Maailmanympärimatka – kuukausi kuukaudelta

Tänä viikonloppuna se iski. Järkyttävä kaipuu takaisin maailmanympärimatkalle. Kotiinpaluuni jälkeen olen jollakin tavalla elänyt matkahetkiä mielessäni aina silloin tällöin uudelleen ja uudelleen. Facebook on muistuttanut kuvaterveisin, mitä teinkään tasan vuosi sitten tällä hetkellä, missä reissasinkaan, kenen kanssa. Blogissa vanhoja postauksia läpikäydessä on tämän tästä iskenyt kaihoisa mieli. Tuntuu, että tekisin mitä vain, jotta voisin kokea tuon kaiken uudelleen, samalla kuitenkin tietäen ja joka kerta pienesti pettyen, ettei se ole mahdollista. Vaikka samalla olen ylpeä itsestäni ja äärettömän onnellinen siitä, että pääsin toteuttamaan yhden isoimmista unelmistani, tunnen samalla aivan järjetöntä luopumisen tuskaa. Maailmanympärimatka on heittämällä ollut parasta mitä olen koskaan elämässäni tehnyt, ja ehkä siitä syystä se nostaa edelleenkin pintaan voimakkaita tunteita. Päätinkin pitkästä aikaa uppoutua kunnolla takaisin maailmanympärimatkaan ja listata ylös reissuhetkiä kuukausi kuukaudelta:

Lokakuu 2016

2.10.2016 suuntasin perhosia vatsassa Helsinki-Vantaan lentokentälle ja aloitin 10 kuukauden pituisen maailmanympärimatkani. Reissun ensimmäinen kohde oli Johannesburg, jossa tosin vietin vain alkuun yhden yön ennen kuin suuntasin parin viikon seikkailuun Madagaskariin. Madagaskar oli niin eksoottinen kohde kuin olin osannut kuvitellakin, ehkä jopa enemmän! Madagaskarista palasin takaisin Johannesburgiin, josta jatkoin matkaa Mozambikin Maputoon ja aina syvälle Swazimaahan. Etelä-Afrikassa vietin leppoisaa elämää Durbanissa ja tutustuin Lesothoon, vieraillen muun muassa Afrikan korkeimmalla sijaitsevassa baarissa. Yksi viikko kului taas nopeaakin nopeammin Kapkaupungissa tehden retkiä lähiympäristön nähtävyyksille, viinitiloille ja kohdaten yhden pelkoni uintiretkellä valkohaiden kanssa!

Kohokohtia ensimmäisen kuukauden aikana olivat varmasti nauruntäytteiset hetket matkaystäväni Jonnan kanssa Madagaskarilla, perhe-elämä Durbanissa sekä Kapkaupungin hostellilla tapaamani kolumbialainen nainen, jonka toivoin tapaavani uudelleen Buenos Airesissa, kun tieni sinne veisi. Alkupätkällä eniten ärsytystä herätti Madagaskarin toimimattomuus, käteisellä pelaaminen ja valuuttakurssien muistaminen sekä juoksevan veden loppuminen kesken suihkun. Ja sen vatsataudin Madagaskarilla olisi voinut jättää kokematta.

Ensimmäinen kuukausi oli jonkinlaista totuttelua reissuelämään. Välillä tuntui, että elämä rinkan kanssa ei luonnistu sitten miltään ja tavarat ovat aina väärässä paikassa, mutta päivä päivältä kaikki alkoi toimimaan paremmin. Ensimmäisen kuukauden aikana fiilis oli innokkaan odottava kaikesta siitä, mitä edessä onkaan, mutta samalla ajatukset palasivat takaisin Suomeen ja arkielämään. Ensimmäisen kuukauden isoin oppini oli, että suurin osa stressaamisestani ennen matkalle lähtöä oli ollut turhaa. Parempi siis vain oli lähteä ja järkeillä joitakin asioita vasta matkalla ollessa!

Marraskuu 2016

Marraskuussa hyppäsin Kapkaupungissa overland truckin kyytiin ja aloitin reilun kuukauden mittaisen seikkailun läpi Afrikan. Kapkaupungista matka kulki Etelä-Afrikan pohjoisosiin ja sieltä läpi Namibian hiekkadyynien kohti Botswanan suistoalueita, sieltä edelleen Sambian ja Zimbabwen puolelle, jatkuen Malawin järvimaisemiin, piipahtaen Sansibarin paratiisirannoilla ja lopulta päättyen safariseikkailuihin Tansanian luonnonpuistoissa. Viimeisenä määränpäänä tällä huimalla seikkailulla oli vielä Kenian Nairobi, josta matkani jatkui uuteen maanosaan joulukuun puolella.

Toisen kuukauden ehdottomiin kohokohtiin kuuluivat mm. kuumailmapallolento Serengetissä, vaellus hiekkadyynillä Namibiassa, treffit Etoshan luonnonpuistossa, kanoottiretki Okavangon Deltalla ja Beach Partyt Sansibarilla. Eniten ärsytystä taas sai aikaan muutamat sairasteluni, jotka veivät energiaa sekä Afrikan hitaat nettiyhteydet – mieluummin olisi vaikka ilman!

Toisena reissukuukautena alkoi tuntumaan siltä, että olisin ollut matkalla paljon kauemminkin, niin paljon kaikkea uutta pääsin näkemään ja kokemaan overland-seikkailulla läpi Afrikan. Välillä tunsin sanoinkuvaamatonta riemua siitä, että matka oli vasta alkutekijöissä ja saatoin ihan säpsähtää siihen epätodelliseen tunteeseen, ettei minun tarvitsekaan vielä lähteä kotiin. Toisen kuukauden aikana matkalla olo itsessään alkoi joinakin päivinä uuvuttaa, mutta onneksi tajusin että kaiken suorittamisen jälkeen voisin hyvin myös löysäillä  – kaikkea ei ole pakko, eikä voikaan, nähdä ja tehdä. Toisena reissukuukautena yritinkin oppia nauttimaan enemmän hetkessä elämisestä, sillä helposti pidemmällä seikkailumatkalla tapahtuu kokoajan niin paljon, että unohtaa välillä pysähtyä kokemaan juuri sen hetken joka on käsillä. Samalla aloin oppimaan itsestäni ja omista tuntemuksistani uusia asioita, kun olin kaukana arkiympyröistä.

Joulukuu 2016

Joulukuun alussa vietin vielä viikon verran Tansaniassa, ennen kuin Kenian Nairobista lähti lento kohti uutta maanosaa, Etelä-Amerikkaa. Vietin yhden yön lentojen välillä Madridissa, ennen kuin saavuin pitkien lentojen päätteeksi Bolivian La Paziin. Boliviassa seikkailin huimissa vuoristomaisemissa aina Sucren ja Potosin kautta Uyunin aavikkokaupunkiin ja upeille suola-aavikoille. Boliviasta matka kulki Andien vuoristoylänköjen läpi San Pedro de Atacamaan Chileen. Joulua juhlin Argentiinan Saltalla, josta suuntasin loppuvuodeksi Buenos Airesiin. Ennen vuoden vaihdetta ehdin piipahtamaan myös Uruguayssa.

Kolmannen kuukauden kohokohtiin kuuluivat syntymäpäivät Bolivian suola-aavikolla, autoretki Andien huimissa vuoristomaisemissa, jouluratsastus Saltalla sekä hetket Buenos Airesissa uusien ystävieni kanssa. Ärsytystä taas saa aikaan Bolivian vuoristojen korkea ilmanala, sillä välillä oli tuskastuttavan vaikeaa hengittää. Ja se kun joku söi juustopalani hostellissa Buenos Airesissa. Kyllä harmitti, kun aamulla olin tekemässä avocado-leipää ja juusto oli hävinnyt yön aikana! Mutta ehkä oikeasti eniten harmitti, etten voinut vaihtaa lentojani ja viettää enemmän aikaa Buenos Airesissa…

Kolmannen matkakuukauden aikana aloin päästä henkisesti etäämmälle arkielämästä, ja mitä tutummalta reissuelämä alkoi tuntumaan, sitä kaukaisemmalta arkielämä Suomessa vaikutti. Tuntui siltä, että olin saamassa uuden vaihteen päälle reissussani. Matkalla ollessa sain myös uutta vahvistusta siihen, että yksin reissaaminen on parasta mitä voi tehdä – yksin matkaillessa tutustuu aivan mahtaviin ihmisiin ja saa uusia ystäviä ympäri maailmaa!

Tammikuu 2017

Vuosi vaihtui kattoterassibileissä Buenos Airesissa, ennen kuin seuraavana päivänä matkani jatkui Argentiinan eteläkärkeen Ushuaiaan. Ushuaista starttasi kauan odottamani (ja jännittämäni) risteily Etelämantereelle, jossa seilasin melkeinpä pari viikkoa. Risteilyltä paluu oli takaisin Ushuaiaan, josta lensin Chilen Santiagoon. Viikko Santiagossa riitti, ja matka jatkui sieltä eteenpäin ensin Pääsiäissaarelle ja sieltä vielä Ranskan Polynesiaan Tahitille ja Moorealle. Rantapäivien jälkeen lennähdin kuun vaihteessa Uuden Seelannin Aucklandiin odottamaan seuraavan seikkailupätkän alkamista.

Neljännen kuukauden kohokohtia oli ehdottomasti kaikki koetut hetket Etelämantereen risteilyllä -rantautumiset kumiveneellä jäätikölle, pigviiniyhdyskuntien näkeminen, laivan kannelta bongatut valasperheet kalastamassa, matkaystävien kanssa vietetyt nauruntäytteiset hetket risteilyllä. Pääsiäissaarelta muistoihin jäi ikuisiksi ajoiksi tatuointi paikallisesta pikkuliikkeestä, kuten myös kivipatsaiden näkeminen. Lisäksi rantapäivät Moorealla olivat täydellisiä, kuten se unohtumaton auringonlaskukin. Ärsytystä taas herätti jumittaminen Santiagossa. Tuntui niin turhauttavalta sairastaa typerää flunssaa typerässä hostellissa, kun mieluummin olisin ollut tekemässä ja kokemassa kaikkea uutta.

Neljäs reissukuukausi taisi olla aikamoinen matkakohteiden ääripääden kuukausi! Lumisia maisemia ja paratiisisaaria, huh! Ei olekaan ihme, että tuon kuukauden aikana olo oli välillä epätodellinen kaikkien upeiden paikkojen näkemisen ja kokemisen edessä. Samalla mieleen hiipi pari kertaa salakavala ajatus siitä, että onko matkan parhaimmat palat nyt jo takana. Viimeiseen neljään kuukauteen mahtui nimittäin niin paljon kaikkea, ja suurinosa niistä unelmakohteistani, joissa halusin matkani aikana käydä. Neljännen kuukauden aikana muistutinkin itseäni siitä, että täytyy osata välillä ottaa aikaa kaiken kokeman sulatteluun sekä luottaa siihen, että edessä tulee varmasti vielä olemaan monta unohtumatonta hetkeä ja kokemusta kun vain pitää mielen avoinna.

Helmikuu 2017

Viides reissukuukausi starttasi Uudessa Seelannissa, jossa Aucklandissa vietettyjen päivien jälkeen aloitin 3 viikon kiertomatkani Uuden Seelannin pohjois- ja eteläsaarilla. Uuden Seelannin matkan jälkeen lennähdin Fidzin paratiisisaarille 10 päiväksi.

Mieleenpainuvin matkahetki oli ehdottomasti laskuvarjohyppy Uudessa Seelannissa! Hyvänä kakkosena tulivat myös surffikokemukseni Raglanissa sekä snorklaushetki paholaisrauskujen kanssa Fidzillä. Myös Fidzillä rannalle pystytetyn nuotion ympärillä nautittu illallinen matkaystävien seurassa on jäänyt mieleen. Ja naurunhetket Uudessa Seelannin reissuporukan kanssa. Ehkä Tongariro Crossing on myös mainitsemisen arvoinen. Ärsytystä taas aiheutti erityisesti kammottava kanoottikokemus Uudessa Seelannissa sekä viimeisiä työpäiviään viettävä kiertomatkan opas. Pakko kuitenkin sanoa, että suurin pettymys oli kyllä koko Uuden Seelannin kiertomatka, siitä kirjoittelinkin omassa postauksessaan. Harmittaa, että tuhlasin siihen rahojani, ja näin jälkikäteen tekisin monta asiaa toisin.

Jos edeltäneet 5 kuukautta sisälsivät hurjasti uusia hämmästyttävän upeita paikkoja ja kokemuksia, oli helmikuu kaikista kuukausista jollakin tavalla valjuin. Osasyynsä tähän on varmasti fiiliksilläni Uudesta Seelannista, onneksi sentään Fidzin paratiisisaaret paikkasivat hyvin Uuden Seelannin jättämää aukkoa tämän kuukauden matkakokemuksiin. Tämän kuukauden aikana mieleen nousi myös yhä useammin pelko ja kauhistus kotiinpaluusta – nyt elettiin matkan puoliväliä. Päätinkin keskittyä näiden ajatusten syrjäyttämiseen, olihan matkaa vielä silti jäljellä vaikka kuinka.

Kuukauden aikana opin ainakin sen, että aina matkalla kaikki ei mene niin kuin haluaisi, vaikka kuinka olisi etukäteen käyttänyt aikaa (ja rahaa) matkan suunnitteluun. Joskus matkakokemus on riippuvainen myös muista henkilöistä kuin sinusta itsestäsi, kuten esimerkiksi (ammattitaidottomista) oppaista. Pitkällä matkalla ollessa ei kuitenkaan kannata jäädä vellomaan vastoinkäymisiin ja negatiivisiin ajatuksiin, vaan ne kannattaa karistaa nopeasti mielestä ja keskittyä mieluummin niihin uusiin kokemuksiin.

Maaliskuu 2017

Helmikuu vaihtui maaliskuuksi, kun olin vielä lomailemassa Fidzin paratiisisaarilla. Sieltä matka kulki Australiaan pikavisiitille Brisbaneen, ennen kuin suuntasin seikkailuun Papua-Uusi-Guineaan. Tämän jälkeen palasin pariksi viikoksi Australiaan, jossa reissasin ystäviä tapaamassa niin Perthissä, Melbournessa kuin Brisbanessa. Sieltä matka jatkui vielä Singaporeen ennen kuun loppua.

Matkakuukauden parhaita paloja olivat ehdottomasti päivät ystäväni Kimin kanssa Perthissä ja Vivianin kanssa Brisbanessa. Ihan liikutun kun mietin, kuinka ihania ihmisiä olen matkani aikana tavannut! Niiden rinnalla myös hetket Papua-Uudessa-Guineassa ovat olleet unohtumattomia, kuten retki perinteisellä puukanootilla sekä snorklausretki kylän lapsien kanssa. Eniten ärsytystä herätti hyvästien sanominen ystäville Australiassa. Miksi ihmeessä Suomen ja Australian välillä on niin pitkä matka?!

Maaliskuussa oli hankalaa uskoa, että olin ollut maailmanympärimatkalla jo puoli vuotta! Ja kun lennähdin Australiaan tapaamaan matkani alkupuoliskolla Afrikassa ja Etelämantereella tutustumieni ystävien luokse, tuntui edellisestä näkemisestämme olleen jo pieni ikuisuus. Mutta samalla sain jälkeen hyvän muistutuksen siitä, että yksinmatkailussa ehdottomasti yksi parhaimpia puolia on uusiin ihmisiin tutustuminen. Ihan uskomatonta, miten eri puolilta maailmaa voi saada uusia ystäviä matkailun ansiosta! Ja mikä onkaan parempi yhdistävä tekijä kahden ihmisen kesken kuin yhteinen intohimo matkailuun? Eli yksinmatkaillessa ei todellakaan tarvitse pelätä olevansa yksin, ainakaan jos minulta kysytään!

Huhtikuu 2017

Seitsemäs matkakuukausi oli samalla ensimmäinen kuukausi Kaakkois-Aasiassa. Huhtikuun alussa matkasin Itä-Timoriin, jossa vietin aikaa pääsaaren lisäksi pienellä Atauron saarella. Itä-Timorista matka jatkui reiluksi 3 viikoksi Balille, jossa rentouduin Ubudin riisipeltojen laidoilla, vietin surffielämää Canggussa ja loikoilin Gili Airin saaren rannoilla. Kuun lopussa piipahdin parin päivän visiitillä Bruneissa.

Parhaita hetkiä olivat ehdottomasti surffiystävien kanssa vietetyt päivät niin aalloilla kuin surffitalossa, Balin pimenevät yöt tähtitaivaan alla, yölliset skootteriretket, rantaravintolassa kynttilänvalossa nautittu pahanmakuinen viinilasillinen sitäkin paremmassa seurassa. Se tunne, kun ei haluaisi hetken loppuvan koskaan. Ärsytystä taas herätti ehdottomasti eniten hyvästien sanominen sille, jonka toivoin olevan se oikea ja matkan jatkaminen yksin – Gilin saarilla olinkin kuin kissa pistoksissa.

Kuukausi oli enemmän tai vähemmän pyhitetty sopivassa suhteessa joutenololle ja pysähtymiselle sekä seikkailuille ja aktiviteeteille. Eikä tunnemyrsyltäkään vältytty, kun tapasin Balin surffirannoilla australialaisen komistuksen. Kuukauden aikana jouduinkin tutustumaan tunteisiini aivan uudelle tavalla – Opettelin kuuntelemaan enemmän tunteitani ja olemaan varmempi niiden suhteen, sietämään epävarmuutta ja kohtaamaan menneisyyden pelkoja. Sekä myös luottamaan siihen, että asiat kyllä menevät niin kuin ne on tarkoitettu.

Toukokuu 2017

Toukokuu vaihtuessa olin jo matkannut Filippiineille ja vietin siellä rentoa rantaelämää yhteensä kaksi viikkoa ensin Donsol Bayssä ja sitten Palawanin paratiisisaarella Port Bartonissa ja El Nidossa. Filippiineiltä suuntasin Vietnamiin, jossa pääsin Hanoin lisäksi näkemään kuuluisan Halong Bayn risteilyn turvin sekä tutustumaan Hoi Anin pikkukaupunkiin ja sen hulppeisiin rantoihin. Vietnamista matka jatkui Cambodzaan, jossa seikkailin Angkor Watin temppeleillä Siem Reapissa. Seuraavaksi vuorossa oli Bangkokin suurkaupunkielämä pari päivää, ennen kuin kesäkuun ensimmäinen päivä hyppäsin lennolle kohti Myanmaria…

Kuukauden mieleenpainuvimpia hetkiä olivat ehdottomasti ainakin snorklausretki valashaiden kanssa Filippiineillä sekä sunnuntai-illallinen cambodzalaisen perheen kanssa. Ja toki muutamat naurukohtaukset ystäväni kanssa Filippiineillä sekä se surullisen kuuluisa Nooan arkkia muistuttanut bungalow… Ärsytystä taas nosti joinakin päivinä erityisesti yhteydenpito aussisurffarin kanssa. En yleensä kiukuttele tai surkuttele kovin helposti, mutta nyt kyllä tämäkin piirre nosti päätään, vaikka yritinkin purra hammasta ja yrittää keskittyä enemmän matkasta nauttimiseen. Jos kuukauden aikana jotakin opin, oli se varmasti se, että jos jokin asia vaivaa mieltä, on siitä hyvä rohkeasti puhua, vaikka lopputulos ei miellyttäisikään. Kaikista tyhmintä on kellua omissa unelmissa, joilla ei ole todellista pohjaa.

Kahdeksas kuukausi maailmanympärimatkalla oli ehdottomasti henkisesti raskain kuukausi koko matkan aikana. Ehkä jonkinlainen matkaväsymys ja kokemusähky otti osittain vallan, ehkä osansa asiaan on oli sillä kimurantilla ihmissuhteella. Toisaalta myös ajatukset Suomeen paluusta kävivät mielessä useana päivänä, ja stressi kasvoi sen suhteen, mitä haluankaan matkan jälkeen elämässäni tehdä. Matkalle lähtiessäni jotenkin naiivisti ajattelin, että varmasti 10 matkakuukauden aikana ajatukseni tulevaisuudesta tulevat selkiytymään ja löydän jonkinlaisen vastauksen mielessäni pyörineisiin kysymyksiin. Mutta ei, tuntui, että niitä kysymyksiä olikin yhtäkkiä enemmän kuin lähtiessä!

Kesäkuu 2017

Kuukauden ensimmäisenä päivänä lensin Bangkokista Myanmariin, jossa aloitin 10 päiväisen seikkailun Annikan kanssa. Myanmarin jälkeen lepäilin Thaimaan Chiang Maissa viikon verran ja sieltä suuntasin Laosin Luang Prabangiin reiluksi viikoksi. Luang Prabangin jälkeen jouduin viettämään yhden yön Bangkokissa ennen kuin aikaisella aamulennolla lensin Balille. Kuun viimeiset päivät vietinkin jo rentoa surffielämää Balin Canggussa…

Mieleenpainuvimpia matkahetkiä olivat muun muassa kohtaaminen mummukan kanssa U Bein -sillalla Mandalayssa, Urpon ja Turbon sähköskoottereilla huristelu Baganin temppelialueella, päivä elefanttien kanssa Chiang Maissa sekä aikaiset aamut Luang Prabangissa. Eniten ärsytystä taas herätti oma laiskuuteni välillä. Tai ainakin podin siitä huonoa omaatuntoa. Välillä kun tuntui siltä, että pitäisi tehdä enemmän, nähdä enemmän, kokea enemmän ja niin edelleen. Mutta pitkällä matkalla ollessa sitä ei vain aina kertakaikkiaan jaksa. Eikä ehkä edes haluakaan. Jos temppeliähky iskee, voin kai vain vetäytyä ilmastoituun kahvilaan nettiä selaamaan. Jos alkeellisilla busseilla ja veneillä paikasta toiseen siirtymät eivät nappaa, voin kai ottaa lennot jos siihen on varaa.

Jos edellinen kuukausi oli pientä tunteiden vuoristorataa, yritin tässä kuussa keskittyä vieläkin paremmin ottamaan ilon irti näistä viimeisistä matkakuukausista (ja päivistä). Matkustustahti selvästi hidastui, eikä kesäkuussa enää tuntunut siltä, että olisi halunnut (tai jaksanutkaan) ryntäillä into piukeana paikasta toiseen uutta näkemään ja kokemaan. Yhdeksännelle kuukaudelle ominaista olikin viivähtää samoissa paikoissa mahdollisimman pitkään, ja tehdä vähän enemmän normaalimpia juttuja. Tämän reissukuun aikana opin, että matkalla ollessa ei aina tarvitse suorittaa. Jos siltä tuntuu, on ok vain olla. Olen itse matkailija, joka rakastaa paikasta toiseen siirtymisiä ja uuden näkemistä, mutta tässä kuussa huomasin poikkeuksellisesti kaipaavani pysähtymistä. Ja sitä onneksi sain, kun osasin kuunnella itseäni ja tehdä matkasuunnitelmani sen mukaisesti uusiksi.

Heinäkuu 2017

Ja niin kymmenes ja sitä myötä viimeinen matkakuukausi maailmanympärimatkalla pyörähti käyntiin. Viimeiset viisi viikkoa olin Balilla, jossa vietin aikaa vain kahdessa eri paikassa – Canggussa ja Ubudissa pienen piipahduksen muodossa. Ennen Suomeen paluuta olin vielä yhden yön Bangkokissa.

Tästä viimeisestä reissukuukaudesta mikään yksittäinen hetki ei nouse ylitse muiden, mutta varmasti muistan vielä pitkään uudet ja vanhat ystävät, sekä heidän kanssa vietetyt hetket Balilla. Omanlainen mieleen jäänyt kokemuksensa oli myös kotimajoitus Ubudin lähistöllä, ja edelleenkin pidän yhteyttä minut majoittaneen perheen kanssa. Sanomattakin taitaa olla selvää, että heinäkuussa eniten ärsytti matkan loppuminen. Vaikka kuinka yritin karistaa ajatukset mielestäni, nousi paluu Suomeen vähän väliä mieleen, mitä lähemmäs viimeisiä päiviä mentiin.

Kuukausi oli kaiken kaikkiaan henkisesti aika rankka, sillä kotiinpaluuahdistus nosti tämän tästä päätään ja tuntui hankalalta yrittää vielä nauttia matkan viimeisistä päivistä, kun lähtölaskenta oli jo käynnissä. Olin levoton, mikä näkyi siinä, etten osannut Balilla pysähtyä paikoilleen, vaan tuntui siltä, että halusin olla koko ajan menossa ja tavata uusia ihmisiä. Viimeisen reissukuukauden aikana yritin kuitenkin opetella olemaan itselleni armollisempi. Siirtää syrjään stressaamisen ja suunnitelmallisuuden sekä yrittää elää enemmän juuri siinä hetkessä ja ottaa siitä kaikki irti. #yolo

Elokuu 2017

Elokuun 2. päivä pakkasin rinkkani viimeistä kertaa Bangkokin hulppeassa hotellihuoneessani ja suuntasin maailmanympärimatkani viimeiselle lennolle aamuauringon noustessa. Lentokoneessa tihrustin itkua tämän tästä ennen kuin hölmistyneenä laskeuduin Helsinki-Vantaalle. Olo oli epätodellinen, tuntui siltä etten olisi reissussa ollutkaan vaan koko 10 kuukautta oli ollut unta. Ensimmäiset päivät keräilin itseäni hotellihuoneessa Helsingin keskustassa ennen kuin palasin takaisin arkeen.

Yhteenvetopostauksia maailmanympärimatkasta löytyy täältä.