Kohta pyörähtää käyntiin viimeinen kuukausi Suomessa ennen matkalle lähtöä. Vaikka ajatukset alkavatkin jo harhailla itse matkaan, on nyt hyvä hetki katsoa hieman taaksepäin: mitä kaikkia käytännönjärjestelyjä maailmanympärimatkalle lähteminen on tähän mennessä vaatinut? Entä mitä täytyy vielä hoitaa, ennen kuin voin hyvillä mielin hypätä lentokoneeseen ja aloittaa 10 kuukauden pituisen seikkailun? Pyrin kokoamaan tähän kattavan omakohtaisen tietopaketin maailmanympärimatkan käytännönjärjestelyistä, vastailen vielä erillisessä postauksessa lähettämiinne kysymyksiin. Lisää saa toki kysellä, jos joku asia jäi mietityttämään!
Milloin aloittaa suunnittelu?
Omasta matkastani haaveilun aloitin toki jo useita vuosia sitten, mutta käytännöntekojen osalta todellinen startti matkalle valmistautumisen aloittamiselle oli alkuvuosi 2015. Silloin päätin, että haluan oikeasti lähteä toteuttamaan unelmaani ja sen eteen olisin valmis tekemään töitä. Eli matkalle lähtöön mennessä tuosta on kulunut sellainen 1,5 vuotta. Karkeasti voisinkin sanoa, että maailmanympärimatkan suunnittelu kannattaa ehdottomasti aloittaa hyvissä ajoin, noin 1-2 vuotta ennen matkaa riippuen kuinka pitkästä ja erikoisesta seikkailusta on kyse. Omalla kohdallani ensimmäinen vuosi meni enemmän matkan isojen linjojen suunnitteluun ja säästöponnisteluihin, ja viimeiset puolivuotta ovat taas olleet enemmän aktiivista käytännönjärjestelyä.
Vinkki: Laadi itsellesi kuukausikohtainen tehtävälista, johon merkitset ylös kaikki ennen matkaa tehtävät asiat. Olen huomannut, että varsinkin viimeiset pari kuukautta ennen matkalle lähtöä ovat sen verran hektisiä, että kaiken keskellä listan seuraaminen on helpottanut omaa stressiä, kun on voinut yliviivata viikoittain jo tehdyt asiat.
Lue lisää matkan haaveilusta ja suunnittelusta täältä.
Miten laatia matkabudjetti?
Matkan suunnittelu kulkee käsikädessä budjetin kanssa, valitettavasti. Ensimmäisenä onkin hyvä kartoittaa paljonko itsellä rahaa voisi realistisesti olla käytettävissä, ja kuinka paljon ylipäätään matkaan haluaa varallisuuttaan käyttää. Sen jälkeen on aika laatia varsinainen budjetti sekä tarpeen mukaan myös säästämissuunnitelma. Matkan kokonaishintalappu koostuu monesta seikaista, joista suurimmat ovat lennot, mahdolliset valmiit matkapaketit, majoitus ja päivittäinen eläminen. Näihin taas vaikuttaa suuresti matkan kesto ja vieraillut kohteet. Jotkut matkustavat maailmanympäri alle 10 000 €/hlö, suurimmalla osalla hintalappu on tainnut olla jotakin 20 000 – 30 000 € välillä per henkilö ja toiset voivat käyttää siihen jopa yli 50 000 €/hlö. Budjetti kannattaa laatia mieluummin hieman yläkanttiin aluksi, sillä yllätyksiä tulee aivan varmasti. Budjetti tarkentuukin vasta, kun matkasuunnitelmat etenee, mutta jo aluksi on hyvä olla selvillä suuruusluokasta sekä omasta hintakatosta. Tulen kertomaan erillisestä postauksessa tarkemmin oman matkabudjettini ja säästämissuunnitelmani laatimisesta.
Vinkki: Laadi exceliin matkabudjetti ja kirjaa sinne aluksi ylös kaikki mahdollinen, mistä arvioit matkan kustannusten koostuvan. Kun suunnitelmat etenevät, päivitä kustannustaulukoita aina yhä tarkemmiksi. Tärkeää on myös laatia säästämissuunnitelma sekä päivittää sitä kuukausittain, jotta voit seurata kuinka paljon matkabudjetistasi vielä puuttuu säästöjä. Tämä kannustaa myös kummasti säästämisessä…
Lue lisää lentopakettien hinnoista täältä.
Mitä huomioida matkan suunnittelussa?
Matkan etukäteissuunnittelussa tärkeimmät osa-alueet ovat reitti ja aikataulu. Oman matkasuunnittelun aloitin kartoittamalla unelmieni kohteita, eli paikkoja minne haluaisin maailman ympäri matkustaa ja mitä erityisesti haluaisin tehdä tai nähdä. Listasin näitä summittaisesti ylös tyyliin “nähdä Baobab Avenue Madagaskarilla”, “osallistua norsujensuojeluprojektiin Thaimaassa” ja “vierailla Pääsiaissaarella”. Kun kohteet olivat alkaneet hahmottumaan, googlailin myös lukemattomia lentoreittejä sekä muita matkustustapoja. Lopulta marssin Kilroyn toimistolle ja yhdessä matka-asiantuntijan kanssa reittini alkoi vihdoinkin tarkentumaan.
Budjettiin liittyen olin laskenut, että itselleni optimaalinen matkan kesto olisi noin 9-10 kuukautta, mikä antoi myös raamit matkan suunnittelulle. Näiden lisäksi suunnittelu kulminoitui muutamien valmiiden matkapakettien ympärille, jotka antoivat myös aikatauluraamit muille matkaosuuksille. Suunnittelussa kannattaa ottaa myös huomioon eri vuoden aikoina eri puolilla maailmaa vallitsevat sääolosuhteet sekä mahdolliset turistipiikit. Koska itse tykkään matkasuunnittelusta valtavasti, olen myös kartoittanut etukäteen niin eri majoituspaikkoja, mahdollisia paikallisten järjestämiä toureja kuin lentojen lisäksi muitakin siirtymisiä. Joku toinen taas saattaa mieluummin suunnata matkalle ilman sen tarkempia suunnitelmia.
Vinkki: Laadi ensin yleispiirteiset suunnitelmat maanosittain. Siirry siitä pikkuhiljaa ensin maakohtaisiin suunnitelmiin ja sitten kaupunki/paikkakohtaisiin järjestelyihin tarvittavine varauksineen.
Lue lisää reittisuunnitelmista täältä. Kohdehaaveiluun keskittyvä bucket list löytyy täältä.
Kuinka laittaa elämä Suomessa pakettiin matkan ajaksi?
Isoimmat Suomen päässä järjesteltävät asiat ovat työ- ja asuntokuvioiden ratkaiseminen. Riippuen työnantajasta voi vaihtoehtoja työn suhteen olla monia (esim. virkavapaa, vuorotteluvapaa, opintovapaa, palkaton vapaa) – tai sitten ei mitään muuta kuin irtisanoutuminen. Oma päivätyönantajani on onneksi ollut joustava matkani suhteen, niinpä pystyn jäämään matkani ajaksi virkavapaalle. Sivutyöstäni lifestyle-bloggaajana taas halusin omasta aloitteestani irtisanoutua, jotta voisin matkalla keskittyä vain ja ainoastaan matkaan ilman deadlineja tai muitakaan paineita.
Asuntokuvioiden ratkaiseminen riippuu pitkälti siitä, asuuko omistus- vai vuokra-asunnossa. Tätä on hyvä miettiä jo hyvissä ajoin ihan budjetin laadintavaiheessa, sillä esimerkiksi jos ajattelit luopua kodistasi matkan ajaksi, voi se säästämismielessä olla kannattavaa tehdä ajoissa ja muuttaa väliaikaisesti asumaan edullisempaan vaihtoehtoon. Kun itse tein päätökseni matkalle lähtemisestä, laitoin silloisen omistusasuntoni myyntiin, ja ostin tilalle niin neliöiltään kuin kustannuksiltaan pienemmän asunnon, jolloin olen pystynyt laittamaan kuukausittain enemmän rahaa säästöön. Matkan ajaksi vuokraan kotini ja vuokratuloilla pystyn kattamaan asunnon kulut kuukausittain. Kokonaan asunnosta luopuminen ei tullut kyseeseen, sillä mieltäni rauhoittaa ajatus, että minulla on katto pään päällä kun palaan takaisin.
Vinkki: Vaikka tekisi mieli heittää elämä risaiseksi, kannattaa myös muistaa, että todennäköisesti palaat matkalta takaisikin. Palaaminen on helpompaa, kun olet etukäteen suunnitellut työ- ja asumiskuviot kuntoon, eikä niistä tarvitse heti kotiin palattua alkaa stressaamaan – tai mikä pahempaa, stressata niistä jo matkalla ollessa.
Kuinka valmistautua matkalle lähtöön?
Omasta terveydestä huolehtiminen kannattaa ottaa vakavasti jo hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä. Rokotukset tulee suunnitella kuntoon terveydenhuollonasiantuntijan kanssa ja lisäksi myös huolehtia, mitä kaikkia lääkkeitä, reseptejä tai lääkärinlausuntoja matkalle tarvitseekaan mukaan. Niiden lisäksi yksi tärkeä asia, mikä helposti unohtuu, on huolehtia hampaat kuntoon. Et varmastikaan halua matkalla ollessa käyttää yhtään päivää hammassärystä kärsimisen tai vielä pahempaa – joutua vaikkapa viisaudenhampaan poistoon keskellä Afrikan savanneja. Lisäksi omasta yleiskunnosta kannattaa alkaa huolehtimaan hyvissä ajoin ennen matkaa ottaen huomioon matkakohteissa tarvittava kuntotaso sekä pitkän matkan aiheuttamat muut terveysrasitteet. Myös niihin turhamaisiinkin asioihin kannattaa naisena kiinnittää huomiota matkalle valmistautumisessa: ajattelitko matkasi aikana käydä yhtä usein kampaajalla, kosmetologilla, ripsihuollossa tai manikyyrissä vai tulisiko jo ennen matkaa yrittää luopua jostakin totutuista tavoista, mitä ei välttämättä voi matkalla toteuttaa?
Omat rokotukseni hoidettiin kuntoon kesän aikana ja nyt parhaillaan on käynnissä viimeiset hammashuollot. Olen viimeisen vuoden aikana vähentänyt kampaamokäynnit minimiin ja ennen kesää luopunut rakennekynsistä, jotta matkalla ollessa voisin elellä ilman paniikkia seuraavista huoltokerroista. Suurin huoli omalla kohdallani ovat olleet reistailevat polvet, mistä syystä palkkasin itselleni keväällä personal trainerin niitä vahvistamaan. Olenkin yrittänyt säännöllisen epäsäännöllisesti kuntoilla ja muutenkin kiinnittää huomiota elintapoihini.
Vinkki: Varaa hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä aika matkailuun erikoistuneelle lääkärille, jonka kanssa voit yhdellä tapaamiskäynnillä suunnitella kaikki matkaan liittyvät terveysseikat kuntoon toteutusaikatauluineen.
Mitä pakata mukaan?
Ennen kuin ryhdyt suinpäin suunnittelemaan matkagarderoobiasi, kannattaa ensin päättää lähdetkö matkalle rinkan vai matkalaukun vai kenties näiden yhdistelmän kanssa. Rinkka tuo päivänselvästi rajoitteita matkatavaroille, sillä se tulee jaksaa itse kantaa, mutta samalla tavalla rajoitteita matkatavaroille tuovat lentoyhtiöiden tai tourjärjestäjien painorajoitukset. Suunnittelu siis kannattaa. Koska olen itse lähdössä pelkällä rinkalla reissuun, on huolenani, ei niinkään se, että jotain tavaroita puuttuisi, vaan se, että otan liikaa tavaraa mukaan.
Tämän vuoksi olen laatinut jo kuukausia sitten listan matkatavaroista perustuen arviooni siitä, mitä matkalla kokonaisuudessaan ja tietyissä yksittäisissä kohteissa täytyy ehdottomasti olla mukana. Osittain listan laatimisessa auttoi niin muiden matkailijoiden suositukset kuin valmiiden matkapakettien järjestäjältä saamani tavaralistat, joita ilman en välttämättä olisi osannut ottaa huomioon vaikkapa vedenpitävien hanskojen tarvetta Etelämantereen risteilyllä. Matkatavaralistan olen jakanut osioihin dokumentit, vaatteet & asusteet, tarvikkeet, kosmetiikka ja lääkkeet. Niiden listauksen lisäksi olen ottanut huomioon, mitä minulla jo on valmiina ja mitä minun tulee hankkia.
Vinkki: Pakkaamista ei kannata jättää viimeiseen iltaan, vaan mieluummin pinota matkatavarat hyvissä ajoin kasaan vaikka vain ihan Ikean säkkiin kodin nurkkaan. Samalla pystyt seuraamaan mahdollisesti liian isoksi kasvavaa tavaravuorta ja myös punnitsemaan tavaroiden painon. Tee tarvittaessa useampia karsintakierroksia, ennen kuin kasa vaikuttaa sopivan pieneltä. Sen jälkeen on vasta aika aloittaa rinkan/matkalaukun pakkaaminen. Nyrkkisääntönä voi pitää yhtä sanaa: karsi!
Mitä muuta tulee ottaa huomioon?
Matkaan liittyen on myös monia muita asioita, jotka tulee huolehtia kuntoon ennen matkalle lähtöä. Listasin tähän ylös oman kokemukseni perusteella tärkeimpiä:
- Huolehdi hyvissä ajoin kuntoon sopimusasiat niin työpaikan kuin asuntoon liittyvien järjestelyiden osalta.
- Passin uusinta kannattaa tarkastaa, jotta passi on voimassa tarpeeksi kauan ja että sieltä löytyy tarpeeksi tilaa uusille leimoille. Lue lisää täältä.
- Matkavakuutus on yksi tärkeimmistä matkalla ollessa, joten se kannattaa päivittää kuntoon. Lue lisää täältä.
- Joihinkin maihin tarvitaan etukäteen viisumit, joiden hakemiseen saattaa mennä aikaa. Esimerkiksi itse kävin hakemassa Tukholmasta Mosambikin viisumin. Passikuvia kannattaa ottaa matkalle mukaan valmiiksi mahdollisia rajalta saatavia viisumeja varten.
- Maksuvälineet tulee suunnitella kuntoon etukäteen. Luottokortit ovat parhaimpia, ja niitä kannattaa matkalla olla useita mukana mahdollisten katoamisten vuoksi. Lisäksi tulee miettiä, mitä kaikkea valuuttaa tarvitset – Yhdysvaltojen dollarit ovat usein paras hätäkäteiskassa, sillä niitä voi vaihtaa paikalliseen valuuttaan lähes missä vain. Lue lisää täältä.
- Laskutus Suomessa kannattaa hoitaa kuntoon siten, ettei sinulle kerry matkan aikana turhia maksuja. Irtisano kaikki turhat sopimukset ja siirrä pakolliset maksut e-laskutukseen. Tarkista ainakin sähkösopimus, puhelinliittymä, vakuutukset, lehtitilaukset, kuntosalijäsenyys ym.
- Oman puhelinliittymän haluat ehkä mukaan matkalle, mutta operaattorin kanssa kannattaa muuttaa paketti halvimpaan mahdolliseen. Todennäköisesti nimittäin matkalla ollessa käytät eniten vain wifiä ja lähetät ehkä muutaman tekstiviestin kotipuoleen.
- Veroilmoituksen tekeminen matkalta käsin voi olla haastavaa, joten etukäteen kannatta miettiä miten sen tulee hoitamaan. Tarvittavat tiedot kannattaa tallentaa esim. sähköpostiin talteen.
- Huolehdi kuntoon osoitteenmuutos tai postin kääntäminen asumisjärjestelystä riippuen, sekä muut asumiseen mahdollisesti liittyvät asiat, joista tulee ilmoittaa (esim. taloyhtiö).
- Tavaroiden säilyttämiselle Suomen päässä tulee järjestää paikka. Kannattaa myydä pois alta kaikki turha – samalla kartutat matkakassaa, eikä jäljelle jää niin paljon varastoitavaa tavaraa.
- Tallenna kaikki tärkeät matkadokumentit itsellesi sähköpostiin. Listaa ylös myös tärkeät pin-koodit ja salasanat sekä muut helposti unohtuvat asiat, ja tallenna ne turvallisessa muodossa puhelimeesi ja sähköpostiisi. Lue lisää täältä.
- Tee matkustusilmoitus ulkoministeriöön matkareitistäsi. Lue lisää täältä.
Tuleeko sinulla mieleen jotain muuta, jotka täytyy huolehtia ennen matkalle lähtöä kuntoon? Omalta to do -listaltani on jo karsiutunut pois useampia tehtäviä, joten voi olla, että joku jäi kirjoittamatta tähän ylös. 🙂 Ja toki jos on mitä tahansa kysyttävää matkaan liittyen, niin laitathan kysymystä tulemaan!
10 Comments
k
1.9.2016 at 16:32Otatko koko vuoden tai koko ajalle lääkkeet mukaan? Tuli mieleen vaan, että jos on jokin pitkäaikainen lääkitys niin siinä voi olla suurikin määrä lääkkeitä raahattavaksi. Kun olen useammankin kerran muuttanut ulkomaille vuodeksi tai lyhyemmäksi ajaksi, olen raahannut yleensä pitkän ajan lääkkeet ja reseptitkin mukana. Ehkä sen takia, jos tullissa ruvetaan tivaan suurta määrää lääkkeitä. Toisaalta esim. Euroopassa olisi varmaan voinut marssia paikallisellikin lääkärille ja pyytää määräämään lääkkeet, mutta ei se välttämättä olisi aina ihan yksinkertaista ollut ja Euroopan ulkopuolella hankalampaa.
Anna-Katri
3.9.2016 at 12:04Otan kyllä muutamat vakiolääkkeeni mukaan koko matkan ajalle, mutta esim. malarialääkkeet ostan Suomesta vain Afrikan kierrosta varten. Aasiassa sitten hankin lisää malarialääkkeitä, siellä ne taitavat myös olla paljon halvempia kuin Suomessa.
Mutta olen kanssasi samaa mieltä siitä, että ne omat tarpeelliset lääkkeet kannattaa kyllä melkein ottaa Suomesta mukaan, niin ei tule matkalla mitään yllätyksiä ja ainakin omalla kohdallani kun osa matkakohteista on sen verran eksoottisia, niin on parempi varautua siihenkin, ettei paikalliselta poppamieheltä välttämättä saa länsimaisia lääkkeitä. 🙂
Anna / 270 Degrees
2.9.2016 at 08:21Sä oot ollut niin ihanan järjestelmällinen ja suunnitelmallinen! Me saatiin tietää maailmanympärimatkan onnistumisesta vain pari kuukautta ennen lähtöä ja valmistautuminenkin oli sitten sen mukaista 😀 Ehdittiin hoitaa ihan vain pakollisimmat eli koti vuokralle, vakuutukset ym. Rokotukset oli onneksi kunnossa, kun matkoja on takana muutenkin. Me ei edes lähtiessä vielä tiedetty, mihin aiotaan Thaimaasta jatkaa ja nytkin jatkosuunnitelmat on taas auki, hups… Joten joo, reissata voi monella tapaa mutta ehkä kuitenkin sanoisin, että tää sun tyyli vähän vähän ihanteellisempi kuin meidän 🙂
Anna-Katri
3.9.2016 at 12:05Toisaalta tuo teidän tapa on varmasti stressittömämpi, kun aikaa ei ole järjestellä kaikkea niin perusteellisesti! 😀
Mia
3.9.2016 at 11:31Hyvä suunnittelu kannattaa, jotta voi paremmin keskittyä itse matkaan matkan päällä, voin kuvitella miten inhottavaa on miettiä käytännön asioita toisella puolella maailmaa! Aiotko ilmoittaa UM:ään matkareitistäsi etukäteen, matkan päällä tai ylipäänsä? Toinen mitä mietin oli matkustaminen rinkan kanssa, itse olen matkustanut ainoastaan kuukauden kiertäen Eurooppaa junalla, mutta muistan kuinka nopeasti vaatteet menivät huonoon kuntoon matkan päällä. Yhtäältä tietysti rinkkaan pakkaa pääsääntöisesti mukaan huonompia vaatteita mutta toisaalta vaatteet myös kuluvat aika lailla ja koska niitä mahtuu rinkkaan niin vähän, ei vaihtoehtoja kovin montaa ole. Oletko laskenut budjettiin mahdolliset uudet vaatehankinnat matkan päällä mikäli käytät jotain vaatetta puhki vajaan vuoden matkan aikana?
Anna-Katri
3.9.2016 at 12:12Samaa olen ajatellut itsekin – mieluummin käytän nyt enemmän aikaa järjestelyihin, ja matkalla ollessa voin sitten enemmän keskittyä matkasta nauttimiseen kuin turhaan säätämiseen. Toki sitäkin varmasti joutuu välillä tekemään.
Tosiaan, tuosta listasta unohtui tuo UM:lle ilmoittaminen, vaikka sen tarpeellisuutta olen aiemmin täälläkin mainostanut. Täytyypä kurkata, miten hyvin saan sinne matkailmoituksen tehtyä, kun kohteita on niin paljon. Ehkä ilmoitan vain yleisesti maat ja ajankohdat. Lisäänkin tämän myös tähän listaukseen!
Itsekin hieman jännitän rinkan kanssa matkalle lähtöä, ja sitä että täytyy 10 kuukautta pärjätä melkien samoilla varusteilla. En nimittäin ole ainakaan vielä laskenut matkabudjettiin mahdollisia uusia hankintoja. Olen ajatellut, että pärjäisin matkalle lähtiessä ainakin Aasiaan asti samoilla varusteilla, ja sitten sieltä ostaisin jotain mitä tarvitseekaan. Nämä kulut menevät varmaankin päiväbudjettiin, mutta yllätyksiähän varmasti matkalla myös saattaa tulla.
Hejdi
13.9.2016 at 16:02Löysin nyt sun blogin ja tää osui kyllä kuin nenä päähän! Ollaan vuoden päästä lähdössä poikakaverin kans n 10kk mittaiselle maailmanympärimatkalle. Huippua seurata sun valmisteluja nyt! Käytiin viime viikolla Kilroylla juttelemassa ja saatiin kyllä huippuhyvää palvelua! Reissuun oon käyttäny aikaa käytännössä joka päivä pienen hetken elokuusta alkaen, olkoon se sitten San Fransiscon hintatason tarkastamista tai sit vuokra-auton vuokraamiseen liittyviä asioita Uudessa- Seelannissa. Ollaan kokeneita reissaajia mutta tää on kyllä isointa mitä ollaan koskaan tehty, ja tuntuu ett mikään tietomäärä ei riitä 😀 Ootko kirjannut johonkin ylös ns random-huomioita mitä reissuun liittyen tulee mieleen vai säilyykö kaikki muistissa?
Anna-Katri
16.10.2016 at 20:19Onpas ihana kuulla! Tervetuloa vain tänne seurailemaan ja fiilistelemään teidän lähestyvää matkaa! 🙂 Olen kyllä kirjannut kaikkea randomia ylös to do -listalle, tosin uskon että ilman sellaistakin pärjää. Nyt kun matkalla jo olen, olen huomannut että olen myös suomi-valmisteluissa tehnyt paljon kaikkea ei niin oleellista, ja varmasti matkalla yllätyksiäkin tulee, vaikka kuinka olen listoja tehnyt. Mutta toisaalta matkan etukäteissuunnittelu yleensä takaa sen että matkasta saa enemmän irti kuin pelkästään hetkessä elämisessä – vaikka siinäkin on välillä puolensa. Ihanaa matkan odotusta ja matkall valmistautumista teille! <3
Laura - Urbaani viidakkoseikkailijatar
15.9.2016 at 13:21Ihanan järjestelmällistä! Iso peukku sille. Tuollaisen ison matkan ollessa kyseessä suunnittelu on kyllä varmasti kaiken A ja O ja tuo matkaa edeltävä vaihe osaa varmaan olla tosi stressaavaakin. Tosi paljon varmasti on muistettavaa ja hoidettavaa, joten kaikki mahdolliset To do -listat ovat varmasti toimivia. Kaikki ei varmasti voi pysyä omassa pääkopassa. Oon niin iloinen sun matkasta, samaan aikaan positiivisella tavalla kade. Odotan innolla tarinoita juurikin niistä maailman paikoista, jotka muakin kinnostavat kaikkein eniten. En usko, että kohta olet muun muassa Madagaskarilla ja etten ole matkassa mukana. Upeaa, että toteutat unelmasi!
Anna-Katri
16.10.2016 at 20:16Kiitos kommentistasi Laura! Ehkä vielä joku päivä päästään yhteiselle seikkailumatkalle johonkin eksoottiseen maahan – sitä odotellessa. <3