Koiran kanssa hotellissa – 5 vinkkiä
Kaupallinen yhteistyö: Clarion Hotel Koiran kanssa hotellissa olemiseen ja matkailuun ylipäätään olen päässyt tänä vuonna tutustumaan koirakaverini Saskian…
1.11.2020Kaupallinen yhteistyö: Clarion Hotel Koiran kanssa hotellissa olemiseen ja matkailuun ylipäätään olen päässyt tänä vuonna tutustumaan koirakaverini Saskian…
1.11.2020Kun tämän vuoden reissurintamalla on ollut sattuneesta syvin kovin hiljaista, on mieli varsinkin nyt syksyn tullen siirtynyt muistelemaan…
26.10.2020Kaupallinen yhteistyö: Clarion Hotel Alkuvuodesta kun kerroin #yearinclarion-kampanjan tiimoilta majoittuvani Clarion Hotel Helsingissä yhteensä 100 päivää, oli useimpien…
18.10.2020Kaupallinen yhteistyö: Italian Tourism Italia on yksi niistä matkakohteista, joihin palaan mielelläni yhä uudelleen. Ensimmäisen reissun tein Italiaan…
11.10.2020Näin maailmanympärimatkan startin vuosipäivän aikaan reissuhaaveet ovat kuin huomaamatta vieneet mennessään. Menneiden reissujen fiilistelyn lisäksi mieleen on kuitenkin…
10.10.2020Tasan neljä vuotta sitten tänä päivänä, 1.10.2016 lähdin kymmenen kuukauden pituiselle maailmanympärimatkalleni. Tuolle unelmieni matkalle, josta olin niin…
1.10.2020Kaupallinen yhteistyö: Clarion Hotel Tämä vastuullinen hotelli -postaus on kirjoitettu alun perin maaliskuun alussa ennen kuin koronakriisi lamaannutti…
29.9.2020Maailmanympärimatkani jälkeen olin raapustellut tällaisia ajatuksia postausluonnokseen, mutta postaus jäi silloin aikoinaan sitten lopulta julkaisematta. Nyt kun reissut…
20.9.2020Vuosi sitten seikkailin Kirgisiassa, joka jo matkan ensipäivinä tarjosi minulle pysähtyneitä hetkiä maan uinuvassa pääkaupungissa Biskhekissä, maaseudun rauhaa…
13.9.2020Bhutan, matka sinne on kummitellut mielessäni useamman vuoden ajan. Nyt olen vihdoinkin suuntaamassa sinne ja tuijotan lentokoneen ikkunasta…
30.8.2020Tänä viikonloppuna, sateisena lauantaiaamupäivänä, se iski. Kaukokaipuu. Se sisältä kumpuava polttava, mutta silti jotenkin kaihoisa tunne. Aivan kuin…
23.8.2020Lapsuudessani katselin yhä uudelleen ja uudelleen isäni valokuvia YK:n rauhanturvaaja-ajoilta. Muutama kuva piirtyi mieleni niin vahvasti, että huomasin…
15.8.2020Matka toteutettu yhteistyössä: Taiga Times Yhtenä kesäisenä aamuna hyppäsin koirani Saskian kanssa auton kyytiin jännittyneinä. Edessä olisi päivän…
2.8.2020Moikka pitkästä aikaa! Enpä arvannut edellistä koronakeväästä kertovaa postausta kirjoittaessani, että seuraavan kerran päätyisin blogin pariin vasta kahden…
13.7.2020Tässä tilanteessa, kun maiden rajat ovat suljettuina ja matkailu vain kaukainen haave, taitaa paikallaan olla vanhojen reissukokemusten muistelu.…
29.4.2020Kaupallinen yhteistyö: Qatar Airways Syksyllä 2018 aloittamamme Jetlagissa-podcast on porskuttanut eteenpäin jo neljännelle tuotantokaudelle ja itseasiassa tämä alkuvuodesta…
25.4.2020Istun nyt kotona ruokapöydän äärellä ja katselen olohuoneen ikkunasta ulos Helsingin aurinkoista kevätsäätä. Tuntuu, että elämä ympäriltä on…
20.3.2020Matkamessuviikko oli osaltani yhtä hulinaa, sillä messujen lisäksi ohjelmassa oli niin #YearInClarion Season 2 lanseeraus kuin live-haastattelu Inez…
14.3.2020