Matkahaaveita vuodelle 2019
Kun yksi matka on päättynyt, mikä olisikaan parempaa piristettä kotiinpaluuahdistukseen kuin vähän haaveilla tulevista matkoista? Nimittäin vuodelle 2019…
17.1.2019Kun yksi matka on päättynyt, mikä olisikaan parempaa piristettä kotiinpaluuahdistukseen kuin vähän haaveilla tulevista matkoista? Nimittäin vuodelle 2019…
17.1.2019Kaupallinen yhteistyö ja brand ambassadorship: Olympus Kun olin edellisen kerran safarilla Afrikassa, minua harmitti ihan vähän. Tai oikeastaan…
29.12.2018Toivottavasti siellä on joulu alkanut leppoisissa merkeissä, vietitpä sitä sitten Suomessa tai missäpäin tahansa maailmaa. Itse kirjoittelen tätä…
24.12.2018Yksinmatkailuun liittyy varmasti paljon ennakkoluuloja ja olettamuksia varsinkin niiden osalta, jotka eivät ole sitä koskaan kokeilleet. Sen lisäksi…
20.12.2018Kirjoittelin jokin aikaa sitten ”Jos voin muuttaa yhdenkin ihmisen elämän…” -postauksessa, kuinka olen miettinyt sitä, että vaikka en matkabloggaamisella…
27.11.2018Ilmastoraportista ilmastoahdistukseen Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC (Intergovernmental Panel on Climate Change) julkaiseman tuoreen raportin mukaan tarvitaan nopeita päästövähennyksiä, jotta…
8.11.2018Kaupallinen yhteistyö ja brand ambassadorship: Olympus Ennen matkablogiani matkoillani kulki useimmiten mukana Olympuksen Pen-minijärkkärikamera, vaikkakin kotioloissa kuvailin isommalla…
30.10.2018Kun aikanaan avasin matkablogini, oli ensisijainen tavoitteeni vain ehkä itsekkäästikin saada matkoilta kertyneet matkatarinat ja -kuvat tallennettua johonkin…
10.10.2018Tällä hetkellä seikkailen parhaillaan jossainpäin Pohjois-Intiaa, ja vaikka tällekin reissulle tuttuun tapaani yksin suuntasin, on täällä perille päästyäni…
25.9.2018Vähän ennen Intian matkalle lähtöäni sain kysymyksen – miten valmistaudun matkalla, erityisesti näillä vähän tavallisesta viikonloppumatkasta poikkeaville seikkailuille.…
20.9.2018Matkoilla ollessa haluaisi tietyistä paikoista, hetkistä, maisemista, tunnelmista ja jopa omista ajatuksista tallentaa jotain mukaan matkalta. Vaikka muistot…
11.9.2018Maailmalla reissatessa olen huomannyt yhä useammin suosivani pieniä ja persoonallisia majapaikkoja, on kyseessä sitten hostelli, hotelli tai mikä…
7.9.2018Kesäloma lähenee tai on jo alkanut, mutta kesäloman matkasuunnitelmat eivät ole vielä valmiina? Siltikin mieli tekisi jossakin piipahtaa,…
12.6.2018Perjantaiaamu alkoi tällä kertaa hieman erilaisissa merkeissä, sillä suuntasin aamulla aikaistakin aikaisemmin YLEn studioille Pasilaan. Ennen kuin huomasinkaan…
10.6.2018Matkahaaveet ne reissunaisen tiellä pitää, vai miten sitä sanotaankaan? Viime viikkoina pieni levottomuus on nimittäin jälleen kerran vallannut…
6.6.2018Viimeksi kirjoittelin maailman upeimmista nähtävyyksistä, joissa olen vieraillut matkoillani maailmalla. Jokainen noista listalle päätyneestä nähtävyydestä oli ihmisen muovaama,…
3.6.2018Kauniiden matkakuvien ottamisessa yksi iso haaste varsinkin suosituissa turistikohteissa ovat muut ihmiset – Ne kymmenet, sadat tai jopa…
24.5.2018Maailmasta löytyy toinen toistaan hienompia paikkoja ja upeampia nähtävyyksiä, ja googlaillessa törmää listaan jos toiseenkin maailman 7 ihmeestä…
6.5.2018