipisaroista tai hiekanmuruista. Kameran kehtasi myös ottaa mukaan niin dinnerille kuin baariin, se kun ei herättänyt koollaan liikaa huomiota. Huojentuneena myös huomasin, ettei kamera tarvitse isoa kolmijalkaa tuekseen, sen paino kun on sen verran kevyempi kuin aiemmalla kamerallani.

Katso lisäkuvia täältä

Seikkailumatka Himalajan vuoristossa

Himalajan vuoriston ääriolosuhteissa jopa yli 5000 metrissä ja tuulen vihvomassa pakkassäässä Olympus pelitti kuin olisi ollut kotonaan. Kun itse kääriydyin yöpuulle useamman peiton alle jurttatelttaan, vietti Olympus yönsä repussani ja oli aamulla heti valmiina kuvaussessioon auringon vielä lymyillessä vuorten takana ja kuun kimmeltäessä pinkillä taivaalla. Omat sormeni kohmettuivat viimassa, mutta Olympus oli kuin tehty näihin oloihin. Aamuvaelluksella 4500 metrin korkeudessa se heilui kaulassani ja ensimmäistä kertaa kiinnitin huomiota siihen, että kuinka paljon helpompaa on kulkea kompaktin kokoisen kameran kanssa (ohuessa ilmanalassa kun ei paljon kantamuksia halua mukana raahata). Lisäksi kiemuraisilla ja pomppuisilla vuoristoteillä kiitäessä yllätyin siitä, kuinka hyviä kuvia kameralla pystyi nappaamaan liikkuvan auton ikkunan läpi.

Katso lisäkuvia täältä

Luontosafari Tansaniassa

Se joka on Afrikan safarilla käynyt, tietää että savannin punahiekkaista pölyä leijailee ilmassa kokoajan ja se tunkeutuu aivan joka paikkaan. Useat luontokuvaajat virittävätkin jättiläiskameroittensa ympärille ties mitä muovipussivirityksiä kameraa suojaamaan, mutta pikku-Olympukseni roikkui pelottomasti mukanani safarijeepin molemmin puolin zoomaillessani Afrikan eksoottisia eläimiä. Kameraa en puhdistanut reissussa kertaakaan, mutta silti se pelitti kuten aina ennenkin. Tällä reissulla myös huomasin, että Olympus taltioi ihan huikeita auringonlaskukuvia ihan automaattiasetuksilla.

Katso lisäkuvia täältä

Kaupunkiloma Pietarissa

Pietarissa minua suoraan sanottuna laiskotutti, mutta pakotin itseni onneksi ulos kuvaamaan uuteen päivään heräävää kaupunkia. Kadulla kulkiessa pikkukamera sujahti kätevästi takin sisään pitkäkyntisiltä piiloon, ollen kuitenkin salamana käyttövalmiina. Pietarissa viimeistään huomasin kuinka kätevä Olympus onkaan selfie-kuviin kolmijalan ja kameran IOS-sovelluksen kautta – sain taltioitua itsestäni pari kaunista otosta Pietarin upeilla nähtävyyksillä, vaikka soolona kaupungin kaduilla seikkailin. Pieni kamera kolmijalan päässä ei kiinnittänyt myöskään yhtään niin paljoa huomiota ohikulkijoilta kuin entinen kamerani.

Katso lisäkuvia täältä

Reissu Romaniassa

Romanian reissussa kamera kulki mukana niin Buckarestin vilkkaassa kaupunkielämässä, uinuvissa maaseutupitäjissä kuin sympaattisissa keskiaikaisissa kylissä, joissa kiinnostavia kuvauskohteita tai -hetkiä tuli aina yllättäen vastaan. Kätevää olikin kantaa mukana kameraa, johon luottaa 100 % ja jonka asetuksien säädöt hoituivat alta aikayksikön.

Katso lisäkuvia täältä

Israel on monipuolinen matkakohde. Lue 5 kohdevinkkiä.

Irtiotto Israelissa

Israelissa pääsin tutustumaan maan monipuoliseen kohdetarjontaan, ja siinä missä useimmilla matkoilla otan itse itsestäni kuvat, oli Israelissa mukana mahtava matkaporukka, joista jollekin pystyi aina tyrkkäämään kameran kuvaa varten. Nimittäin Olympuksen käyttöön ei tarvitse sen kummempaa kamerakokemusta, riittää, kun osaa painaa laukaisunappia, kamera hoitaa loput automaattisesta kasvotarkennuksesta alkaen.

Katso lisäkuvia täältä

Seikkailumatka Panamassa

Useamman viikon rinkkamatka Panaman trooppisissa maisemissa ja päiväaktiviteeteissä vaati totisesti mukaan moneen menoon mukautuvan matkakameran. Olympus hengaili surffirannan reunalla sillä aikaa kun itse heiluin aalloissa, mutta muuten rennot rantakuvat onnistuivat näppärästi ilman suurempaa panostusta. Ja toki rannalla auringonlaskun ratsastusretkellä Olympukseni oli menossa mukana, sillä kun laitoin kameran hihnan olan yli ristiin pystyin laukkamaan ratsullani – tätä en olisi voinut ikinä kokeilla vanhan painavan järkkärin kanssa!

Katso lisäkuvia täältä.

Olympus OM-D E‑M10 MARK III on täydellinen kamera matkoille.

Sademetsävaellus Kolumbiassa

Vuoden ultimate-koettelemus sekä omistajalle että kameralle taisi olla 5 päivän vaellus Kolumbian tiheässä sademetsässä Lost Cityyn. Yli kolmenkymmenen asteen trooppinen kuumuus ei antanut armoa, ja kun omat tavarat täytyi kantaa joka päivä n. 6-9 tunnin vaelluksella, oli selvää, että mitä vähemmän repulla painoa on, sen parempi. Olympuksen kamerarungolla on onneksi painoa vain 410 g ja objektiivista riippuen kameralle tulee muutama sata ekstragrammaa lisää. Suurin osa turvautui vaelluksella pelkkiin kännykkäkuviin, mutta itse sain ikuistettua nämä ikimuistoiset hetket ja maisemat kunnon kameralla kun mukana kulki tämä kompakti peli. Huomasin myös, ettei Olympus hätkähdä näistä kuumista ja kosteista ääriolosuhteistakaan.

Katso lisäkuvia täältä.

Elämysmatka Islannissa

Islannin reissulle sattui yhdelle päivälle aivan tajuton rankkasade, kun lähin valassafarille. Siinä missä takkini kastui aivan läpimäräksi, selviytyi Olympukseni koettelemuksesta kunnialla, ja oli samantien valmis myös edustustilaisuuteen Islannin Presidentin kotiin (toisin kuin emäntänsä tarvitsi vähän enemmän puunaamista). Tällä reissulla vakuutuin viimeistään siitä, että Olympus OM-D E-M10 Mark III on todellinen matkailijan kamera.

Katso lisäkuvia täältä

Trooppinen kiertomatka Intiassa

Intian Keralan reissulla Olympuksen kamerani kulki mukana niin vilkkaiden kaupunkien kapeilla kujilla, kilometrejä pitkillä hiekkarannoilla kuin teeplantaasien usvamaisemissa. Tällä reissulla tuntui siltä, että kamera oli kuin liimattu käteeni, niin luontevaa kuvaaminen oli jopa ihmispaljoudessa. Huomasin, että olin alkanut luottamaan tähän reissukameraan aivan täysillä.

Katso lisäkuvia täältä

Qatar Doha

Stop-over Arabimaissa

Parilla eri reissulla piipahdin niin Qatarissa, Arabiemiraateissa kuin Omanissa. Ominaista näille kaikille maille on niiden valtavat hiekka-aavikot, joissa kieltämättä riittää idän eksotiikkaa, mutta myös haasteita kameralle. Nimittäin varsinkin Dubain aavikolla ollessani navakka tuuli pöllytti hiekkaa puuskittain lentoon ja siinä missä sain tämän tästä kaivaa hiekkaa silmistäni, nakutti Olympus kuvia itselaukaisimella.

Katso lisäkuvia täältä ja täältä

Viikonlopun getaway Suomessa

Ja mitä olisi reissut ilman pientä viikonlopun getaway-matkaa Suomessa? Keväinen Turku laittoi parastaan matkailijalle, mutta kirkas aurinko loi omanlaiset haasteet valokuvaamiselle. Mutta jälleen kerran Olympukseni suoriutui tehtävästään kunnialla – niin hämyisissä hotellin sisätiloissa kuin kirkkaassa valossa kattoterassilla. Joku ihmettelikin reissulla, että kuvaanko tosiaan ihan kaikki kuvani tällä kamera-objektiivi-yhdistelmällä. Kyllä vain!

Katso lisäkuvia täältä.


Mitäs tykkäät kuvista? Löytyikö joukosta lempparia? Ja voin kyllä näiden reissujen perusteella suositella 100 % omaa suosikkikameraani Olympus OM-D E-M10 Mark III matkakameraksi kaikille! Kamerasta löydät lisätietoja ja edullisen pakettitarjouksen täältä! Lue myös aikaisemmat postaukseni kamerasta:

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

13 Comments

  • Marketta
    1.6.2019 at 10:20

    Hei. Kiitos kamerasuosituksesta. Onko sulla mukana aina vain yksi putki ns. yleisputkena? Jos niin mikä?
    Itseänikin kiinnostaisi vaihtaa painava Nikonin järkkäri kevyempään matkakameraan mutta mietin putken tehokkuutta, mikä olisi hyvä ns yleisputki.
    -Marketta

    Reply
  • Iida in Translation
    3.6.2019 at 05:12

    On kyllä tosi hienoa jälkeä ja upeita reissukuvia <3 Kompakti kamera on kyllä paras mahdollinen reissukumppani – itse vannon oman Sony A6400:ni nimeen. Pitäisi kyllä alkaa kantaa pokkana jalustaa reissussa mukana, sulla on kyllä sooloreissu-selfiet ihan toisessa sfäärissä!

    Reply
  • INDIVUE
    4.6.2019 at 12:54

    No minähän sitä ihmettelin, että kuvasitko kaikki Turku-postauksen kuvat tosiaan samalla kameralla. Ero ulkoilmakuviin oli niin valtava.
    Vielä 2000-luvun alkupuolella kulki muuten itsellänikin Olympuksen filmimatkapokkari mukana reissuilla, silloisen pieniresoluutioisen digikameran lisäksi. Sonyhan oli ensimmäinen valmistaja, jonka digikameralla pystyi kuvaamaan myös liikkuvaa kuvaa ja ääntä.
    Silloinen Olympuksen filmikamera kesti hyvin Intian hiekan ja kuumuuden, mutta samaisen valmistajan digikameroista en tiedä, paitsi mitä juuri itse kirjoitit.
    Kannettuani yli vuosikymmenen ajan painavaa digijärkkäriä mukanani joka reissulla, yritän nyt totutella kännykkäkuviin. Kuvataanhan nykyään jo elokuvia ja uutisiakin pelkillä kännyköillä. Vaan eipä tuo kännykkälaatu vielä järkkäreille näytä pärjäävän ainakaan minun silmissäni.

    Reply
  • Terhi
    4.6.2019 at 17:22

    Hyvä esittely, kameravanhukseni on saanut hiekkaa uumeniinsa ja vetelee viimeisiään.

    Reply
  • Kun on hyvä kamera helpottaa se huomattavasti kuvien ottamista ja niiden laatua. Itseostin pari vuotta sitten uuden ja ekan järkkärin. Innostuin todella paljon. Välillä jopa niin, että voin ottaa ja lähteä päiväksi paikkaan missä voi ottaa kuvia. Sinulla on aina kauniita kuvia!

    Reply
  • Anu / Mielilandia
    5.6.2019 at 21:41

    Upeita kuvia, mutta lempparia on kyllä aika mahdoton valita monesta hienosta vaihtoehdosta ja kiinnostavasta kohteesta! Oon iät ja ajat haaveillut minijärkkäristä tai vastaavasta, kun en yksinkertaista jaksa raahata “oikeaa” järkkäriäni enää matkassa mihinkään. Tästä oli siis paljon hyötyä – kiitos!

    Reply
  • Luen jo toistamiseen sun suosituksia tästä ja vakuutun kyllä joka kerta enemmän. 🙂
    Tätä pitää kyllä harkita jossain vaiheessa. Nykyinen kamera onkin jo sanomassa itseään irti ?

    Reply
  • Anni|Rajatapaukset
    7.6.2019 at 20:32

    Todella hyviä kuvia!
    Hommasi itselleni hiljattain tuon sinun kamerasi edeltäjän, eli Mark II:sen. Käytettynä sen sai vielä tosi edullisesti. Olen kyllä ollut siihen tosi tyytyväinen. Ainoa toiveeni olisi että M4/3 linsseistä olisi enemmän valikoimaa myös halvemmassa päässä.

    Reply
  • Merja / Merjan matkassa
    7.6.2019 at 20:56

    Olen vannonut Canonin nimeen ja vuosi sitten hankin uuden kameran. Olympus on kyllä alkanut kiinnostamaan, juurikin kompaktin kokonsa vuoksi ja onhan jälki todella hyvää (toki vaatii kuvaajaltakin jotain) Olenkin miettinyt pitäiskö hankkia Olympus Canonin rinnalle. Hmm..

    Reply
  • Veera Bianca
    8.6.2019 at 16:27

    Sun kuvien katsominen on kuin karkkia söisi, nam! <3 Ite oon kyllä kanssa niin kiintynyt nykyään tuohon 12-40mm pro -linssiin! 🙂

    Reply
  • Christa
    8.6.2019 at 20:29

    Olen laiska kantamaan edes kohtuukokoista Canonin järkköriänibmukana, mutta Olympus PEN 8 kiinteillä pienillä objektiiveilla mahtuu pieneenkin laukkuun. Olen siirtynyt täysin siihen. Välillä houkuttelee tuollainen vähän isompi kuin sinullakin on ja pro- linssi, mutta epäilen jaksaisinko kuitenkaan kantaa niitä mukanani.

    Reply
  • Periaatteen Nainen
    9.6.2019 at 14:00

    Mä olen ihan ehdollistunut tohon Olympukseen, sulla on kuvat toki aivan eri tasolla mutta se on itsellekin reissussa vaan niin kätevä (just OM-D runko useamman PENin jälkeen) ja luottolinssi 25mm/f1.8 toimii melkein joka paikassa (ja jahka budjetti tulee kuntoon niin pitää vaan shoppailla putkia…).

    Reply
  • Hanna / Parastamatkalla.fi
    12.6.2019 at 13:12

    Fantastisia kuvia!! Minulla on tuon kameran edeltäjä Mark II, mutta ei mitään objektiivia vielä. Pääosin olen tyytyväinen kuviin, mutta en ehkä ihan ole oppinut käyttämään kaikkia säätöjä. Tarkennuksen kanssa on usein ongelmia, olenkin nyt siirtynyt käyttämään kosketusnäyttöä tarkennuspisteen valinnassa ja kuvien otossa. Kosketusnäyttö on myös kätevä jos pyytää jotakuta toista ottamaan kuvia.

    Reply

Leave a Reply