Virpazar – herkuttelua viinitilalla
Vähitellen roadtripillä oli aika sanoa heipat vuoristomaisemille ja lasketella kiemuraisia serpentiiniteitä alaspäin kohti Montenegron rannikkoa. Ennen rantalomailua kuitenkin…
3.8.2015Vähitellen roadtripillä oli aika sanoa heipat vuoristomaisemille ja lasketella kiemuraisia serpentiiniteitä alaspäin kohti Montenegron rannikkoa. Ennen rantalomailua kuitenkin…
3.8.2015Jos Makedonian puolella Matka-kanjonissa oli muutama muukin turisti nauttimassa luonnon kauneudesta, sai Montenegron puolella vaellella luonnonpuistossa aivan yksikseen.…
2.8.2015Uutisissa näkemämme pätkät maailman pahuudesta jäävät usein omien arkikiireidemme jalkoihin, ja vaikka hetken kauhistelemme tapahtumia, jäävät ne kuitenkin…
1.8.2015Yhtenä välietappina roadtripillä Makedonian puolella oli yhden yön visiitti Matka-kanjonissa. Ennen matkaa olin Pinterestissä törmännyt kuviin kauniista luonnonpuistosta,…
31.7.2015Automatka Kreikan Kastoriasta Makedonian Ohridiin oli mitä kaunein luonnonpuiston läpi ajaessa, mutta Ohridiin saapuessa pieni pettymys iski ensin.…
30.7.2015Kastorian jälkeen oli aika sanoa hyvästit Kreikalle, johon matkani aikana ehdin jo kovin ihastumaan. Seuraavaksi auton nokka osoitti…
29.7.2015Pohjois-Kreikan Kerkini-järveltä matkani jatkui kohti Kastorian kaupunkiin. Kesälomamatkaa suunnitellessani minulla oli haaveena piipahtaa jossakin kreikkalaisessa pikkukylässä lähinnä suussasulavien…
28.7.2015Tämän kesän roadtripiä suunnitellessani halusin sisällyttää matkaan edes yhden eläinbongarin kohteen, ja kun kävin reittikarttaa yhä tarkemmin ja…
27.7.2015Mikä onkaan parempi tapa tutustua uusiin kohteisiin ja kokea matkailun tuoma vapauden tunne kuin roadtrip? Kun alla on…
25.7.2015Belgradissa vietettyjen muutamien päivien jälkeen oli aika hypätä vuokra-auton kyytiin ja aloittaa vajaan kolmen viikon mittainen roadtrip Balkanilla…
24.7.2015Istahdin kakkosluokan junavaunuun ikkunapaikalle, ja myhäilin tyytyväisenä, kun junan nytkähtäessä liikkeelle vieressäni ei istunut kukaan. Saisin ainakin pienen…
23.7.2015Jos ennen kesälomamatkaani pidin Prahaa, Bratislavaa ja Budapestiä aika varmoina kaupunkikohteina, joihin ei ainakaan joutuisi pettymään, oli Serbian…
21.7.2015Pieni pala Budapestin tunnelmaa on edelleen mielessäni vaikka matkani tuosta pikku-Pariisista on jo jatkunut kohti etelää ja Balkanin…
19.7.2015Ensivaikutelma Bratislavasta meinasi jäädä hieman valjuksi minuun vaikutuksen tehneen Prahan jäljiltä, mutta kun hotellipiipahduksen jälkeen lähdin vaeltelemaan vanhan…
17.7.2015Eilen hyppäsin Prahasta Interrail-passini turvin junaan ja otin suunnan kohti Slovakian pääkaupunkia Bratislavaa. Aiemmasta tiedosta poiketen, lippuni olikin…
15.7.2015Saavuin sunnuntai iltana todella myöhään Pariisista Prahaan, ja pientä luksusta matkaväsymykseen tarjosi hotellin puolesta järjestetty kuljetus lentokentältä hotellille.…
14.7.2015Huomenta Pariisista! Kävin juuri äsken periranskalaisella aamiaisella asuntoni alakerrassa olevassa ravintolassa jo toistamiseen tämän Pariisi-lomani aikana. Enkä kyllä vieläkään…
12.7.2015Yhtenä kesäisenä lauantaina Helsingissä päätin ystäväni kanssa suunnata pienelle päivävisiitille Porvooseen. Vaikka Helsinki on mitä parhain kesäkaupunki, tarjoaa Porvoon…
8.7.2015